Pekka Kemppainen

Suuri valiokunta sai ennakkoselvityksen ministeri Essayahilta ja kuuli asiantuntijoita tulevasta monivuotisesta rahoituskehyksestä

Syksyn toisessa kokouksessaan perjantaina 4.9. eduskunnan suuri valiokunta jatkoi asiantuntijakuulemisia liittyen Euroopan komission ehdotukseksi EU:n vuosien 2028–2034 monivuotiseksi rahoituskehykseksi (MFF). (Arkistokuva: Sari Essayah, kuvalähde: Eduskunta.) Eduskunnan suuri valiokunta sai kokouksessaan…

”Avoimuusrekisteri tulee laajentaa kuntien ja hyvinvointialueiden vaikuttamistoimintaan”, sanoo kansanedustaja Mia Laiho 

Avoimuusrekisteri on otettu käyttöön Suomessa 1.1.2024. Siihen merkitään eduskuntaan ja ministeriöihin kohdistuvaa vaikuttamistoimintaa. Ilmoituksen tekeminen avoimuusrekisteriin on lobbaajien velvollisuus. Rekisterin avulla vaikuttamistoiminta tulee avoimesti yleisön tarkasteltavaksi. (Arkistokuva: Mia Laiho, kuvalähde:…

Toimenpidealoite: Kasvojen peittäminen kiellettävä oikeussalissa, ”Irvokasta oikeuden halventamista”

Poliisitaustainen kansanedustaja Merja Rasinkangas (Perussumalaiset) on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän vaatii kieltämään kasvojen peittämisen oikeussalissa. (Arkistokuva: Merja Rasinkangas, kuvalähde: Eduskunta.) Merja Rasinkangas kiinnittää huomiota käytäntöön, jossa syylliseksi epäilty saa…

Saksa sulki Venäjän konsulaatin Bonnissa, -räjähde-drooni oli vähän liikaa

Saksa pitää Venäjää syyllisenä elokuussa Leipzigissä ja Brandenburgissa tapahtuneisiin tuhotäihin, ja reagoi sulkemalla Venäjän konsulaatin Bonnissa, Leipzigissä räjähteitä sisältänyt lennokki melkein osui Ukrainaan tarkoitettuja ammuksia kuljettavaan rahtikoneeseen, Brandenburgissa sabotaasiksi epäilty…

Kirjallinen kysymys: Töysän apteekin lääkevalmistus pelastettava, lääkevalmistuksen keskittäminen on estettävä.

Kansanedustaja Mikko Savola (Keskusta) on jättänyt asianomaisen ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen Alavudella sijaitsevan Töysän apteekin lääkevalmistuksen jatkuvuudesta. (Arkistokuva: Mikko Savola, kuvalähde: Eduskunta.) ’Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä turvatakseen Töysän apteekin…

Demokratia ja hybridiuhat nousivat esiin Itämeren parlamentaarikkokonferenssissa

Suomalaiset kansanedustajat esittivät uusia avauksia kriittisen infrastruktuurin suojaamiseksi ja verkossa tapahtuvan vaikuttamisen torjumiseksi Itämeren parlamentaarikkokonferenssissa Saksan Lyypekissä 30.8.–1.9. (Arkistokuva: Saku Nikkanen, kuvalähde: Eduskunta,.) Konferenssissa käsiteltiin Itämeren alueen turvallisuutta, demokratian vahvistamista,…

”Lapsi ei saa mennä pesuveden mukana”, sanoo eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen nuorten somekiellosta: 

Eduskunnan sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Ari Koponen (perussuomalaiset) kommentoi hallituspuolueiden erimielisyyttä lasten sosiaalisen median käytön rajoittamisesta. (Arkistokuva: Ari Koponen, kuvalähde: Eduskunta.) Kokoomus on varapuheenjohtaja Karoliina Partasen johdolla esittänyt lainsäädännöllistä etenemistä,…

Hallituksen on turvattava kehitysvammaisten lasten palvelut ja peruttava avun alasajo, sanoo kansanedustaja Holopainen

Uusi selvitys paljastaa hallituksen sote-järjestöleikkausten karut seuraukset: 40 prosenttia järjestöistä pitää koko toimintansa loppumista mahdollisena tai todennäköisenä. (Arkistokuva: Mari Holopainen, kuvalähde: Eduskunta.) Helsinkiläinen kansanedustaja Mari Holopainen (vihreät) vaatii hallitukselta vastausta…