Iranilainen lehti kysyi islamilaiselta taloustutkijalta Kamran Nadri:lta kommentteja maan talousnäkymiin, ja uuden ’reformisti’-presidentin Masoud Pezeshkianin mahdollisuuksista tasapainottaa Iranin talous. -Tämä onkin Iranin pääkysymys: Onnistuuko iranilaisten tyynnyttäminen elintason ja työllisyyden nousulla, vai toistuvatko vuoden 2019 kapinoinnit?
Konservatiivinen iranilainen taloustieteilijä Kamran Nadri varotti heinäkuussa Iranin hallitusta Donald Trumpin mahdollisesta menestyksestä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa: Trumpin valinta voisi kiristää Yhdysvaltojen Iraniin kohdistamia talouspakotteita.
Yhdysvallat kohdisti islamistipappien johtamaan Iraniin kaupallisia pakotteita pappien ydinpommi-hankkeen takia, mutta v.2015 -Iranin sitouduttua JCPOA-sopimukseen -”Iranin ydinsopimukseen”- pakotteista luovuttiin. Jo v.2018 silloinen presidentti Trump irtisanoutui sopimuksesta, ja pakotteet alkoivat uudelleen, -ja ovat yhä voimassa.
2019 kauppasaarron taloudelliset seuraukset, ja Iranin omat sisäiset asiat, johtivat Iranissa laajaan kapinointiin pappishallintoa vastaan, mistä Nadri kertoo tuonnempana tarkemmin. Vuoden 2022 levottomuudet, joiden laukaisevana syynä olivat ääriuskonnolliset pukeutumis- ja käyttäytymissäännöt, ja niiden brutaali valvonta, saivat voimaansa -ehkä enemmänkin- samoista talousongelmista.
Iranin presidentiksi ylimäärisissä vaaleissa kesällä 2024 valittu Masoud Pezeshkian otettiin maailmalla vastaan reformistina, ja iranilaiset äänestäjät olivat hyvin tietoisia Masoudin irtisanoutumisesta uskonnollisista pukeutumissäännöistä, ja niiden valvonnasta, -jo 22-mellakoiden aikana. Oli hän uudistaja tai ei, iranilaisten äänestyskäyttäytyminen ilmaisee tyytymättömyyttä pappien islamismiin.
Nadrin kirjoittaessa vastaustaan lehden kysymyksiin Teheranissa, hallituksen vierastalossa, heinäkuun lopussa tapahtunut pommi-isku, Hamasin poliittisen johtajan Ismail Haniyehin salamurha tuntemattoman tekijän toimesta, oli vielä edessäpäin. -Emme tiedä, miten Nadri kirjoittaisi tänään, mutta voimme ottaa hypoteesiksi, että pommi Teheranissa oli tarkoitettu leikkaamaan Masoudin liikkumavaraa sekä Iranin sisäisen uudistamisen että ulkopolitiikan alueella.
Iranhan tunnetaan hyvin Lähi-Idän terroristiryhmien, Hamas, Hezbollah, ja Houthit (Jemenissä) pääasiallisena aseistajana, ja epäiltynä yllyttäjänä. On kiistatonta, että Hamasin lokakuussa Israeliin ampumien tuhansien ohjusten alkuperä on Iranissa. Nadri ottaakin puheeksi näiden terroristien -Iranin proxyjen– maan taloudelle aiheuttaman rasitteen: Ne rahat ovat poissa sieltä, missä iranilaisten tyytymättömyyttä voitaisiin hoidella pois.
Jos Masoud uhkasi jotakin intressiä halutessaan pelastaa ’Iranin islamilaisen tasavallan’ (virallinen nimi) lieventämällä turhia ärsykkeitä, ja keventämällä ulkomaisia rasitteita, oliko Haniyeh astunut jonkin ”punaisen viivan” yli antaessaan heinäkuussa lausunnon, että Yhdysvaltain 31.05. esittämä rauhansuunnitelma Gazalle, ns. ’Bidenin suunnitelma’, ei ole mahdoton Hamasille? Heinäkuussa tapahtui asioita, -suuntaan jos toiseen. -Jätän näkökulman tarkasteluun.
Nadri ehdottaa ’sopeutusta’ leikkaamalla ydinpommi-hanke (kokonaan?), ja näille proxyille maksettavat miljardit. -Varmasti riittää budjetin tervehdyttämiseen, -ja Washigtonissa kynnys pakotteiden poistamiselle alenee olemattomiin. Hyvin houkuttekevaa suurin odotuksin aloittaneelle uudelle presidentille ja hallitukselle.
Varovaisena tutkijana Nadri ei esitä ennustusta, hän piirtää ongelmakentän topografian.
Pekka Kemppainen 27.08. 2024.
Iranin valinnat kesällä 2024
Yli kolme viikkoa presidentti Masoud Pezeshkianin valinnan jälkeen hänen taloussuunnitelmansa yksityiskohdat ovat edelleen epäselviä. Hänen korkeimpien virkamiesten odotetaan julkistettavan viimeistään tiistaina tai keskiviikkona. On kuitenkin jo tiedossa, että kokenut talousjohtaja Ali Tayyebnia on luopunut (tarjotusta) varapresidenttiydestä, kirjoittaa lehdessa toimittaja Mardo Soghon.
Pezeshkianin vaalivoiton jälkeen markkinat reagoivat Iranin valuutan rialin vahvistumisella, mutta Nadrin mukaan nyttemmin nähdyt vaihtokurssin nousut ovat olleet seurausta Iranin valtion omista interventiosta valuuttamarkkinoilla. Nadri, islamistinen taloustieteilijä, on varoittanut hallitusta käyttämästä dollarivarantoaan riaalin tukemiseksi. Iranin entinen keskuspankin pääjohtaja Abdolnaser Hemmat on toinen, joka varoitti, että dollari-injektiot eivät ole vahvistaneet rialia.
Nadrin mukaan Iranin öljytulot ovat parantuneet vuodesta 2021, voimassaolevista pakotteista huolimatta. -Yksi syy voi olla öljyn toimitukset Kiinaan.
Iranin päivittäinen öljynvienti oli noin 250 000 tynnyriä päivässä Trumpin hallinnon asetetun täyden öljypakotteen vuonna 2019 jälkeen, mutta heti kun presidentti Joe Biden astui virkaan, määrä kasvoi. Viime kuukausina Iran on vienyt noin 1,5 miljoonaa tynnyriä päivittäin, enimmäkseen Kiinaan, käyttämällä laittomia menetelmiä lähetysten piilottamiseksi.
Nadri, joka on ”islamilaisen pankkitoiminnan” asiantuntija, varoitti: ”Kun otetaan huomioon Trumpin kasvava todennäköisyys presidentiksi Yhdysvalloissa, meidän on edettävä varovaisemmin. Tämä tarkoittaa, että meidän tulee ennakoida mahdollisia öljynmyyntiongelmia ja välttää kaikkien nykyisten ulkomaisten varojen käyttöä..”
Presidentti Pezeshkian myöntää, että vaikka Yhdysvaltojen kanssa päästäisiinkin sopimukseen pian, kestää noin kaksi vuotta ennen kuin pakotteiden purkamisen positiiviset taloudelliset vaikutukset näkyvät, Pezeshkian aikookin tukeutua menojen hallintaan, ainakin presidenttikautensa kahden ensimmäisen vuoden aikana.
Nadri listaa sopivia kohteita leikkuulaudalle:
- Yksi tärkeimmistä budjettimenojen alueista ovat Iranin ydinohjelmamenot ja armeija,
- Iranin tukemat joukot eri puolilla Lähi-Itää ovat seuraava,
Nämä ovat kuitenkin korkeimmalle johtajalle Ali Khameneille punaisia viivoja, toteaa Nadri. Tutkija ei erikseen korosta -ei ole tarpeenkaan- ydinpommi-projektista luopumisen vaikutusta JCPOA:n palauttamiseen ja kaupparajoitteiden purkamiseen.
