Li huomautti: Äärioikeisto on Venäjän puolella

Yli puoluerajojen kunnioitettu Vasemmiston puheenjohtaja Li Andersson ilmoitti tänään luopuvansa puolueensa puheenjohtajuudesta ennenaikaisesti, mutta jatkavansa politiikkaa europarlamentissa, johon hän asettuu ehdokkaaksi. En silti lähde rinnastamaan hänen tekemäänsä valintaa muihin -melko äskeisiin- ’huipulta hyllylle’ -ceisseihin, enkä etsi paralleelisuutta Vasemmiston tilanteisiin vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmeniä, -jolloin silloinkin tapahtui.

Käytän tilaisuuden vasemmistolaisuuden akuuttien näkymien, ja sisäisten tendenssien tarkasteluun.

Tämän kirjoittajalla oli mielenkiintoinen keskustelu erään paljon eturivissä näkyneen taistolais-stalinistisena pidetyn sivistyneistöaktiivin kanssa vuonna 1989,  eräässä tilaisuudessa, johon oli kokoonnuttu Berliinin-muurin murtumisen pähkäilyn merkeissä. Entinen opiskelijavallankumousmies sai kuulla: ”Se, että olemme molemmat tänään täällä, -se on historian dialektiikkaa.” (Keskustelu sujuikin sitten hyvissä merkeissä.) Dialektiikka, tuo Marxin Hegeliltä lainaama metodinen työkalu, hahmottaa maailmaa vastakohtien ykseytenä ja taisteluna.

Asioihin perehtymättömälle ei ehkä dialektiikka avaudu -kukin siis sivistäköön itseään keskenään- mutta jokin ristiriitojen ja vastakohtaparien ikuinen piruetti löytyy todellisuuden muutoksista ja käänteistä, -ja se on hyvä tunnistaa jos politiikasta aikoo mitään ymmärtää. Dialektisen metodin tuntemus -edes kuulopuheena- säästää tarkkailijan yllätyksiltä, jos esm. äärioikeisto löytää äärivasemmiston (marxilaisten fundamentalistien l. konservatiivien, -ei radikaalien) muinaiset (-se 70-luku) missiot ja jopa sloganit. -Juuri näin näkyykin käyneen.

Äärioikeisto vastustaa NATOa ja Ukrainan tukemista

Li Andersson (Vas) totesi eduskunnan istunnossa keskiviikkona 21.02. 2024, Ukrainaa koskevassa keskustelussa:

”Edustaja K. jo viittasi Yhdysvaltojen sisäiseen tilanteeseen, mutta myös Euroopassa näemme kyllä huolestuttavaa kehitystä, mitä tulee Ukrainan tuen jatkumiseen. Monet
äärioikealla olevat puolueet ovat nousseet, niin kuin Hollannin PVV tai Saksan AfD, jotka
myöskin avoimesti vastustavat Ukrainan tukea, ja tällä hetkellä povataan myös EU-vaaleissa voittoa tämänkaltaisille puolueille. Siksi pidän äärimmäisen tärkeänä niin Suomen
oman EU-vaikuttamisen osana kuin kaikkien suomalaisten puolueiden EU-vaikuttamisen
osana, että me kaikki yhdessä myös puhumme vahvasti tämän Ukrainan tuen jatkumisen
tärkeyden puolesta.” (Eduskunnan pöytäkirjan 21.02. 2024 pdf:n lehti 13, puheenvuoro klo. 14:55.)

Äärioikeiston tai äärikonservatiivien outo Venäjään tukeutuminen onkin ollut kaikkien tiedossa, mutta siitä on vähemmän puhuttu politiikan kentällä. Aiheen karttamiseen voidaan sanoa olleen ”yleiset syyt”, mutta emme jumittaudu tämän suomalaisen politiikan vanhan fraasin taakse, emmekä säästä neuroneitamme rasittumiselta ikivanhalla ja iki-pinnallisella ”ympäri käydään -yhteen tullaan” näennäisselityksellä.

