Suomen taloudesta huolestunut kirjoitti somessa: ’Mistä saisimme lisää yrittäjiä… oikeita yrittäjiä?’ Vastaan.
Olisiko jo vihdoinkin aika kysyä, miksi Suomessa tapettiin taloudellisesti (joskus fyysisesti) kokonainen sukupolvi yrittäjiä vuoden 1991 itse tehdyn (finanssipoliittisen) laman ”hoidossa”?
Sodanjälkeisen nousun ja jälleenrakentamisen tekijät -kuten myös heitä ruokkinut kotimainen kulutuskysyntä– uhrattiin rakenteiden (taloudellisten ja poliittisten) pelastamiseksi.
300 000 keskiluokkaista suomalaista menettivät omaisuutensa, ja 40 000 yrittäjää ei enää työllistänyt ketään.
Etteivät he työllistä jatkossakaan, se hoidettiin virtuaaliveloilla, ja niiden pitkitetyllä perimisellä: Rahalla, jota he eivät olleet koskaan nähneet, joka ei koskaan ollut heidän tileillään, joka ilmestyi ikään kuin jonkin pahantahtoisen ’deux de machinan’ taikasauvan heilahduksesta:
Äkki-devalvaation moninkertaistamina velkoina, jotka kaatoivat yrityksiä täysin riippumatta tilauskirjan pituudesta, -ja mitä enemmän otettavaa, sitä varmemmin ”anti-Zeuksen’ salama iski.
Ja kerran ryöstettyjä roikutettiin ’löysässä hirressä’ kunnes pääsivät hautansa rauhaan. (Virtuaalivelat kiusasivat sen jälkeen perillisiä.)
Meillä siis heitettiin –Moolokin kitaan’ jälleenrakentamisen tekijät ja osaajat, jotka nyt puuttuvat, ja joiden poissaolon näemme työttömyydessä, jota mitkään epäsosiaalipoliittiset toimet eivät voi poistaa.
Yrittäjäsukupolvi, joka oli näyttänyt osaamisensa neljänkymmenen vuoden ajan, -kunnes finanssipoliittinen sormen heilautus muutti pelin säännöt- on poissa, emmekä saa heitä takaisin. Eikä heitä korvata ulkomaalaisomisteisilla -paratiiseihin vetoa maksavilla- julkishallinon suosimilla yritysketjuilla. -Työvoimaakin kuullemma rekrytoivat vain ekvatoriaalisilta leveysasteilta?
Vai luuleeko joku tosissaan, että voimme tuoda ulkomailta yrittämis-osaamista? -Jos jotain maahantuotamme, niin talousrikollisuutta ja joukonjatkoa julkissektoria riistävään ’kolmanteen sektoriin’ ja jäsenkirjasidonnaisten kuntia kuppaavien ’Inhouse’-yhtiöiden kaltaiseen porukkaan.
Hei, poikkesin oman otsikkoni aiheesta: Eihän minun pitänyt kirjoittaa kasvua estävistä rakenteista.
Kas, kaikki liittyy kaikkeen, ja ’KIKY:n’ nimissä saa lyödä vain duunareita, -eikä EK-SAK-nollasummapeliä saa kyseenalaista. -Silloinhan Suomi voi jopa päästä nousuun.
Pekka Kemppainen
Aiheen vierestä:
19.04. 2024:
04.11. 2025:
06.11. 2025:
26.07. 2025:
04.02. 2025:
02.02. 2025:
18.08. 2024:
Hyvinvointivaltio todellisessa vaarassa, -hallinto pöhöttyy, hoidoista leikataan
16.01. 2024:
27.03. 2024:
Seppo Huhta
Se oli kaikki pahinta maailmalla oli esimerkkejä kuinka käy kun ulkomainen rahansaanti vapautetaan täysin ja pankeilta katosi täysin kontrolli kaikki sai lainaa kun sisään käveli, muistaakseni Norjassa kävi näin ennen Suomea ja myös jossakin Etelä-amerikan maassa, jossa köyhät sai ostettu vaikka mitä tavaraa kun rahaa oli.
Espanjassa tuli rahan vapautukseen sääntö, puolet pitää olla kotimaista rahaa, niin siellä ei tullut niin pahaa takapotkua.
Keiden päätöksiä oli yleensä ulkomaisen rahan täydellinen vapautus?
Joku päästi talouden ylikuumenemään Suomen Pankin ja hallituksen mukana ollen, ja -kun tarpeeksi yrittäjiä ja asuntosäästäjiä oli koulussa- nykäistiin.
Turhaa väittää 25 vuotta siiten tapahtuneita vaikuttavan nykyiseen talouspulaan. Kaikki riippuu hallituspuolueitten polittiikasta. Jos se on täysin pielessä, ei taloudellakaan mene hyvin. Poliittinen johto ei ole foiminut kertaakaan hyvin itsenäisyyden aikana Kekkosen aikaa lukuunottamatta. Se aika sujui hyvin suomalaisen talouden osalta, vaikka aikaa sanotaan suomettuneisuudeksi. Suomesa tarvitaa halpaa energiaa ja hyvät välit kaikkiin maihin, jotta talous ja kauppa toimii. Lännen määräysvalta tuhoaa arktisen Suomen, siinä vasta tulee esille todellisen suomettuminen.
90-luvulla nitistetyt yrittäjät -40 000+- eivät tule takaisin, ja pienestä kansasta se oli suuri otos. Seuraava sukupolvi -josta puuttuvat ’Koiviston konklaavin’ uhrien jälkeläiset sillä he ymmärtävät olla yriitmättä- ei ole ehtinyt hankkia vastaavaa kokemusta.
Puuttuvat yrittäjät ovat ongelma. -Heitä ei korvata tuomalla maahan pitsanvääntäjiä, joiden menestymis-strategia liittyy tukiaisten (starttiraha) koijaamiseen, verojen maksamattajättämiseen, ja rikolliseenkin sivubisnekseen (huumeet).
Eivät myöskään puoluesuhteillaan kuntia kuppaavat ”yrittäjät” nosta muuta kuin omaa talouttaan.
Entäs tämä:
Eläkevarat pörssiin – Pelastusoperaatio vai kansallinen uhkapeli?
Suomalainen eläkejärjestelmä on saapunut risteykseen, jossa ideologia ja realiteetit törmäävät rajusti. Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murron ja muiden ”eläkekonklaavin” jäsenten avaukset _sijoitusriskien kasvattamisesta_ on puettu kauniisiin sanoihin ”tuotto-odotusten parantamisesta”. Mutta kun kuorrutuksen poistaa, jäljelle jää karu kysymys: Onko suomalaisten eläketurva muuttumassa pelimerkiksi globaalissa kasinotaloudessa?
Pörssi ei ole hyväntekeväisyyslaitos
Historiallisesti suomalaiset eläkevarat on hajautettu maltillisesti. Nyt vireillä oleva hanke pyrkii muuttamaan sääntelyä siten, että eläkeyhtiöt voisivat sijoittaa entistä suuremman osan varoista osakemarkkinoille. Perustelu on tekninen: jos osakkeiden tuotto on pitkällä aikavälillä parempi kuin korkopaperien, eläkemaksuja ei tarvitse nostaa niin paljoa.
Kriitikko kuitenkin kysyy: Mitä tapahtuu, kun pörssi kyykkää? Jos eläkejärjestelmän puskurit ohenevat riskinoton kasvaessa, laskun maksajiksi joutuvat joko nykyiset eläkeläiset (leikkauksina) tai nuoret sukupolvet (entistä korkeampina maksuina). Pörssi ei tunne moraalia; se tuntee vain volatiliteetin.
Ammattitaito vs. Arvostelukyky
Kysymys ”herrakonklaavin” ammattitaidosta on kipeä, varsinkin kun peilataan menneitä suurinvestointeja ja valtionyhtiöiden (kuten Fortum/Uniper-saaga) epäonnistumisia. Eläkeyhtiöiden johtoportaissa istuu korkeasti koulutettuja asiantuntijoita, mutta heidän kannustimensa eivät välttämättä kohtaa tavallisen kansalaisen intressiä.
Palkitseminen: Johtoa palkitaan usein lyhyen aikavälin tuloksista.
Vastuu: Jos sijoitusstrategia epäonnistuu kymmenen vuoden kuluttua, nykyiset päätöksentekijät ovat jo nauttimassa omia eläkepäiviään kaukana vastuusta.
Moraalinen kato
Kun puhutaan kansalaisten pakollisista eläkemaksuista, kyseessä ei ole yhtiön oma raha, vaan yhteinen omaisuus. Onko eettisesti kestävää, että näitä varoja käytetään vipuvartena pörssissä, jossa suuret kalat syövät pienet? Jos valtio tai sen mandaatilla toimivat yhtiöt epäonnistuvat, kassa on todellakin tyhjä – ja silloin katsotaan taas veronmaksajaa silmiin.
Suomi ja suomalaiset eivät kaipaa uusia ”vauhtisokeita” kokeiluja, joissa riski on kansallistettu ja voitot valuvat hämäriin rakenteisiin. Eläkejärjestelmän pitäisi olla vakauden perikuva, ei spekulatiivinen työkalu, jolla yritetään paikata julkisen talouden reikiä.
Pamfletti: Perunkirjoitus Suomelle – Moraalisen konkurssin inventaario
Suomi on maa, jossa vastuun kantaminen on ulkoistettu historian hämäriin ja voitot on siirretty veroparatiiseihin. Me seisomme nyt raunioilla, joita kutsumme talouskasvuksi, vaikka todellisuudessa olemme tekemässä perunkirjoitusta kansakunnan moraalille.
1. 1990-luvun synti: Siemenperunoiden syönti
Kuten Kemppainen toteaa, 1990-luvun laman hoito oli taloudellinen ja inhimillinen puhdistus. Silloin luotiin periaate: järjestelmä on tärkeämpi kuin ihminen. * Virtuaalivelat: Pankit pelastettiin, mutta 40 000 yrittäjää jätettiin elinkautiseen velkavankeuteen.
Seuraus: Tapetun yrittäjäsukupolven mukana katosi hiljainen tieto, työllistämisen halu ja ennen kaikkea luottamus valtiovaltaan. Me söimme siemenperunamme, ja nyt ihmettelemme, miksi mikään ei kasva.
2. Fortum ja ”Valtion etu” – Moraaliton seikkailu
Moraalinen rappio jatkui suuryhtiöiden johdossa. Fortumin Venäjä-seikkailu oli täydellinen jatkumo samalle sokeudelle.
Kun tavallinen yrittäjä kantaa riskin omalla kodillaan, valtio-omisteinen johto pelasi miljardeilla kuin monopolirahalla.
Moraali katosi siinä vaiheessa, kun varoitukset kuitattiin ”poliittisena riskinä”, josta kukaan ei ole henkilökohtaisesti vastuussa. Kun miljardit paloivat, johto nosti bonuksensa ja kansa maksoi sähkölaskunsa.
3. In-house-yhtiöt ja kolmas sektori – Rakenteellinen loinen
Tämän päivän ”yrittäjyys” on monesti verovaroilla pyöritettävää kuppaamista.
In-house-yhtiöt kiertävät kilpailutusta ja luovat suljettuja piirejä, joissa tehokkuus on kirosana.
Aito riski on korvattu poliittisella suhteella. Oikeat yrittäjät, ne jotka Kemppaisen mukaan työllistivät muita, on korvattu konsulttiarmeijoilla, jotka osaavat täyttää tukihakemuksia mutta eivät luoda arvoa.
4. Perunkirjoituksen loppusumma
Mitä Suomen pesään on jäänyt?
Vastuun pakoilu: Mitä suurempi virhe, sitä varmemmin se kuitataan ”yhteisenä haasteena”.
Hiljaisuuden kulttuuri: Fortumista vaietaan, 90-luvun uhrit on unohdettu, ja nykyinen rakenteellinen mätä peitetään juhlapuheilla.
Moraalinen konkurssi: Olemme luoneet yhteiskunnan, joka rankaisee rehellistä tekijää ja palkitsee rakenteiden välissä luovivan opportunistin.
Johtopäätös: Suomi ei nouse kikyillä tai työvoiman tuonnilla, jos perusta on mätä. Emme tarvitse vain lisää yrittäjiä, vaan tarvitsemme takaisin sen moraalin, jossa teoilla on seuraukset ja työllä on itseisarvo. Tällä hetkellä perunkirjoitus on loppusuoralla – ja pesä on tyhjä.
Ps. Harvat rohkeat ovat varoittaneet tästä kehityksestä, mutta kukaan ei ole kuunnellut. Muistan, kun a-studiosta tarttui kansankieleen sanontakoskien näitä 40 000 kaiken menettänyttä yrittäjää ja niitä 300 000 kaiken omaisuutensa menettänyttä: ”ne ei osanneet yrittää -ei pidä lähteä soitellen sotaan, jos ei älli riitä … se on niiden oma vika, mitäs läksitte kikkeliskakkelis.
Pss. No nyt se sama skeida lentää niiden silmille, jotka eivät varoituksista välittäneet! Pitäkää hyvänänne, se on teidän oma vika! Voimasana alkaa s:llä! Ettehän te muulit edes ymmärrä sitä, että melkein joka toinen elää Suomessa muitten maksamilla veroilla. Älli ei riitä näemmä nytkään? Mitäs läksitte kikkeliskakkelis.😱