Pezeshkianilla ei ole pelivaraa hylätä Iranin ’uskonveljiä’, Hezbollahin shia-islamisteja, eikä Hamasiakaan. Presidentti onkin jo ilmaissut, ’ettei Iran salli Hezbollahin tuhoamista’. Yllytetäänkö Hezbollahia entiseen tapaan, se riippunee Iranin sisäisestä voimatasapainosta.
Iranin kulut näistä kalliista ystävistään Libanonissa, Gazassa, Jemenissä, Syyriassa ja Irakissa ovat huomattavat, ja kotimaiset menot ’on jo leikattu luihin asti’, visualisoi Nadri. ’Noin 30 miljoonaa ihmistä on laskeutunut köyhyysrajan alapuolelle.’
Ainoat jäljellä olevat säästöt voiaan saavuttaa vähentämällä energiatukia, mikä tarkoittaa kaasun, sähkön ja bensiinin hintojen nostamista. Niinpä useimmat asiantuntijat odottavat Pezeshkianin hallinnon kohtaavan mielenosoituksia ja mullistuksia, kuten tapahtui marraskuussa 2019, jolloin bensiinin hintoja nostettiin ja valtakunnalliset mielenosoituksissa menehtyi 1 500 siviiliä.
Subventoiduista kulutustavaroista luopuminen voi olla pakollista taloustilanteessa, mutta sen vaikutuksetkaan eivät yllätä. Iranissa muhii myös pankkikriisi, kymmenien miljardien dollarien perintäkelvottomien lainojen kautta.
Iranin talousnäkymät vaikuttavat siis -haasteellisilta- ja nopein ja tehokkain tapa ratkaista ne, on Iranin ”lännettyminen”: Ydinpommi ja jihadisti-”ystävät” leikkuulaudalle, öljy maailmanmarkkinoille (-täyttäämään jonkun vähemmän pakote-viisaan jättämää aukkoa?), mutta monenko ’punaisen viivanä’ yli on astuttava? Useamman, kuin Haniyeh? ![]()
Kommentoitu artikkeli julkaistu:
- Iran International 29.07. 2024,
Hamasin poliittisen johtajan salamurha saa sodan osapuolet kaivautumaan poteroihinsa
Hamas ei torju Bidenin rauhansuunnitelmaa, sanoo järjestön johtaja


[…] Iranilaisen taloustutkijan näkemys Iranin taloudesta: ”Trump-vaara”, pommi ja ’ys… […]
[…] Iranilaisen taloustutkijan näkemys Iranin taloudesta: ”Trump-vaara”, pommi ja ’ys… […]
[…] Iranilaisen taloustutkijan näkemys Iranin taloudesta: ”Trump-vaara”, pommi ja ’ys… […]
[…] Iranilaisen taloustutkijan näkemys Iranin taloudesta: ”Trump-vaara”, pommi ja ’ys… […]
[…] Iranilaisen taloustutkijan näkemys Iranin taloudesta: ”Trump-vaara”, pommi ja ’ys… […]
[…] esiintyy -ymmärrettävästi- Iranissa, ja lainaamamme talousmies mainitseekin Trumpin yhtenä kolmesta suuresta riskistä. Maanantaisten puheidensa mukaan Trump kuitenkin näyttäisi jatkavan edeltäjänsä aikana […]
[…] Iranilaisen taloustutkijan näkemys Iranin taloudesta: ”Trump-vaara”, pommi ja ’ys… […]
[…] Ainoa keino maan talouden tervehdyttämiseen olisi Iraniin kohdistuvien kaupparajoitteiden häivyttäminen, -tavalla tai toisella- ja kansainvälisiin terroristeihin tuhlattujen rahojen käyttäminen iranilaisten hyväksi. -Tämän vision esitteli jo ennen presidentinvaihdosta iranilainen taloustutkija laajalevikkisessä lehdessä. […]
[…] Iranilaisen taloustutkijan näkemys Iranin taloudesta: ”Trump-vaara”, pommi ja ’ys… […]
[…] Iranilaisen taloustutkijan näkemys Iranin taloudesta: ”Trump-vaara”, pommi ja ’ys… […]
[…] Iranilaisen taloustutkijan näkemys Iranin taloudesta: ”Trump-vaara”, pommi ja ’ys… […]