Äärioikeisto -sen vastustaminen- oikeastaan kuuluukin mainita Li Anderssonin yhteydessä: Hän ehti jossakin välissä profiloitua vähän sillai ’antifasismin’ suuntaan. Emme tästä Lissua moiti, -onhan ne rumia ja huonotapaisia. Toissa keskiviikon (21.02.) puheenvuorossaan eduskunnan Isossa Salissa Li heitti siis piikin ”perivihollisensa” ja mieliharminsa suuntaan. Kuten edellä siteerasimme, hän moitti oikean äärilaidan puolueita Venäjän kaksi vuotta sitten aloittaman hyökkäyssodan myötäilemisestä, ja pinteessä olevan Ukrainan avustamisen vastustamisesta.

Kuka nyt sai kotvatillikan dialektiikalta? Äärioikeisto? -70-luvun äärivasemmisto? -vaiko joku-muu-mikä?

Viime vuosisadan taistolais-hegemonian nähneet muistavat sen raivon, jolla silloiset taistolais-stalinistit reagoivat Venäjän silloisten hyökkäyskohteiden symppaamiseen. Joku voi muistaa senkin, kun Breznevin komennettua joukkonsa Puolaa miehittämään (1981), ja suomalaisilla kulttuuristalinisteilla oli sopivasti heidän obligatoorinen uskonlujitus-sessionsa, -mielenosoituskävely jonkin hyvän asian puolesta tai pahaa (=”länsi”, USA:n imperialismi, tai NATO) vastaan. Kävellä piti muistaakseni Postitalolta (Kiasmaa ei ollut vielä keksitty) jonnekin Kaivopuiston suuntaan.

Siellä siis marssi Korkeavuorenkatua alaspäin koko suomalaisen kulttuurieliitin kapein kärki -TV:stä ja palkintopalleilta tutut nimet (-joilla aina hyvät arvostelut HS:ssä)- peräti erään tunnetun KGB-operatiivin (jonka Lissu myöhemmin fudasi pois Vasemmiston liepeiltä) johdolla jälleen kerran, eikä suinkaan elitistisen omahyväisiä, -eihän?

Kas, huutokuoron repertuaaria dominoi ”vanha kunnon” ”RAUHA, YSTÄVYYS, SOLIDAARISUUS!” -Siitähän me dissidentit saimme tilaisuuden: Letkan hännille asettunut Puolan-ystävien joukko yhtyi vain säkeen viimeiseen sanaan: Solidaarisuus! Tummanpuhuva ja jo virkaantunut stalinistien joukko veisasi uskollisesti -ja hammasta purren, amalgaanit kipinöiden- koko säkeistön, joutuen vastentahtoisesti osallistumaan meidänkin huutoomme. -Sitä vahingonilon määrää!

Tänään dialektiikka on taas käännellyt asioita tavallaan. Ei päälaelleen, vaan päälaeltaan jaloilleen: Lissu korosti juuri Ukrainan tukemista Venäjää vastaan, äärioikeisto Suomessa ja Euroopassa on laittanut panoksensa Putinin värille ja numerolle. So it goes!

”Teit hyvää työtä”

”Varma ei ole varma, ja mikä on, ei pysy…” -vai miten se menikään? Kaiken tämän keskellä Li Andersson on näyttänyt kykynsä ja periaatteellisuutensa, ja hän oli juuri oikealla paikalla 01.03. 2023. Oikullisen dialektiikan viitan lieve saattoikin häivähtää Isossa Salissa, jossa 184-7 -luvuilla tehtiin historiaa. -Taisivatpa nekin, joita emme sano  ”ääripäiksi” näyttäytyä omassa yhteydessään.

Li Anderssonin tänään kuultu päätös vetäytyä puoluejohtajuudesta, ja hakea euroedustajan paikkaa, jättää tietyn haikeuden: ’Politiikka on vähemmän kiinnostava kohde seurata, kun Lissu ei ole siellä mukana’ (Tämä ei ole kirjallinen lainaus.)

Pekka Kemppainen