Marinin hallituksen linja oli se, että kaikille mahdollisille kehitysmaalaisille avattiin valtakunnan rajat niin auki kuin se mitenkään päin oli mahdollista- Kas, kun ei julistettu Suomea ”vapaavaltioksi”, johon kuka vain saattaisi tulla oleskeleman.

(Kuvaan on käytetty aineisto osoitteista: SDP ja ’islamilainen valtio’ ISIS.)

Vaikka kaikki tyhjäntoimittajat ja muut turvikset ajettaisiin täältä huitsun nevadaan, niin maksaisimme näitä -ennen muuta Marinin sakin temppuja- vielä pitkään. Nyt olisi jokaisen oikeasti hyvä miettiä minkälaisessa Suomessa halua elää, eli jos ei nyt itkettäis jokaista senttiä mikä säästötalkoissa on mennyt ja menee, -taikka järjestöjohtajien satojentuhansien liksojen perään- vaan katsottaisiin tulevaisuuteen.

Ei siis hamuttaisi uudelleen päällemme mamu-Harmageddonia. Esim. juuri tuo perheiden tänne traijjaaminen on ollut aivan järjenköyhää. Aikuisen ihmisen pitää pärjätä ulkomailla muutama vuosi itsekseen, jos sinne haluaa. Pärjääväthän suomalaisetkin nuoret Saksassa, Yhdysvalloissa, Japanissa jne., eivätkä varmasti ole pyytämässä, että valtio -jossa opiskelevat- maksaisi heidän perheensä sinne lennättämisen ja ylöspidon kyseisessa maassa, saatikka lomamatat kotimaahan.

Miksi hitossa jonkun -esim. pakistanilaisen- pitäisi moinen palvelu saada Suomessa. En tunne yhtään Suomesta ulkomailla opiskellutta tai täällä opiskelevaa ulkomaalaista, joka olisi halunnut vanhempansa opiskelumaahansa.

Opiskeluaika on osa aikuistumisprosessia. Ei normaali parikymppinen ihminen tarvitse opiskeluaikanaan enää äitiä ja isää, saatikka koko sukua ympärilleen häsäämään. Kun edes tämän sisäistää, niin ymmärtää sen, että nämä ”perheenyhdistämiset” ovat ”syvältä ja poikittain”, ja kertovat vain sen, että vihervasemmisto haluaa roudata tänne heille lisää äänestäjiä, ja hyvin ovat toistaseksi onnistuneet -vallankin demarit- kun ’mamuista’ 49 %:a äänestää sosiaalidemokraatteja.

Tuossa perheiden yhdistämisessä ei ole mitään luontevaa. Siinä ole ole mitään järkeä, ja se tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Yhdustäminen on myös tuolle opiskelijalle taakaksi, koska kuvitelmat Suomesta mannaa ja hunajaa tihkuvana paratiisina osoittautuvat valheeksi. Fanfaarit erivät soi arjessakaan, eli voisi kuvitella, että tuo ”opiskelija”, -joka siis ei ole ”osaaja”- on myös kovien paineiden ja ahdistuksen alla, koska perhe odottaa, että kun olet meidät tähän maailman onnellisimpaan maahan tuonut, niin varmaan toimitat meille sitä onnea ja vaurautta sylin täydeltä joka päivä.

Meillä ei ole varaa ylläpitää kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka vain oleskelevat täällä

Itse asiassa, kun miettii tätäkin Marinin hallituksen suoranaista rikosta ihmiskuntaa vastaan, -vaikka se onkin värjätty iloisin värein- niin se ei ole kenellekään kukkaistervehdys, vaan kimppu piikkilankaa.

Kaikki perheenyhdistamiset on lopettava per heti! Meidän ei ole mikään pakko, eikä meillä ole varaa ylläpitää kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka todella vain oleskelevat täällä. On väärin myös tulijoita kohtaan, että kieli-, ammatti-, usein luku- ja kirjoitustaidottomilla ihmisillä on edessään jotakin, jota ei koskaan tule.

Perheenyhdistämisissä piilee sisällisodan siemen

Tekoäly, AI, tulee ”huolehtimaan” siitä, että viiden vuoden -maksimissaan kymmenen- sisällä meillä on jopa puoli miljoonaa työtöntä lisää. Joten ei ole olemassa mitään, -ei kertakaikkiaan mitään- millä me kykenisimme elättämään somalien klaanit ja pakistaanien suurperheet.

Järjen on voitettava: Ei ole muuta mahdollisuutta. Perheenyhdistämisissä piilee sisällisodan siemen, koska maahan tulee ja maassa kasvaa joukko, jolla on aivan eri kulttuuri, eri uskonto, eri tavat, eri maailmankuva.

Ja niin kuin olemme nähneet, on jo nyt tapahtunut joukkoraiskauksia, taksiraiskauksia, on perustettu ryöstöjengejä, telotettu suomalaisnaisia, ”kunniamurhattu” muslimiminaisia, ja tehty paljon muutakin kulttuurissamme ennenkuulumatonta. Kannattaa kääntää pää länteen, pitää silmät auki: Siellä -naapurissa- jo sikiävät sisällisodan siemenet.

Kahden kuukauden kuluttua selviää Ruotsin vaaleissa, uppoaako ”Sveamamma” vai hyppääkö Taalainmaan puuhevosen selkään ja kelluu pois vaikeuksista. Vastuu Pohjolan tulevaisuudesta on pitkälle Ruotsin sosiaalidemokraattien käsissä, -suurimpana puolueena.

Demokratian ja kalifaatin yhdistäminen? =Sosialidemokratia??

Onko heillä rohkeutta lyödä kättä suoraselkäisten, isänmaallisten tanskalaisten kanssa, vai kurottaa yli Pohjanlahden suomalaisen sosialidemokratian hähmäiseen kuvitteluun demokratian ja kalifaatin ”rauhanomaisesta” yhteistyötä. -ja sallia sharia”laki”.

Rohkenen veikata, että Ruotsi valitsee polun läheltä Tanskaa, -koska sillä on katkeria kokemuksia päästettyään vuonna 2015 maahan 180 000 miespuolista muslimia, ja joutui kasvattamaan poliisi voimansa liki kolminkertaisiksi .

Tämä ennuste perustuu siihen, että Ruotsissa galluppien mukaan -60 %:a parlamentin paikoista- valta on siirtymässä taas demareille-, Vasemmistopuolue kommunisteille, Ympäristöpuolueelle (Vihreät) ja Keskustalle. Mitään varmaa tosin ei tohdi sanoa, nimittäin viime vaalien alla Ruotsin Keskustan puheenjohtaja sanoi SVT:lle (Ruotsin Yle), että Ruotsiin voi ottaa ”vaikka 40 miljoonaa maahanmuuttajaa, -olemme suuri maa- kyllä tänne mahtuu”.

Katsoin tuon lähetyksen ja SVT:n kokenut ja skarppi naistoimittaja -puheista päätellen demari-  oli kokonaista viisi sekuntia suu auki.

En yhtään ihmettelisi, jos Suomen Keskustan nämä pk-seudulla vaikuttavat aktiivit haluaisivat samaa Suomeen, mutta ei puolueen enemmistö sentään siihen suostu.

Seppo Huhta

Muita uutisia:

12.01. 2026:

Iranin shia-islamistisen pappisvallan lähestyessä loppuaan, kysymme ’shiitti’-verkoston Suomen-päätä?

01.03. 2026:

Iranin pikkuystävä löytyy Suomesta: Yle suree diktaattotin kuolemaa, -yhdessä ääri-islamistien kanssa

05.03. 2025:

Islamia ei pidä tuoda ylioppilaskirjoituksiin, sanoo Ari Koponen

28.05. 2025:

Opetusministeri puhuu arkitodellisuutta vastaan: Kaikkien suomalaisten vanhempien tiedossa on, että maahanmuuttaja-koululaiset kiusaavat eniten

15.10. 2025:

Seppo Huhta: Missä Hamasin vastaiset miekkarit 

15.05. 2025:

Åbo Akademiin dosentin avoin kirje HS:n päätoimittajalle

01.06. 2025:

Kun annat pirulle pikkusormen niin se vie koko käden

03.01, 2024:

Iranilaisen vallankumous-kenraalin verkosto ulottui Suomeen

18.05. 2024:

Viitsisikö joku vastata maahanmuuttajan kysymykseen: Onko yliopisto muuttunut madrassi-kouluksi?

25.03. 2024:

Suomalaisilla ’Freelance-muusikoilla’ ei sitten ole mitään kantaa joukkomurhaan ulkoilmafestivaaleilla viime lokakuussa?

28.06. 2024:

Persiassa (Iranissa) tapetaan lapsia! -Missä mielenosoittajat tänään?

09.04. 2024:

Jumalia joka paikkaan: Yliopistoonkin

19.06. 2024:

Dear Anna Kontula: Miten meni viime kerralla?

