Niinsanottu ’tapahtuma-ala’ -siis sen JÄRJESTÖT– heittäytyvät yhä kummallisempaan seuraan, -vaikka edelliset kummajais-kaveritkin ovat ilmeisesti yhä messissä, -ja neuvoa-pyytävän puhelinsoiton päässä?

Lukekaapa tämä ajatuksella:

Freelancemuusikot ry. vaatii Yleltä toimenpiteitä Euroviisujen suhteen. Yhdistys vetoaa, että Yle vaatisi Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista. Israelin osallistuminen on herättänyt keskustelua Gazan sodan vuoksi. (IL 25.03.)

Siis kuinka ne kehtaa?! Viime vuoden lokakuun 7. murhattiin brutaalisti Negevissä Israelissa 250 nuorta, jotka olivat kokoontuneet Negevin autiomaan laidalle kuuntelemaan peace&love-hengessä teknomusiikkia Super Nova-festivaaleille. Islamisti-terroristien teot hyökkäyksen aikana olivat sitä luokkaa, ettei yksityiskohtia voi kuvailla julkaisussa, jonka lapsetkin voivat nähdä.

Muistelemme erästä aiempaa tapausta, Afrikasta

Ns. vapaustaistelijat, jotka vastustivat eteläisen Afrikan ”valkoista valtaa”,  ampuivat 3. syyskuuta 1978 alas rhodesialaisen siviili-matkustajakoneen, ’Lento 825’, Neuvostoliiton antamalla ohjuksella. Koneessa olleista,  52 matkustajasta ja neljästä miehistönjäsenestä 38 kuoli koneen maahansyöksyssä, eloonjääneistä kymmenen murhattiin joko ampumalla tai pistimillä. Seitsemän matkustajaa onnistui piiloutumaan murhaajilta, jotka kuuluivat ”vapaustaistelija” Joshua Nkomon johtamaan ZAPRA-liikkeeseen.

Nkomo ja kaverinsa Mugabe olivat niihin aikoihin suomalaistenkin uusvasemmistolaisten sankareita. ”Imperialismin-vastustajat”, pasifistit ja muut omantunnonarat ylläpitivät mustavalkoista maailmankuvaa, jossa henkilön ihonvärillä ei ollut yhtään sen vähäisempää roolia asioiden arvottamisessa, kuin eteläafrikkalaisten ns. apartheid-eristyspolitiikkaa harjoittavien rasistienkaan mielenmaisemassa.

Vasemmisto-narratiivissa värit menivät toki toisin päin, mutta eihän tällä ole merkitystä moraalisesti? -Eihän?

Joka tapauksessa maailman omanatuntona esiintyvä sakki tuomitsi sinnikkäästi kaiken, mitä valkoihoiset tekivät, ja ylisti kaikkea mitä mustat saivat aikaan. -Ja näinhän se menee tänäänkin, vai mitä? Kuvio on sellaisenaan siirretty Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin, eikä logiikkaa tai tasapuolisuutta vaadita tälläkään kertaa.

Lentäjien ja lentohenkilöiden ammattikunta oli ilmeisesti säästynyt 1970-luvun varhais-woketukselta, ja piti omiensa puolta: Nkomo ja hänen esikuntansa eivät sitten enää matkustaneet lentokoneilla. Jos Nkomo -myöhemmin Zimbabwen edustajankin matkustaessaan- oli päässyt pujahtamaan liikennelentokoneen matkustamoon, lentäjät ilmoittivat lennonjohtoon, että ”tämä lento ei nouse kentältä, ennen kuin yksi matkustaja on poistettu”.

Kerran Nkomo kuullemma onnistuttiin soluttamaan lentsikkaan YK:n (sic!) edustajana. Vielä paljon myöhemmin eräs toinen sissipäälliköstä valtionjohtajaksi päässyt afromarxilainen, Sam Nujoma, hankki varmuuden vuoksi välittömästi Namibian itsenäistyttyä itselleen yksityssuihkarin.  -Kun on kehitysapua, jolla voi mällätä.

”Freelancerit rauhan puolesta!” (-Paitti jos hyvikset aloittaa sodan)

-Se oli silloin! -Tänään varmaankin voimme odottaa ensi kesäksi solidaarisuus-konsertteja Hamasin ja Palestiinan islamilaisen jihadin hyväksi? Ja tottakai musiikin freelancerit ovat siellä sankoin joukoin, -soittamassa, laulamassa ja kätkättämässä ns. räppiä ankean aatteensa puolesta.

Paree olla, etteivät solidaarisuuden kohteet satu paikan päälle! Moskovassa he olivat perjantaina.

Luettavaa:

Miten sorretut ja kiusatut hankkivat maailman myötätunnon. Lesson One: Gaza (VIDEO)

YK:n tutkijat: ’Syytä epäillä’ seksuaalista väkivaltaa käytetyn Hamasin hyökkäyksessä 7. lokakuuta

5 thoughts on “Suomalaisilla ’Freelance-muusikoilla’ ei sitten ole mitään kantaa joukkomurhaan ulkoilmafestivaaleilla viime lokakuussa?”
  1. Toki musiikin freelancerit, ja muut roudarit, ovat hyve-signaloijien nokkimajärjestyksessä siellä hännänhuipun lähellä, mutta eivät täysin vailla vaikutusvaltaa jos heidät tähänkin ceissiin rekrytoitiin? -Ehkä juurikin pahnanpohjimmaisuutensa takia freelancerit olivat kärkkäitä lähtemään asialle, kun kutsu kuului? (”sähköinen ääni kuuluu taivaasta: Ala pomppia! ala pomppia!”)

    Musiikkibznes on herkkä alue. -Siellä täytyy olla hyvät poliittiset antennit! Herkkyys ja nopeus palkitaan.

    -Mutta eivätkö nämä julkilausumat, ultimaatumit ja muut ukaasit ole jo vähän vanhanaikaisia? -Suoraan #70-luvulta?? (Pomppikaa, pojat ja tytöt!)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *