Hauska kuva
-Vai onko se hauska? Todellisuuttaa kuitenkin heijastaa. Kuvaan on käytetty Nina Paleyn aineistoa. Pekka Kemppainen P.S. Mulla on vielä yx hyvä:
-Vai onko se hauska? Todellisuuttaa kuitenkin heijastaa. Kuvaan on käytetty Nina Paleyn aineistoa. Pekka Kemppainen P.S. Mulla on vielä yx hyvä:
Suomalais-ugrilaisten rikas menneisyys on jostakin syystä jätetty meille kertomatta. -Jopa venäläiset tuntevat sen paremmin. Myytti pohjoisten kansojen jumalattaresta, jonka kultainen patsas on kätketty vierailta valloittajilta Obin suistoon, ja joka on…
Iranilainen laulajatar, -jo vuoden 2022 protestiaallon aikana kantaa ottanut Parastoo Ahmadi (Presto Ahmadi) on tuomittu pukeutusmisrikkomuksesta ruoskittavaksi. Tapaus kertoo ilmapiirin koventumisesta Iranissa 28. helmikuuta alkaneen sodan aikana, -ja ääriuskonnolliskonservatiivien uudesta…
Venäjän nykyistä elämänmenoa taiteessaan osuvasti käsitellyt taiteilija Semyon Skrepetski murhattiin maanantaina nykyisessä kotikaupungissaan Puolassa. Semyon Skrepetski tunnetaan tauluistaan, joissa esiintyy useita Venäjän nykyisiä merkkihenkilöitä, -mm. presidentti Vladimir Putin– kreiittisellä tavalla…
Diktatuuria ja aggessiivista sotapolitiikkaa vastaan useasti protestoinut venäläinen naistyhmä ’Pussy Riot’ kohdisti keskiviikkona (06.05.) Venäjän paviljonkiin Venetsian taidetapahtumassa, Biennaalissa. Ryhmällä oli kolmetoista vuotta sitten tilaisuus kertoa sanomaansa myös Helsingissä, -mutta…
Lokakuussa Pietarissa ”kiellettyjä lauluja” katukokoontumisessa esittänyt Diana Loginova sai tiistaina uuden 13 päivän hallinnollisen rangaistuksen. Logitova on istunut niitä jo kaksi, -yhteensä noin kuukausi vankilassa. (Kuvan aineisto eri lähteistä.) 18-vuotias…
Ihmisjoukkojen mielipideohjailulla on perinteitä ja klassinen metodinsa, -kuten meneillään oleva trendi populistiseen konservatismiin -jopa ’äärioikeistoon’- ei sekään ole ilman ennakkotapausta. Tarkastelemme. 1980-luvun jälkeen ilmaantui ns. suvaitsevaisuus -ääri-ilmiönä WOKE– joka tunki…
Heinävedellä tehdään heinä-elokuun vaihteessa elävää muinaishistoriaa, kun Heinäveden Muinaisseura järjestää kolmatta kertaa Heinäveden muinaisviikon, jossa muinaispaikkoihin tutustuminen yhdistyy elävään -muinaisuus-orientoituneeseen- kulttuurintekemiseen. (Kuvaan käytetty Heinäveden Muinaisseuran aineistoa: Takunniemen esihistoriallinen jalkakivi Heinävedellä,…
Se ei sitten ole ”rock-rauha-rakkaus!” jota huudellaan nuorisomusiikin suurjuhlilla, -joita ’boomerit’ ehkä muistelee kaihoisasti. (Koostekuvan aineisto: Viestipalvelu X, BBC.) Lauantaina (28.06.) legendaarisilla Glastonburyn musiikkifestivaaleilla Britanniassa kuultiin esiintymislavaa käytettävän antisemitistiseen vihanlietsontaan:…
Eikä ihme, koska sävellys oli kaunis, laulu oli kaunis, esitys oli upea. Vielä laulajan lähihistoriasta löytyy osa olla Hamas-terroristijärjestön raa’an hyökkäyksen kohteena tuhansien muiden nuorten kanssa. (Kuvaan on käytetty aineistoa…
Pidän kovasti kulttuurista. Olen joskus saanut siitä jopa leipänikin ja tarkoitan tässä nyt kulttuuria sanan ahtaammassa mielessä, en kaikkea sitä, mitä ihminen tekee maata ja muutakin myllätessään eli kultivoidessaan. (Kuvaan…
