Maasta poistettujen määrä kasvussa, kertoo perussuomalaisten varapuheenjohtaja Joakim Vigelius: ”Suomen ei kuulu olla loppusijoituspaikka ulkomaalaisille rikollisille

(Arkistokuva, kuvalähde; Eduskunta.)

Maasta poistettujen määrä on kasvussa. Helsingin poliisilaitos on alkuvuonna poistanut maasta 451 ulkomaalaista. Määrä ylittää 50:llä prosenttilla viime vuonna vastaavaan aikaan poistetut. Koko maassa poistettuja on ollut alkuvuonna 1374 henkilöä. (Linkki Yle:n uutiseen, avautuu uuteen välilehteen.)

Maastapoistamisten tehostaminen on kirjattu myös hallitusohjelmaan

Helsingin poliisilaitoksen mukaan kasvua selittää poliisin organisaatiorakenteen uudistus, sekä tehostukset ja panostukset maastapoistamiseen. Tavoite maastapoistamisten tehostamiseksi on kirjattu myös Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan.

Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius kuvailee kehitystä ”oikeasuuntaiseksi”.

-Enemmistö poliisin maasta poistamista henkilöistä on ollut rikollisia. On oikein, että heidät poistetaan maastamme. Suomen ei kuulu olla loppusijoituspaikka ulkomaalaisille rikollisille.

-Käy suomalaisille tavattoman kalliiksi, jos haalimme maailmalta heikosti kotoutuvia tulijoilta elämään vankiloihimme tai sosiaaliturvallemme. Maahanmuutto ei voi olla vain yksisuuntainen prosessi. Jos sääntöjämme rikotaan, ovi käy myös ulospäin, täsmentää edustaja.

Vigeliuksen mukaan maasta poistamisten määrä todennäköisesti jatkaa kasvuaan tulevina vuosina.

-Perussuomalaiset painotti jo kaksi vuotta sitten hallitusneuvotteluissa, että ulkomaalaiset rikolliset, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja muutoin laittomasti maassa oleskelevat on poistettava maasta tehokkaasti.

-Näitä hallitusohjelman kirjauksia niin palautuksista kuin ulkomaalaislain tiukennuksista on viety läpi ja se alkaa näkyä, päättää Vigelius.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *