Suomalaisten eläketurvan peruskivi on, että työhistorian aikana maksetut työeläkemaksut ovat ’varmassa tallessa’. Niinpä jaksamme puurtaa seitsemästä neljään, vuodesta toiseen, -koska tiedämme että maksamamme eläkemaksut odottavat meidän eläköitymistämme työeläkeyhtiöiden hellässä huomassa.
(Kuvan aineisto eri lähteistä.)
Työeläkejärjestelmä tuli joskus 1960-luvulla, jolloin nykyisten työeläkkeensaajien eläkkeet alkoivat kertyä. Sitä edeltänyt sukupolvi ei työeläkkeitä saanut, -vain kansaneläkkeen- koska he eivät olleet työuransa aikana eläkemaksuja maksaneet. Maksoimme siis eläkekassoihin omaa tulevaa eläkettämme varten.
Lain mukaan työeläkeyhtiöt ”säilyttävät huolellisesti” asiakkaidensa eläkesäästöjä. -Näin toimii hyvinvointivaltio.
Työeläkevaroilla rakennetaan kansantaloutta ja isänmaata
Työeläkeyhtiöiden hallussa olevat meidän varamme sijoitetaan asiantuntevasti ja vastuullisesti kansantalouteen: Meidän eläkesäästömme on sijoitettu osakkeisiin, jotka -paitsi säilyttävät arvonsa- ovat mukana isänmaan rakentamisen rahoittamisessa.
Vilkaustaankin, ketkä omistavat Nokian Renkaita:
Toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi suurimmat Nokian Renkaiden omistajat ovat tunnettuja ja luotettuja työeläkevakuuttajia. Sitten katsomme, miten kurssi on kehittynyt:
Työeläkevakuuttaja VARMA näkyy omistavan Nokian Renkaita 5’817’3984 osaketta. joista tammikuussa ostettuja 650 000 kappaletta. Osakkeen arvo oli 4 päivää sitten 7.89 €, tänään tiistaina 6.89 €. -Laskua on 13.59%.
Varmaan luottaneiden eläkeläisten ja tulevaa eläkettään odottavien Varman asiakkaiden (=eläkesäästäjien) kakusta on poistunut yhdessä vuorokaudessa 11’634’768 euroa.
”Mä joka päivä töitä teen…”
Eläkevarantoihin muodostuvan vajeen kattaminen nykyisten eläkemaksujen-maksajien eläköityessä saattaa olla haasteellista.
On ne eläkemaksut ”Varmassa” tallessa? Tämäkin uutinen kertoo taas sen, että Murron työryhmä etsi keinoja eläkkeiden leikkaamiseksi. Jos ei osaa sijoittaa, niin eläkeläiset ja erityisesti nuoriso maksaa.
Olisipa meillä tuomioistuin, joka saisi nuo eläkekusettajat vastuuseen!
Miksi ei jokaiselle avata omaa eläkesäästötiliä, jolla sitten jokainen pärjäisi, eikä tarvitse olla huolissaan että saako eläkettä…. tililtä ei tietenkään voi nostaa ennen kuin olet eläkkeellä….
”Miksi ei jokaiselle avata omaa eläkesäästötiliä?” —Olet samoilla ajatuksilla, kuin Suomen kansaneläkelain laatijat v.1936: Lain mukaan jokainen maksoi tuloistaan kela-maksua, jonka Kela talletti maksajan henkilökohtaiselle kela-tilille, jota Kela hallinnoi. -Kun henkilö eläköityi, tältä tililtä maksettiin normin mukaan kansaneläkettä.
”Ensimmäiset kansaneläkkeet olivat hyvun pieniä”, sanotaan Kelan historiikissa. -Näin siksi, että eläkkeensaaja ei ollut ehtinyt olla työelämässä kovin pitkään (1936 alkaen).
”Kansaneläkkeellä sai keskimäärin kolme pakettia kahvia kuukaudessa.” ”Ensimmäiset täydet eläkkeet olisi maksettu vasta 1970-luvulla.” -Sitä ennen ehtikin eläkeuudistus: Perustettiin työeläke, ja henk.koht. kela-tilit lakkautettiin.
Työeläkemaksuja ryhdyttiin perimään palkasta, ja myöhemmin saatava etu on sidottu työelämä-vuosina maksettuun. -Enempää et saa vaikka itkisit!
–Ideasi oli siis alkuperäinen kela- ja työeläke-idea. Hämmästyitkö?
”eikä tarvitse olla huolissaan että saako eläkettä…. ” -Tänään tarvitsee olla huolissaan. MITEN tämä on hoidettu, *se ole se küsimüs!* Kuka vastaa?