Kotimaisen elokuva-alan Jussi-gaalaa vietettiin viime perjantaina 21.3. Monet näyttelijät kauhistelivat kulttuurialan tilannetta ja leikkauksia muun muassa median haastatteluissa gaalan punaisella matolla. He kritisoivat hallitusta siitä, että ”alaa ajetaan alas”. Perussuomalaisten…
Jos ei muuten niin, vaikka sen vuoksi, että jos ja kun Erika (Ich komme) -siis Suomen edustaja- on voittajaspekulaatioissa hyvin korkealla muualla Euroopassa, niin kuin Vöyrin poikienkin (Bada,bada bastu) niin…
Yllätysvieras on Helsingin kaupunginteatterin Areena-teatterin lavalle tuottama esitys. (Kuva; Helsingin Kaupunginteatteri.) Sen juoni on sellainen, että voi sanoa, niin kuin poikani kuvaili sitä eli, että se ”kestää ja kestää”, eli…
Valtiontalouden sopeutus ja kulukuri sattuvat joskus aivan vääriin kohteisiin, kuten menneisyyttä koskevan tutkimustiedon ja -lähteiden saatavuuteen yleisölle. (Kuvaan on käytetty mm. Akseli Gallen-Kallelan aineistoa.) Menneisyys on mennyttä, mutta on yhä…
Somalit ja arabit myivät ja ostivat vuosisatojen ajan eri puolilta Saharan eteläpuoleista Afrikkaa kaapattuja bantuja, joita vietiin orjiksi Tansanialle nykyisin kuuluvalta Sansibarin saarelta Itä-ja Koillis-Afrikkaan, Arabian niemimaalle ja Aasiaan. Somaliassa…
Islamistiterroristien uhkaamat konsertit on peruutettu tänään Wienissä viranomaisten päätöksellä. Kaksi terrori-iskujen suunnittelusta epäiltyä miestä on pidätetty. Kaikkiaan kolme Taylor Swiftin esiintymistä oli tarkoitus pitää Wienin Ernst Happel -stadionilla. (Kuvan aiheisto:…
Suomenlahden, Pohjanlahden ja Vienanmeren saarilla on yhä jäljellä kivilatomuksia, joissa polku l. käytävä kulkee reunalta keskellä, haarautumatta, mutta ohjaten kulkijaa milloin kuvion reunalle, milloin keskelle. Kyseessä on ’troija-tyyppisen labyrintin’ perusmuoto,…
”Ei voi odottaa, että valtio kaataa rahaa loputtomiin kulttuurijärjestöille”, toteaa tänään eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen: Kansalaisjärjestöiltäkin pitää leikata nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Kansanedustaja Ari Koponen (PS) kiinnittää huomion kulttuurijärjestöjen valtionavustuksiin…
Malmössä Ruotsissa käytiin eilen illalla Euroviisujen toinen semifinaali, josta mm. Israel selvisi jatkoon. Se ei miellyttänyt kaikkia. (Kuva: Euroviisut) Ylen selostaja nieleskeli harmitustaan ja näytteli järkyttynyttä. Miksi näytteli? -Siksi, että…
Vuonna 1966 -onko siitä niin kauan?- nousee estradille pieni ruma mies, jonka laulu jättää kuulijan jäljen, vaikkei hän kaikkea ymmärtäisikään. Rumuuden estetiikkaa, -voi joku sanoa- mutta laulaja jää aiheensa varjoon.…
Kuvaan lisätty lause, –И в рисунках детей –Танки, взрывы и смерть!– tarkoittaa: Lasten piirustuksissa, tankkeja, räjähdyksiä ja kuolema. Lause sopii kuvaamaan Venäjällä tänään vietettävää irvokasta ”voiton päivää”. Venäjä militarisoi lapsiaan,…
Niinsanottu ’tapahtuma-ala’ -siis sen JÄRJESTÖT– heittäytyvät yhä kummallisempaan seuraan, -vaikka edelliset kummajais-kaveritkin ovat ilmeisesti yhä messissä, -ja neuvoa-pyytävän puhelinsoiton päässä? Lukekaapa tämä ajatuksella: Freelancemuusikot ry. vaatii Yleltä toimenpiteitä Euroviisujen suhteen.…
Useimmiten populäärimusiikki on kertakäyttöistä, mutta ei aina: Joku biisi jää kansalle ’korvamadoksi’ sukupolven ajaksi, -ellei ikuisesti. Ehkä biisin lyriikassa oli jotakin, mikä puhuttelee? Tänään meillä on esittelyssä Peter Sarstedt ja…