Samaan aikaan, kun Israelin uskonnolliskonservatiivinen puolustusministeri Jisrael Katz pommittaa Iranin kaupunkeja, Länsirannan juutalaissiirtokuntien asukkaat tekevät kaikkensa saadakseen palestiinalaiset hermostumaan. Sodan kuvio alkaa hahmottumaan.

(Kuvaan on käytetty Nina Paley:n aineistoa.)

Yleisen käsityksen mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu aloittivat hyökkäykset Iraniin (28.02.) saadakseen uskonnollisten konservatiivien johtaman Iranin suostumaan neuvottelemaan mahdollisista ydinase-hankkeista, ja uraanin rikastamisesta, luopumisesta.

Yhdysvallat ja Iranin olivat kuitenkin jo neuvottelupöydässä -viimeksi Genevessä torstaina 26. helmikuuta, ja kierroksen piti jatkua maanantaina 02.03. Wienissä. -Eiväthän se jatku, kun Trump pommitti lauantaina 28. helmikuuta mm, Teherania, kohdistaen Iranin ylimpään johtoon.

Neuvotteluja Genevessä välittäneen Omanin emiirikunnan ulkoministerin mukaan neuvottelut olivat lähenemässä läpimurtoa. Iranin ulkoministerin mukaan delegaatiolla oli ’korkeimman johtajan (edesmenneen Ali-Khamenein) suostumus myönnytyksiin, -mm. luopumiseen rikastetun uraanin säilyttämisestä Iranin maaperällä.

Iranissa on maallinen hallinto, -kuten yleensä muuallakin- ja uskonnollinen ”korkein johtaja”, jonka auktoriteettiin vedotaan tarvittaessa. Maallisen hallinnon, -presidentti ja ministerit ja parlamentti- lisäksi valtaa jakaa sotilaallinen koneisto: Armeija ja ’vallankumouskaarti’ IRGC.

Elokuun 2024 jälkeen, kun reformistina mainittu Masoud Pezeshkian voitti presidentinvaaleissa, -konservatiivien kärsiessä rökäletappion- presidentin virka ja hallitus ovat olleet reformisteilla (”demokraateilla”), mutta parlamentti konservatiiveilla (”republikaaneilla”), -mikä lienee lisännyt korkeimman johtajan vaikutusvaltaa.

Ensimmäinen ’demarien’ ja ’reppanoiden’ yhteentörmäys oli joulukuussa 2024: Pezeshkian kieltäytyi allekirjoittamasta parlamentin uskonnolliskonservatiivien (shia-islamistien) säätämää -siis jo hyväksyttyä- entistä tiukempaa huivilakia (uskonnollisen pukeutumisen pakko). ’Ylimpään johtajaanAli Khameneihin ei tapauksessa vedottu, joten emme tiedä hänen kantaansa.

Jo ennen presidentivaalikampanjaansa Pezeshkian on tietojen mukaan varmistanut itselleen IRGC:v tuen, -tai ainakin riittävän monen vaikutusvaltaisen korkean upseerin suostumuksen uudistuslinjalleen. -Ovatko he yhä hengissä, sitä emme tiedä.

Pezeskianin kauden alkaessa Iranin talous oli kuralla, ja ’moraalipoliisin’ väkivaltaisuus nuoria naisia ja tyttöjä kohtaan oli saanut Iranin kapinan partaalle. Mielenosoitukset -ja myös lakot mm. kuljetusalalla- olivat levinneet koko maahan, ja nuoriso kapinoi kaduilla.

Iranin islamilaisen tasavallan’ (-on se sen virallinen nimi) valtiomuodon jatkuminen -jopa kaaoksen välttäminen?- vaatii uudistuksia ja pahimman islamismin poiskitkemistä-ymmärrettiin Pezeshkianin esikunnassa. Ikävää hänelle, uudistajan tehtävä on usein toivoton, -kuten mm. Mihail Gorbatshov tuli oppimaan: Saadessaan vapautta ihmiset helposti vaativat sitä lisää, ja menneet sortotoimet on jotenkin kuitattava.

Iran oli Pezeshkianin aloittaessa vähän samassa tilassa, kuin Venäjä tänään: Elinkustannukset karkaavat, infra rapistuu, palvelut heikkenee ja jopa liikennepolttoaineen jakelu pätki, -huolimatta koko maan laajuiset mielenilmaisut herättäneistä hinnankorotuksista.

(Jatkuu linkin jälkeen.)

04.09. 2024:

Iranilais-lehti: ”Meillä ei ole bensaa loman aikana! -Menneisyyden perintö ja öljyministeriön huolimattomuus teki kesäloman katkeraksi”

Uskonnolliskonservatiivien dominoima parlamentti ei ollut kovin innostunut presidentin pyrkimyksistä, korkein (uskonnollinen) johtaja arvaamaton, ja IRGC piti kantansa omana tietonaan. Pezeshkianin ainoa mahdollisuus toteuttaa lupauksensa  -elintason nousu ja vakaat olot- vain pääsemällä sopuun Yhdysvaltojen kanssa.

Presidentti olikin antanut länteen selvän signaalin: Huivilain pysäyttämisen, ja toimet ’moraalipoliisin’ väkivaltaa vastaan.

(Jatkuu linkin jälkeen.)

03.12. 2024:

Iranin presidentti ei pidä uudesta tiukemmasta hijab-laista

Nyt vain odotettiin, onko ’Oval Officessa’ ja EU:n komissiossa poliittista lukutaitoa. (Kommentti: Turhaa saa odottaa, -ei sitä löydy.)

Iranilaista yleisöä valmisteltiin vastaanottamaan Iranin poliittista käännettä kertomalla laajalevikkisissä -ei-hallituksen ääni- mediassa Iranin karut taloudelliset reunamerkit.

(Jatkuu linkin jälkeen.)

27.08. 2024:

Iranilaisen taloustutkijan näkemys Iranin taloudesta: ”Trump-vaara”, pommi ja ’ystävät’

  • Elintaso nousee ja kurjuus päättyy vain pääsemällä irti pakotteista.
  • Sehän onnistuu vain luopumalla uskonnolliskonservatiivien 8sjia-islamistien) aloittamasta ydinase-projektista.
  • Myös ”yshtävät”, ns. ’vastarinnan ketju’ –Hamas, Hezbollah, huthit ja Al-Assad– tulee heittää bussin alle.

Iranilaisten suuri enemmistö tiesi -arkikokemuksestaan- että jos ei em. nuoteilla mennä, Iran on itse siellä bussin alla.

Kesän 2025 pommitukset

Kesäkuussa 2025 tuli hankkeelle takaisku: Trump ja Netanyahu pommittivat Irania. Pommitukset alkoivat silloinkin kesken lupaaviksikin mainittujen Yhdysvallat-Iran neuvottelujen. ’Ovaalissa’ ei ehkä uskottu neuvottelupöydässä puhuttuun, tai sitten uskottiin -ja panikoitiin? -Ja/tai Jerusalemissa heräsi suuri hätä?

(Jatkuu linkin jälkeen.)

Jerusalemin näkökulmaa voimme lähestyä maaliskuun-26 näkökulmasta:

Yhdysvallat on -ainakin kerran- ilmaissut Jerusalemin suuntaan, ettei ’mitään Israelin alueellisia laajennuksia Länsirannalla tulla hyväksymään.

-Miksi kielto, jos ei ole kiellettävää? Siinäpä se.

(Jatkuu linkin jälkeen.)

17.12. 2025:

Yhdysvallat ei salli ”liittää mitään aluetta ’Länsirannasta’ Israeliin, -mitä se tarkoittaa?

Muistamme, että Netanyahun ministeristön uskonnolliskonservatiivit (äärijuutalaiset) ministerit, Jisrael Katz ja Bezazel Smotrich uhkailivat hallituksen kaatamisella jo ennen Trumpin laatiman Gazan rauhansuunnitelman hyväksymistä:

’Jos pääministeri Netanyahu allekirjoittaa Gazan aselepo- ja panttivankisopimuksen, kaadamme hallituksen!”

’Bibi’ uskalsi kuitata sopparin. -Ja mikäs allekirjoittaessa, kun Knessetin oppositiojohtaja Jair Lapid oli jo vuotta aiemmin ilmoittanut sitoutumisensa Netanyahin regiimin pysyvyyteen Gazan sodan kestäessä:

(Jatkuu linkin jälkeen.)

08.07. 2024:

Oppositiopuolue lupaa tukea Netanyahua, jos jyrkänlinjan puolueet eroavat hallituksesta aselevon takia

’Jos (Netanyahun) hallituksen (ääri)oikeistopuolueet uhkaavat hallituskriisillä Gazan aseleposopimuksen allekirjoittamisen seurauksena, oppositio äänestää Knessetissä hallituksen luottamuksen puolesta.’

Kovaa puhetta Lapidilta, eikä hallitus kaatunut. -Jos tästä jatkamme nykyhetkeen, onko hallituksen laitaoikeiston asenne Iranin sotaan, -niin mikä?

(Jatkuu linkin jälkeen.)

05.11. 2024:

Aselepoa vastustava Israel Katz puolustusministeriksi, kansalaisjärjestöt kutsuvat israelilaisia mielenilmaisuihin (Suora lähetys Tel Aviv:sta)

Israelin puolustusvoimien (IDF:n) pommi-iskut 28.02. alkaen Teheraniin kohdistettiin heti alussa Teheranin hallintorakennuksiin, jopa tunnettujen poliittisten ja sotilaallisten johtohenkilöiden asuntoihin. Jo kesäkuun 2025 iskuissa huomattiin sama ilmiö, ja presidentti Pezeshkian kertoikin olleensa Israelin ihmismetsästyksen kohde.

(Jatkuu linkin jälkeen.)

07.07. 2025:

Iranin presidentti väittää: ’Israel yritti murhata minut’

Tässä vaiheessa onkin syytä kysyä, poimittiinko pommeilla pois riveistä -ja neuvottelupöydästä- ”demareita” vai ”republikaaneja”? -Ja kuinka monta on yhä jäljellä niistä Iranin sotilasjohtajista, jotka ennen elokuun 2024 vaaleja rohkaisivat Pezeshkiania haastamaan (onnistuneesti) Iranin uskonnolliskonservatiivisen (shia-islamistit) vallan?

Pezeskianin poliittinen päävastustaja tammikuussa 2025 -Iranin parlamentin uskonnolliskonservatiivinen (shia-islamisti) puhemies- onkin tänäpänä Washingtonin vinkkelistä  korkealla mahdollisten iranilaisten diilintekijöiden listalla, -jos joskus vielä päästään neuvottelupöytään asti.

Samaan aikaan Länsirannalla: ’Siirtokuntalaiset’ sotajalalla

Ainakin kymmenen palestiinalaisen kerrottiin loukkaantuneen sunnuntai-iltana, kun siirtokuntalaiset ääriryhmien jäsenet polttivat autoja ja omaisuutta Pohjois-Länsirannalla sijaitsevassa palestiinalaiskylässä. Kyseessä on viimeisin osa iskujen aaltoa, kirjoittaa Times of Israel (24.03. 2026.)

Lyhyesti: Israelilaisten siirtokuntalaistenkultainen nuoriso” on noin vuoden ajan nähnyt vaivaa tehdäkseen Länsirannan palestiinalaisyen elämän mahdollisimman hankalaksi. Häirintä on jo johtanut väkivaltaisuuksiin, -myös IDF:n sotilaita ja Israelin viranomaisia kohtaan.

(Jatkuu linkin jälkeen.)

16.02. 2026:

Jerusalemissa ’raamatullinen meininki’: Äärijuutalaiset ahdistelivat kahta israelilaista nais-sotilasta (VIDEO)

Siirtokuntalaisnuoret ovat mm. ajelleet mönkijöillä palestiinalaisten mailla, -myös viljelyksillä- ja häirnneet kylien elämää kaikkina vuorokauden aikoina. Lehti kirjoittaa:

Hyökkäys tapahtui päivää sen jälkeen, kun 18-vuotias siirtolainen Yehuda Sherman kuoli mönkijänsä ja palestiinalaisen ajoneuvon törmäyksessä Länsirannan pohjoisosassa. Viranomaiset tutkivat tapausta mahdollisena terrori-iskuna. Tapauksen jälkeen lauantaina tapahtui noin 20 siirtolaisten tekemää hyökkäystä eri puolilla Länsirannan kyliä, mukaan lukien tuhopolttoja, kivien heittelyä ja pahoinpitelyjä. (Time of Israel 24.03. 2026)

Emme tiedä, ajeliko 18-vuotias jonkun palestiinalaisen pihapiirissä, vai ei, mutta häneen oömeisesti suhtauduttiin sen mukaisesti. Voi olla vahinko, voi olla tahallinen teko.

Siirtolaisääriliikkeen jäsenet kokoontuivat uudelleen sunnuntaina (22.03.) noin kello 17. Palestiinan virallinen uutistoimisto WAFA raportoi samanaikaisista siirtolaishyökkäyksistä ainakin kuudessa Länsirannan yhteisössä yön aikana, Jeninin alueelta pohjoisessa Etelä-Hebronin kukkuloille. (Time of Israel 24.03. 2026)

Deir Khatabin kylässä siirtokuntalaiset hyökkääjät sytyttivät tuleen useita ajoneuvoja ja rakenteita.  Palestiinalaismedian mukaan uudisasukkaat yrittivät sytyttää ajoneuvoja ja klinikan tuleen Burqan kylässä Ramallahin alueella sunnuntai-iltana (22.03.). Välikohtauksessa ei raportoitu loukkaantumisia.

-Tuttua ’Intifada’-meininkiä, mutta tekijöinä nuoret juutalaiset.

Israelin viranomaiset pidättivät viisi siirtokuntalaista, ja ottivat haltuunsa aseita. Israelin puolustusvoimat ja poliisi tuomitsevat kaikki väkivallanteot. Israelin puolustusvoimien esikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Eyal Zamir kutsui viime viikolla siirtolaisten väkivaltaa ”moraalisesti ja eettisesti mahdottomaksi hyväksyä”.

Yhdysvalloista reagoitiin, puhelin-puhuttelulla Netanyahulle

Netanyahu piti jo 16. maaliskuuta hätäpuhelinkokouksen lisääntyneiden siirtolaisten hyökkäysten johdosta. Keskusteluun osallistuivat Zamir, Shin Betin johtaja David Zini, puolustusministeri Yisrael Katz ja kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir.

Viimeksi mainittuja pidetään siirtokuntiin suopeasti suhtautuvina, ja jotkut Netanyahun ministereistä ovat mm. osallistuneet Gazasta v.2006 evakuoitujen siirtokuntien uudelleenperustamista vaativiin tilaisuuksiin.

Äärioikeistolainen ministeri vaati Palestiinan itsehallinnon lakkauttamista

Yehuda Shermanin hautajaisissa äärioikeistolainen (sanonta Times of Israelin) valtiovarainministeri Bezalel Smotrich vaati Palestiinan itsehallinnon (Palestiinalaishallitus, PA) lakkauttamista. -Tässä vaatimuksessa on hyvin ikävä ulottuvuus, sillä palestiinalaishallinto, joka hallinnoi ’Länsirantaa’, on oleellinen väline Gazan kolmivaiheisen rauhansuunnitelman toteuttamisessa: Hamasin aseistariisumisen ja siirtymävaiheen vallinnon jälkeen vastuu Gazan alueesta siirtyisi luontevasti tätä kirjoitettaessa Ranallahissa Länsirannalla istuvalle ’Palestiinan hallitukselle’, -siis sille orgaanille, jolle on kerätty diplomaattisia tunnustuksia palestiinalaisten laillisena edustajana.

”Me olemme kulkemassa heidän [Shermanin ja hänen liittolaistensa] tietä kukistaaksemme pahan ja terrorin vallan, jota kutsutaan Palestiinan itsehallinnoksi”, valtiovarainministeri Smotrich sanoi.

Israelin hallituksessakin on siis uskonnolliskonservatiivinsa (äärijuutalaiset), joiden intressit näyttävät kohtaavan sekä Teheranin uskonnolliskonservatiivien (shia-islamistien), että Yhdysvaltain Keski-lännen ns. ’raamattuvyöhykkeeltä’ voimaansa hakevan uskonnolliskonservatismin (evankelis-kristillisen) elähdyttävien Trumpin regiimin ministeri-nuorukaisten ambitiot?

Carl v.Clausewizt: Olisitpa tiennyt!

Tunnettu preussilainen sotateoreetikko, strategi ja Napoleonin sodissa kenraalina ruutia haistellut Carl von Clausewitz muistetaan parhaiten lausumastaan totuudesta:

”Sota on politiikan jatkamista, toisin keinoin.”

Kenraali Clausewitz teki sotatieteelle saman, minkä Charles Darwin biologialle, Adam Smith taloustieteelle ja Edvard Westermark ihmisten joukkokäyttäytymisen tutkimiselle:  He toivat kehittyneen faktapohjaisen tieteellisen metodin uudelle tutkimusalueelle. Clausewitzin aikana eurooppalaiset valtiot ratkaisivat poliittisia etujaan koskevia kiistoja marssittamalla armeijansa kentille.

Kuten kenraali osoittikin, kaiken takana olivat taloudelliset ha valtaintressit. Sotaan ryhdyttiin, kun diplomatia yms. ei käyty loppuun, ja jäljelle jäi vain väkivalta. Tänään Lähi-idässä, pian koko maailmassa- riehuva sotiminen alkoi toisin:

Neuvotteluissa oli uhkaamassa sopimus: Iran oli heittämässä pyyhkeen kehään; ’Ei me mitään ydinpommia… -annetaan uraanitkin pois.

Mutta kun odotetun tulevan ison sodan syyt ovatkin uskonnolliset, eskatologiset ja apokalyptiset!

Hus, takaisin sotimaan siitä! ”Kaikkien maiden uskonnolliset hullut! Vereinigt euch! -Liitymme yhteiseen taisteluun!” (Toisiamme vastaan.)

Pekka Kemppainen

Luettavaa:

Aiempia uutisia:

04.03. 2026:

Kuka on oikeassa?

28.02. 2026;

Li Andersson: ’Näiden herrojen toiminta on vaaraksi meille kaikille’

26.02. 2026:

Iranin ja Yhdysvaltain neuvotteluissa ’merkittävää edistystä’ Genevessä

01.08. 2025:

Diplomaattisesti tunnustettu Palestiinan valtio tulee olemaan tarpeellinen Gazan rauhoittamisessa: Stubb ja Valtonen oikealla asialla

06.06. 2024:

Miten käy Hamasin ’kahden valtion mallissa’, -israelilainen tarkastelu

10.10. 2025:

Israelin hallitus hyväksyi aselevon, Ben-Gvir uhkaa kaataa hallituksen, jos Hamasia ei tuhota

30.07. 2025:

Israelin suunnitelmat liittää osa Gazasta alueisiinsa kiistetään

28.06. 2025:

Israelin hallituspuolueet ja oppositio tuomitsevat juutalais-mellakoitsijoiden hyökkäyksen Israelin sotilaita vastaan Länsirannalla

09.10. 2025:

Netanyahun hallituskumppani torjuu aselevon

4 thoughts on “Sodan tarkoitus on sotiminen”

Vastaa käyttäjälle Trumpia vietiin kuin pässiä narussa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *