Homoilusta ei voi vaieta, -ei edes presidentinvaaleissa
Minä niin kuin moni muukin on sitä mieltä, että jokainen tekee sitä mitä tykkään kunhan siitä ei ole haittaa muille. Seppo Huhta Suuri joukko suomalaisia kammoksuu homoutta Tämä kävi ilmi…
Minä niin kuin moni muukin on sitä mieltä, että jokainen tekee sitä mitä tykkään kunhan siitä ei ole haittaa muille. Seppo Huhta Suuri joukko suomalaisia kammoksuu homoutta Tämä kävi ilmi…
Otsikon lause, ”ei enää koskaan, on tänään”, on poimittu Israelissa käydystä keskustelusta viime lokakuun 7.päivän jälkeen, ja viittaa sanontaan jota on totuttu käyttämään maailmansodan aikana tapahtunutta juutalaisten joukkotuhoa mainittaessa. (Kuvaan…
Vihervasemmiston lujassa puristuksessa niin Euroopassa kuin Suomessakin oleva valtamedia, niin sähköllä kuin paperilla ”toimiva”, on aloittanut, ilmeisesti taas seuraavan viisi vuotta jatkuvan kiukuttelukampanijan Yhdysvaltain edellistä ja todennäköisesti tulevaa presidenttiä Donald…
Seppo Huhta Helsingin Sanomat julkaisi tänään maanantai-iltapaivällä tuoreimman presidenttigallupin. Sen suurin uutinen on se, että Jussi Halla-aho oli nostanut omaa kannatustaan kuukauden takaisesta liki 40 %:a, sen sijaan Alexsander Stubb…
Hesari julkaisi tänään Uutissuomalaisen -mikä sekin nyt muka on- käänteentekevän gallupin, eli yhtä äkkiä Pekka Haavisto onkin noussut puolen vuoden alhosta suosituimmaksi presidenttiehdokkaaksi. Seppo Huhta Mitään selitystä tietenkään moiseen ei…
Tarkastelemme, miksi Suomessa on -lainataksemme silloisen ministerin sanoja- ”hallintoa 20-miljoonaisen kansankunnan tarpeisiin”. -Miksi jokaista kahta reaalitaloudesta tulonsa saavaa kohti on yksi verokertymästä palkkansa nostava l. julkissektorin työn(?)tekijä. 1970-luvun alussa he…
Entinen Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö haluaa toistettavan 90-luvun keinotekoisen laman jälkeen tehdyt typeryydet: Yrittäjät ja kototaloudet uhrattiin budjetin vapaamatkustajien -turhan hallinnon- ja pankkien pelastamiseksi. Valtionvarainministeri Iiro Viinasen (kokoomus) devalvaatiolla laukaisema…
Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki tuli eilen framille Ukrainassa käytävää sotaa, ja myös Suomen NATO-jäsenyyttä kommentoiden. Professorin mukaan sodan syynä oli Ukrainan pyrkimys hakea jäsenyyttä, eikä Suomenkaan olisi pitänyt…
YK:n Agenda 2030, joka kumpusi Rooman Klubin ja Maailman Talousfoorumin (WEF) eliittien kabbalistisista harhoista viimeisten 50 vuoden aikana, tarkoittaa lyhykäisyydessä riskianalyysiä, jossa valkoinen heteroseksuaalinen mies on arvioitu historiallisella roolillaan tehneen…
Tämä menetelmä vaikuttaa absurdilta, mutta ilmeisesti se toimii? Terroristijärjestö Hamasin hyökättyä Israeliin 7. lokakuuta, maailma tyrmistyi siviileihin kohdistuneista raakuuksista, -ja vaikeni. Israelin reagoitua, herkkähipiäisyys julmuuksia kohtaan puhkesi kukkimaan. Israelin vastattua…
Joulukuussa 1942 aktivoitunut Yhdysvaltain välitysyritys Suomen irrottamiseksi silloin meneillään olevasta maailmansodasta on ollut tutkijoiden luupin alla, eikä siitä löytyne uutta mielenkiintoista -heille-, mutta suurelle yleisölle näin hämmentäviä tietoja ei ole…
Euroopan Unionin jäsenvaltiot pääsivät sopuun ”taakanjaosta” seitsemän vuoden vääntämisen jälkeen. Olennaista oli nimen omaan väsymys tuohon loputtomalta tuntuvaan väittelyyn mitä tehdä Lähi-idästä ja Afrikasta vyöryvälle ”pakolaistsunamille.” Pääasia oli siis sovun…
Tämä yhä pätevä sanonta on unohtunut suurelta osalta ellei suurimmalta osalta journalisteja. Sanonta tarkoittaa sitä, että politiikot tekevät päätöksiä ja journalistit kertovat – rooleja ei pidä, eikä saa sekoittaa –…
Samaan aikaan, kun ns. moninapaista maailmanjärjestystä tavoitteleva valtioryhmittymä aikoo taistella ”Gazan puolesta” viimeiseen gazalaiseen, vanha Fatah:n taistelija Mahmud Abbas -Palestiinalaishallinnon (PA) presidentti- käyttää kaikkia keinoja verenvuodatuksen lopettamiseksi, ja konfliktin ratkaisemiseksi…
Tuoreet esimerkit löytyvät ihan viime viikolta: Ylitorniolla Ainiovaaran koulukeskuksen vessassa maahanmuuttaja raiskasi törkeästi – poliisin ensimmäinen rikosnimike, joka sitten muutettiin ”lapsenraiskaukseksi”– ihankohan asia itsessään muuttui, ei tietenkään mutta ilmeisesti vihreiden…
SUOMEN JA EU:n RAJOILLA VENÄJÄ alkoi uudelleen syöttämään somali ja syyrialais, pääosin 20-40 vuotiaita miehiä itärajamme yli ja suurella innolla tänne ryntäsikin, sen noin vuorokauden aikana mitä raja ehti olla…
HELSINKI ILMAN NATSEJA -NATSIEN TUKIJAT ASIALLA Helsingin Töölöntorille tunkeutuivat itsenäisyyspäivänä ns. natsien vastustajat eli mielenosoittajien joukko joka tituleerasi itseään ”Helsinki ilman natseja” mielenosoittajiksi. Tragikoomista on se, että tuo joukkio on…
”Sininen surmaaja” ja monia muita nimiä. Tällä viikolla ulosmenemisen piti olla jopa hengenvaarallista. Linnan Itsenäisyyspäivänjuhliin menijöiden piti paleltua pihalla jonottaessaan ja mielenosoituksiin oli turha lähteä arktisen sään vuoksi. Kovaa pakkasta…