Valtioiden luottoluokituksia arvioida Fitch Ratings pudotti tänään Suomen luottoluokitusta, -syynä julkisen talouden alijäämä ja velan kasvaminen edelleenkin, huolimatta säästötoimista.

Arvion heikkeneminen -toiseksi parhaasta AA+-luokasta kolmanneksi parhaaseen AA:een- nostaa Suomen valtion velanhoitokuluja.

”Olemme huolestuttavalla uralla”, valtionvarainministeri Riikka Purra sanoo tänään tiedotteessaan.

Lisää säästökohteita on siis löydettävä, -tai perikato (der Untergang), -mutta mistä? Kansankyynikko kääntää katseen Suomen julkisen sektorin väkimäärään (virkasuhteiset + palkkasuhteiset + ”ulkoistetut” + ostopalvelut ’inside-yhtiöiltä’): Sehän kaksinkertaistui -1980-luvulla 1990-luvulle- alle 300 000:sta päälle 700 000:een.

Suomalaisten lukumäärä ei tuona aikana kaksinkertaistunut, kuten ei myöskään kansalle tarjotut palvelut.

Jossakin on siis ”ilmaa”, -ja ..tusti!  Odotammeko siis, että kaikki nämä puoluepoliittisten virkakiintiöiden ja -läänitysten rälssiherrat pääsevät siististi eläkkeelle? Siihen ei ole aikaa: Luottoluokitusarviolla on vielä matkaa pohjalle, mutta tällä menolla …??!

Pekka Kemppainen

Aiheen tiimoilta aiemmin:

Julkisen sektorin väkimäärä ylitti viime vuonna -ensimmäistä kertaa historiassa- 700 000:n henkilön rajan

Samat vapaamatkustajat vaalikaudesta toiseen: Riihessä ei puida virkarälssiä

Niin miten Suomessa voi ”yhdistyä korkea veroaste, rapautuvat palvelut ja julkinen velkaantuminen”, -paradoksin avaus 

Valtiovarainvaliokunnan mietintö julkisen talouden suunnitelmasta 2026–2029 valmistui

”Vain kestävä ja nykyistä nopeampi talouskasvu voi pelastaa hyvinvointiyhteiskunnan”, sanoo kansanedustaja Miko Bergbom

Ursula von der Leyen suunnannut katseensa nyt EU-kansalaisten 10 biljoonan euron säästöihin: -Hyvinvointimme tulossa tiensä päähän

NESTEellä tänään turbulenssia pörssissä

Keskustan Markus Lohi: Talouskasvu pitää tuplata – rohkeita uudistuksia tarvitaan nopeasti

Valtion Neste-omistusten arvo putosi tänään reippaasti

”Eläkevarat on säilytettävä huolellisesti”

Harkimo Orpon ja Purran talousohjelmasta: Tietämys nolla, pohja on poissa

Orpon ’kasvutoimi-työryhmässä’ urheilun ja eläkesäästö-sijoittamisen ’suuret onnistujat’

Muissa julkaisuissa:

”Pitkä marssi läpi instituutioiden” loppusuoralla?

3 thoughts on “Julkinen velkaantuminen puree Purraa”
  1. Eli selko-suomeksi: suomalaiset päättäjät on siis ”mitattu, punnittu – ja köykäisiksi havaittu.” Tämä vanha, mutta edelleen ajankohtainen anglosaksinen sanonta sopii erittäin osuvasti ja purevasti Fitchin arvion kontekstiin.

    Se kiteyttää kolme asiaa:

    1. Mitattu:

    Fitchin arvio perustuu konkreettisiin mittareihin – velkasuhteeseen, budjettivajeeseen, talouskasvun näkymiin ja hallituksen kykyyn ohjata julkista taloutta. Kyseessä on kylmä taloudellinen diagnostiikka. Mittaus on siis tehty – ja se ei valehtele.

    2. Punnittu:

    Tämä viittaa arvottamiseen ja kyvykkyyksien arviointiin. Fitch ei katso pelkkää velkasummaa, vaan päätöksenteon uskottavuutta: onko hallituksella ja eduskunnalla ymmärrystä, tahtoa -ja kykyä korjata suuntaa? Nykyiset ”säästötoimet” eivät heidän mukaansa riitä, eikä mitattavia rakenteellisia uudistuksia näy horisontissa. Eli: päättäjät punnittiin – ja he eivät vakuuttaneet.

    3. Köykäisiksi havaittu:

    Tämä on yhteiskunnallisen pettymyksen iskusana. Se viittaa johtajuuden puutteeseen, pelon politiikkaan ja vastuunkannon välttelemiseen. Kun rakenteita ei haluta uudistaa, eikä omia eturyhmiä suututtaa, päädytään puolitotuuksiin, teknokraattisiin säästöleikkeihin ja retorisiin lupauksiin. Lopputulos: luottamus rapisee – sekä ulkoisesti että sisäisesti.

    Ps.

    Fitchin arvio ei ollut vain lukuja – se oli kansainvälinen peili, johon Suomen päättäjät katsovat vastentahtoisesti. Siinä peilissä lukee: ”mitattu, punnittu – ja köykäisiksi havaittu.” Velka kasvaa, mutta rohkeus pienenee. Jättimäiset kulurakenteet pullistelevat, mutta päätökset kutistuvat.”

    1. 1. Mitattu:

      Fitchin arvio perustuu konkreettisiin mittareihin – velkasuhteeseen, budjettivajeeseen, talouskasvun näkymiin ja hallituksen kykyyn ohjata julkista taloutta. Kyseessä on kylmä taloudellinen diagnostiikka. Mittaus on siis tehty – ja se ei valehtele.

      — Ei tähän ole mitään sanomista, koska mittarit ovat konkreettisia. –Se onkin toinen kysymys, MIKSI velkaabntuminen ei taitu, vaikka eläkemummot laskee joka ikinen kuukausi. että ruokaa vai lääkkeitä?

      -Tää meininki alkaa -suotaan sanoen- ketuttaa!

      NYT NIILLE IKUISILLE BUDJETUN VAPAAMATKUSTAJILLE sellainen isku, että näemme kuinka ne itkee ja parkuu.

      Sori, että olen karkea, mutta en kestä sitä, että eläkeläiset itkee ja parkuu. Duu juu ändörständ? -Minä en halua uuttaa vuosi 18:ta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *