Otsikon asetelma on looginen ja taloudellinen mahdottomuus: Eiväthän palvelut voi rapautua, jos niihin kerätään veroilla resursseja niin vimmatulla innolla, että kansan ostovoimakin kuivuu olemattomiin, ja ne jotka haluavat palkastaan jotain käteenkin, muuttavat ulkomaille töihin.
Lisää paradoksia löytyy tarkasteltaessa julkistaloutta: Verot on kiristetty niin tappiin, että jengat soi, mutta valtion on pakko ottaa velkaa velan päälle. -Eihän tämä ole mahdollista! Siis jos unohdamme Suomen erityispiirteen: Meillä mikä tahansa on mahdollista.
Aloitamme vilkaisemalla historiaa: Suomen puolisosialistinen hybriditalous eli entisenä aikana konsensusta ja harmoniaa:
- SAK lakkoili aina keväisin, ja sopimuksilla korotettiin palkkoja, -ja samalla tehtaat seisoivat ilman palkkakustannuksia sen aikaa, kun tilauskirjoissa oli tyhjiä sivuja.
- Sitten duunareille annettiin markkamääräiset korotukset -olivat innoissaan ja kiittivät liittopomoja- ja verottaja otti omansa, joko suoraan tilinauhasta tai alvin kautta.
- Samalla pyöritettiin inflaatiota -vientiteollisuuden kikyn hyväksi- ja ellei tämä auttanut, Suomen Pankki (SP) antoi ”D-vitamiinia” (=Devalvaatiota).
- Kun vientiteollisuus keräsi kaupoillaan rahaa (valuuttaa), SP otti ne kaikki pois, ja antoi tilalle oravannahkoja (=Suomen Markka, -painotuoreita, vielä musteenhajuisia).
- Äärivasemmisto, joka oli voimaantunut vuoden 1968 yleismaailmallisesta radikalismi-buumista (-ja Neuvostoliiton tuesta), piti ostaa hiljaiseksi jollakin tavalla, -etteivät sotke peliä.
- Äärivasemmistolla oli leegio (samettifarkkunsa prässihousuihin vaihtaneita) radikaalipoikia ja (kukkahuivinsa piilottaneita) kultturellahtavia tyttösiä, jotka valmistuttuaan -aktivismin venyttämistä opinnoistaan- eivät kelvanneet työmarkkinoilla yksityiselle sektorille. -Siinä vasemmiston heikkous ja konsensuksen avain!
- Hyvät Veljet saivat nerokkaan tuuman: Kun valtio kerran mässäili heidän hankkimillaan valuutoilla, ja syötti heille pettua (markkoja), niin on ihan oikein, että valtio hoitaa oman osuutensa lehmänkaupasta: Valtio ottakoon nämä vasemmiston turhimukset palkkalistoilleen!
- Ja tapahtui niinä päivinä, että ”on-sovittu” -anonyymiltä kävi käsky: ”Et menekään Beetlehemin kaupunkiin, vaan pieneen pohjoiseen maahan, Suomeen: Sinuun tulee apurahoilla palkita, ja virkaan heittää, kaikki sosialistinuoret ja kulttuuripellet!”
- Suomen julkinen sektori (=valtio, kunnat ja rönsyt) työllisti v.1983 ennätykselliset 300 000 virka- ja työsuhteista, jotka siis söivät verokertymästä. -Tämä raja rikkoutui tuolloin ensimmäistä kertaa.
- 1980-luvun lopussa verokertymän syöjiä oli jo 760 000.
- Niin mitä tapahtui em. vuosilukujen välillä? -Suomalaisten lukumäärä ei ollut kaksinkertaistunut, eikä uusia julkisia palveluja perustettu. Päinvastoin: Silloin oli julkisektori jo valmiiksi rakennettu, oli poliiseja, sairaanhoitajia, -ja kyläkirjastojakin, joita ei ole enää.
Varmojen pysyvien tulolähteiden varassa köllötellyt julkistalous oli silloisten lihavien vuosien aikana saanut kylkeensä loisia ja syöpäläisiä, joista ei ollut suurempaa harmia, kun tulot olivat vakaat.
Sitten loppui idänkauppa, kun sinne pääsivät muutkin ilman bilateraalista clearing-menettelyä käyttävät, eikä venäläisillä ollut hetkeen edes varaa ostaa mitään. Taloudellinen integraatio liitti Suomen vientiteollisuuden asiakasmaiden kanssa samaan yhteisvaluuttaan, -mikä auttoi ehkä kaupankäyntiä, mutta lopetti oravannahka-pelleilyn: Valtion tulot putosivat.
Ja kas: Menoja ei sopeutettu heikentyneisiin tuloihin, -eikä se olisi ollut mahdollistakaan, suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä.
Kun puolueet oli naitettu toisiinsa, -ja ammattiliittoihin, -ja EK:hon, -ja pankki-sektoriin, -ja eläkevakuutusyhtiöihin, -ja kun ne juutaksen-rahat oli puolin-toisin maksettu, eikä tuo-sulle-tuo-mulle-diilejä voitu purkaa. Virkarälssi oli rakennettu, ja sen purkaminen olisi aiheuttanut muun sekaannuksen lisäksi ikäviä kysymyksiä.
Virkataistolaiset eivät olleet ainoat
Poliittisen kentän oikea laita, em. lehmäkauppojen toinen osapuoli, oli toki saanut omat ’Juudaksen-killinkinsä’ jo rahanarvoisina poliittisina päätöksinä, mutta heilläkin oli omat kaverinsa, joita jeesattiin. Toisaalla kerron, kuinka kuntien hankintoihin pääsevät tarjouskilpailujen ohi poliittisesti verkostoituneiden yrittäjien yhtiöt, -pääsylippunaan alle yhden prosentin kunnallinen omistus (’Inhouse-yhtiöt’).
Kilpailuttamattomissa hankinnoissa kunnat menettävät arvion mukaan satoja miljoonia euroja vuosittain.
Tuleekin mieleen, että tässähän onkin osavastaus Talouselämän kysymykseen: Miten Suomessa voi olla korkea veroaste, ja samaan aikaan alijäämäinen julkistalous? Miten palvelut voivat olla kuralla, kun veroja kiskotaan käsittämättömällä ahneudella?
Suomessa mahdotonkin on mahdollista, -jos se on suomalaisten vahingoksi. 
Luettavaa:
VVM tänään: Suomi voi välttää EU:n holhouksen (alijäämämenettelyn) VIDEO
’Etsii, etsii, eikä toivo löytävänsä’ -Valtion velkaantumisen syy hallituksilta kateissa
Samat vapaamatkustajat vaalikaudesta toiseen: Riihessä ei puida virkarälssiä
[…] Niin miten Suomessa voi ”yhdistyä korkea veroaste, rapautuvat palvelut ja julkinen velkaantum… […]