Yllätysvieras yllättää yllättävästi

Yllätysvieras on Helsingin kaupunginteatterin Areena-teatterin lavalle tuottama esitys.

(Kuva; Helsingin Kaupunginteatteri.)

Sen juoni on sellainen, että voi sanoa, niin kuin poikani kuvaili sitä eli, että se ”kestää ja kestää”, eli siitä voisi kirjoittaa osat II,III,IV jne. -Uusia juonenkäänteitä entisen vankan pohjalle-loputtomiin-.

Englantilainen tunnettu ja monin tavoin tunnustettu näytelmäkirjailïja Steven Moffat on kirjoittanut komedian, vaiko sittenkin tragedian. Hmm, -sekä että.

Juonesta siis vielä: Hauska nainen ulkomailta tulee erääseen perheeseen kylään, ja osoittautuukin, että hän on itse asiassa aivan kaikkea muuta kuin hauska.

Esitys on kyllä erinomaisen hauska, -siitä ei toista sanaa.

Mutta Yllätysvieras laittaa myös miettimään sitä, mikä päällisin puolin näyttää vain amerikkalaisten ja englantilaisten kulttuurieroilta, onkin mahdollista mieltää myöskin eurooppalaisten ja muualta tulevien ”yllätysvieraiden” järkyttäviksi eroiksi, joissa ei verta säästetä. Se näkyy juuri nyt tänäänkin, Berliinissä Neuköllnin kaupunginosassa, jossa ”yllätysvieraat”, -tosin Angela Merkelin kutsumina suurelta osin-ottavat yhteen poliisin ja jo vuosisatoja Saksassa asuneiden juutalaisten kanssa.

En tiedä onko Moffat ajatellessaan ajatellut tuota näkökulmaa, mutta huippulahjakkaana kirjoittajana epäilen vahvasti, että on. Teksti on älykästä myöskin siksi, että mitään metaforia ei ole pakko mietiskellä jos ei tahdo, koska se kantaa ihan ilman syvempiä pohdintojakin.

Sanna Saarijärvi -näytelmän yllätysvieras- on kertakaikkisen valloittava amerikkalaistätinä. Tiedän mistä puhun, minulla on amerikkalaistäti, joka on asunut siellä jo 60-luvulta lähtien. On kuin olisi katsonut nuorempaa versiota hänestä.

Vaikka hänellä -Lizalla- on paha, paha tausta, niin hän valloittaa yksi toisensa jälkeen perheen ja muutkin puolelleen.

Välillä tunnelma on melkeinpä kuristava, koska vaikuttaa siltä, että tuon tädin veitsi on juuri kohta jonkun kurkulla …mutta ei, sekin oli taas väärinkäsitys.

Katsoja alkaa jo välillä hermostua, vaikka koko näytelmä perustuu yhtäältä -etteikö perhe huomaa-. kuolemanvaaraan, ja toisaalta suorastaan vastenmieliseksi yltyvään kohteliaisuuteen ja ennen muuta itsepetokseen.

Ja, jos haluaa nähdä -pakko ei ole,, ei ollenkaan- Yllätysvieraan metaforana sille, mitä nyt viimeiset kymmenen vuotta Euroopassa on tapahtunut, niin se on ”helppoa kuin heinänteko”. Joka muuten on kaikkea muuta kuin helppoa, -olen joskus itsekin tehnyt-.

Kyllähän meitä katsojia kovin nauratti, mutta nauroimmeko kuitenkin itsellemme, koska juuri noinhan me käyttäydymme. Vieraanvaraisuudessa ja kohteliaisuudessa ei ole tietenkään mitään pahaa. mutta kun se menee niin pitkälle, että alamme luopua omasta identiteetistämme siksi, että ”Yllätysvieras” viihtyy. Silloin me emme ole enää talon herroja/rouvia.

Ohjaaja Milko Lehto on tehnyt varman tuntuista työtä, ei siinä ole moitteen sijaa.

Perheenisänä sekoileva, omaan kiireeseensä eksynyt Peter eli Santeri Kinnunen, on pitkälle juuri tuollainen yhden vaimon ja kahden teinin uraohjus, kuin nyt aikamme keskiluokkainen, keski-ikäinen ja keskituloinen eurooppalaismies on. Santeri vetää hyvin.

Debbien, perheenäidin, rooli on kapeampi mutta Vuokko Hovatta -varmaan ihan arkikokemuksellakin- veisi osansa hyvin. Niin, meidän. Toki eurooppalaiset nelikymppiset naiset ovat yksilöitä, mutta aikalailla samaan muottiin he ovat kasvaneet/kasvatettu. Hovatta on uskottava, vaikka kahden lapsen lisäksi perheessä onkin yksi vielä jota ei kuitenkan saa sanoa lapseksi, -siis aikuinen josta on pidettävä huolta. Debbien hahmo on tietty yhtä vieraskorea Lizalle/yllätysvieraalle, vaikka hän näyttääkin ymmärtävän miestään paremmin, että Liza on vaarallinen.

Teinitytön ja teinipojan esittäjät ovat likimain teinejä ja esittävät teinejä. Tuommosiahan ne ovat, on mullakin niitä. Aliarvioimatta noita nuoria näyttelijän-alkuja, niin jos mut laitettaisiin näyttelemään toimittajaa, niin arvelen että selviäisin siitä kohtuudella. Totta kuitenkin on, että olisivathan he tietysti voineet mogaa mutta sitä he eivät tehneet.

Teinien suhde Lizaan on, niin kuin teineillä liki pitäen kaikkeen, eli ei tää niinku minuun sillee, kuka lie mutsin ja faijan tuttu. Mutta, kun innostutaan niin mennään toiselta reunalta yli, Yllätysvieras onkin sitten
kuin oma mummi tai siis niinku ….

Yllätysvieras on nimensä mukainen teos, josta joku saa vain hyvät naurut, toinen lisäksi pohdittavaa pimeille syysilloille, tai keskusteltavaa for ” candlelight dinner” ihan sillee englantilaisittain.

Yllätysvieras on maistuva kattaus.

Seppo Huhta