24.06. 2024;

Ben Zyskowicz: Palestiina-aktivistit vievät kouluista ’turvallisen tilan’

01.12. 2023:

”Lokakuun 7. päivän verilöyly toi feministiset järjestöt ja jihadistiset raiskaajat samaan sänkyyn”

One thought on “Perheenyhdistäminen voi tappaa”
  1. Sanna Marinin pääministerikauden ulkopoliittinen perintö on täynnä irvokasta ristiriitaisuutta, jota on vaikea katsoa suoraan ilman kyynistä virnistystä. Kyllä, Marin vei Suomen Natoon – historian kirjat tulevat muistamaan hänet siitä kriisijohtajana, joka reagoi nopeasti ja allekirjoitti historiallisen suunnanmuutoksen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa.
    Mutta samaan aikaan kun Marin poseerasi länsimaisten arvojen ja kovan turvallisuuspolitiikan keulakuvana, hän toisella kädellään – joko sinisilmäisyyttään tai ideologisen sokeuden vuoksi – avasi Venäjän hybridioperaatioille juuri ne ovet, joita myöhemmin jouduttiin paniikissa puskemaan kiinni.

    Seppo Huhdan ja monen muun kriitikon esiin nostama pointti osuu suoraan suomalaiseen sinisilmäisyyteen, joka henkilöityi Marinin hallitukseen. Marin vaali loppuun asti sellaista liberaalia arvo- ja ihmisoikeusretoriikkaa, joka teki Suomesta täydellisen maalin Kremlin kyyniselle hybridipelille.
    Kun Venäjä ja Valko-Venäjä alkoivat testata lännen rajoja välineellistetyllä maahanmuutolla, Marinin hallitus pitäytyi jäykästi vanhoissa ja rankasti ajastaan jälkeenjääneissä kansainvälisissä sopimuksissa ja moraaliposeerauksessa. Se oli signaali Moskovaan: Suomen suuntaan kannattaa painaa, koska siellä pelisäännöt sitovat puolustajaa, mutteivät hyökkääjää.

    Venäjän itärajalla pyörittämä lähi-itäpohjainen siirtolaisruletti ei nimittäin syntynyt tyhjiössä, vaan se vaati maaperän, jossa kohdemaa on haluton tekemään kovia, pragmaattisia päätöksiä ajoissa. Marinin hallituksen aikana luotiin se lainsäädännöllinen ja kepeän poliittinen pehmeys, jota FSB käytti hyväkseen. Kun rajalakeja ja valmiuslakeja olisi pitänyt viilata kylmän sodan henkeen heti ensi merkkien ilmaantuessa, hallitus keskittyi humanitaariseen jargonin pyörittämiseen. Nato-jäsenyys ostettiin etuovesta, mutta takaovi jätettiin auki hybridisodankäynnille, jonka logiikkaa Marin ei tuntunut ymmärtävän tai haluavan kohdata.

    Lopputulos oli absurdi teatteri. Samalla kun Suomi liittyi maailman vahvimpaan sotilasliittoon suojautuakseen Venäjän panssareilta, se teki itsestään haavoittuvan polkupyörillä ja takseilla liikkuville hybridijoukoille. Marin auttoi huomaamattaan Venäjää osoittamalla, että Suomen poliittinen johto oli pitkään haluton vetämään kovaa linjaa silloin, kun vastapuoli käytti aseenaan ihmisoikeussopimusten porsaanreikiä. Nato-kynän heiluttelu ei paljoa auta, jos oma raja pidetään ideologisista syistä avoinna vihollisen masinoimalle paineelle, ja tämän sotkun siivoaminen jäi lopulta kansan ja sen valitseman seuraavan hallituksen harteille.

    PS. Niin sitä mentiin käsi kädessä kohti uljasta uutta huomista: Marin moraaliposeerasi ja yrittäjäjärjestöt laskivat jo mielessään halpatyövoiman tuomia säästöjä. Toiselle kyse oli ylevistä ihmisoikeuksista, toiselle pelkästä halvasta taseesta. Molemmat katsoivat itään silmät loistaen ja sinisilmäisyys kukkien – täysin sokeina sille, että lopputuloksena saatiin kiinni hitsattu raja, ruostuvat polkupyörät ja oppitunti siitä, mitä tapahtuu, kun naiivi idealismi ja lyhytnäköinen ahneus pääsevät yhdessä suunnittelemaan maan turvallisuuspolitiikkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *