Paras tapa saada hallitus epäsuosituksi, ja jopa koko maa kapinan partaalle, on tehdä liikkuminen kalliiksi kansalaisille. Pappisjohtoinen Iran koki maanlaajuiset levottomuudet ja lakot 2020-luvulla, kun moottoripolttoaineiden pumppuhintoja nostettiin äkisti enemmän kuin iranilaisten sietokyky kestää. Tänään Iranissa ilmestyvä Rokna nostaa samaa teemaa.
(Kuvan aineisto: Rokna.)
Viime päivinä on tullut lukuisia ilmoituksia bensiinin puutteesta joillakin maan pohjoisosien huoltoasemilla, ja pitkät autojonot huoltoasemien edessä ovat aiheuttaneet matkustajien tyytymättömyyttä, mikä viranomaisten mukaan on kasvanut Matkustajamäärät viime lomien aikana ovat häirinneet asemien polttoaineen saantia, kirjoittaa lehti.
Huono juttu tuo bensapula, -öljyntuottaja-maassa. Hallituksella ei ole mitään selityksiä, kun jonot asemilla venyvät kilometrien mittaisiksi, -kuten lehti kertoo,
Iranin öljytuotteiden jakeluyhtiön toimitusjohtaja Karamet Weis Karmi myöntää bensanpulan viime päivinä useilla paikkakunnilla Iranissa: ”Viime viikolla meillä on ollut erittäin vilkasta (loma)liikennettä maan pohjoisten kaupunkien sisääntulokohdissa, ja bensiinin kulutus asemilla on kasvanut noin 2-kertaiseksi, ja ruukat aiheuttavat säiliöautoille noin 3-kertaisen viivästyksen bensiinin kuljetuksessa lähtöpaikasta määränpäähän, mikä johtaa jakelun viivästymiseen.” Seli seli..
Mehr-uutistoimiston mukaan joistakin Gilanin maakunnan kaupungeista on tullut useita raportteja huoltoasemien sulkemisesta, ja matkustajien ja asukkaiden odotusaikojen venymisestä näillä asemilla, aiheuttaen useiden tuntien jonotukset. Gilan Oil Products Distribution Companyn toimitusjohtaja Mojtaba Shakurin mukaan ruuhkautunut iikenne on suurin syy polttoaineen loppumiseen joillakin Gilanin polttoaineasemille.
Kun öljyntuottaja-valtion kansalaisilta kuuluu, että ”Meillä ei ole bensaa loman aikana!”, on niinsanotusti piru merrassa: Hallitus on epäonnistunut, ja kansa kerää kiukkua.
Iranissa vaihtui kesällä presidentti ’kovan linjan’ Raisista ”reformisti” Masoudiin. Uuden presidentin odotetaan hillitsevän Iranin jo kansankapinan partaalle ajanutta uskonnollista pukeutumisen valvontaa, ja pyrkivän samaan Iranin öljyn maailmanmarkkinoille –markkinahintaan. Toistaiseksi, JCOPA-sopimuksen (”Iran nuclear deal”) kaaduttua 2018, Iran voi myydä öljyä ulos vain rajoitetusti. Mm. Kiina ostaa salakuljetettua iranilaista öljyä, mutta ”ostajan markkinat”.
Iran tarvitsee uudistamista, ja välien rakentamista Yhdysvaltoihin. Kaikenmaailman terroristien rahoittaminen miljardeilla on myös pois Iranin sisäisten ongelmien hoidosta. Reformisti-presidentillä alkaa olla kiirus. ![]()
Luettavaa:
- Rokna 04.09. 2024,


[…] Iranilais-lehti: ”Meillä ei ole bensaa loman aikana! -Menneisyyden perintö ja öljyministeri… […]
[…] Iranilais-lehti: ”Meillä ei ole bensaa loman aikana! -Menneisyyden perintö ja öljyministeri… […]
[…] Iranilais-lehti: ”Meillä ei ole bensaa loman aikana! -Menneisyyden perintö ja öljyministeri… […]