Poliittinen ikkunoidenkivitys-kilpailu on turhaa, -ja vahingollista

Jälleen kerran on löytynyt ’ääriajattelua’ poliittisen kentän jommasta-kummasta laidasta. Nyt en jaksa muistella mistä tällä kertaa, mutta onko koko jahtaamisessa mitään mieltä?

Otsikkokuvaan antoi aiheen viitisen vuotta sitten Vasemmistoliitolle sattunut pieni ikävyys: Toimitsija jouduttiin hyllyttämään, koska hänen some-kirjoittelustaan löytyi vähän liian hapokasta ’vallankumousta’. -Sattuuhan sitä, mutta Vasemmiston silloinen puheenjohtaja (kuvassa) oli sattumoisin profiloitunut herkkänä ’äärioikeisto’-ilmiöiden tuomitsijana. (Palaute oli siis paikallaan.)

Nyt sitten oli tullut osuma omaan leiriin, -ja siihen oli jouduttu suhtautumaan asian vaatimalla vakavuudella, -vaikka ikäväähän se oli.

Perussuomalaisille on sattunut vahinko heillekin: Nuorisojärjestön siivoaminen oli taannoin tehtävä perustuksia myöten: Entisen järjestön tilalle kokonaan uusi. Loppuu puheet ja moitteet, -ja pöytä on puhdas.

Molemmilla laidoilla oli siis reagoitu ongelmaan, -mistä pointsit kaikille- mutta molemminpuolinen ’ikkunoidenkivitys -kilpailu’ ei jäänyt yhteen erään.

Olisi saanut jäädä.  -Ja hyvästä syystä: Poliittisen extremismin, -tai siihen johtavan kehityksen- estäminen ei onnistu eristämällä tartunnansaneet omiin eriöihinsä. Poissulkeminen tosiasiassa kiihdyttää ”radikalisoitumista”, -ja tekee helpommaksi mahdollisesti läsnäolevien hybridisoturien työn.

Harvempi tulee ajatelleeksi, mikä on tuloksellisesta politiikanharjoittamisesta, -siis eduskunnassa ja valtuustoissa tapahtuvasta-eristäytyvän poliittisen alamaailman funktio.

Poliittisen kentän laidoille (molemmille), tai sen ulkopuolelle, sijoittuvilla aktiviteeteilla voi olla järkeviä vaikutuksia, -kun ne kohdistetaan johonkin päätöksenteon tukkeutumaan jota täytyy vähän ravistella. Yhtä tavallinen tapaus on päämäärätön riidan haastaminen, -jota kyllä esiintyy eduskuntapuolueissakin.

Äänekäs meuhkaaminen asiasta, joka on jo päätetty säästää toimijan kaikesta vastuusta, koska hänen toimintansa ei johda mihinkään. Toinen tapa -usein käytetty sellainen- on epärealististen vaatimusten asettaminen: Toiminta on varmasti tuloksetonta, eikä meuhkaajan tarvitse kirjoittaa itselleen uutta lunttilappua, kun entisellä pärjää maailman tappiin.

Tätä nykyä politiikan ulkopuolella pysyttelevä Suvi-Anne Siimes kuvailee em. ilmiöitä silloisessa puolueessaan, Vasemmistoliitossa: Siimes nimeää nämä poliittiset helppoheikit osuvasti ”mölytoosiksi” ja ”matkasaarnaajiksi”, -Muuta funktiota heidän esityksillään ei ollut, kuin desibelit ja kokousten ajan hukkaaminen.

Toki myös ajan ja puheenvuorojen riistäminen niiltä osallistujilla, joilla olisi ollut jotain järkevää sanottava. -Kas, löysimme yllättäen mölyämisen tarkoituksen: Se palvelee jotain päämäärää, josta ei ole suoraan puhuttu.

Kun pidämme tarkastelussa sekä ’vasemman’ että’ ’oikean’ äären, näemme miten niitä käytetään tilanteen epävakauttamiseen, ja ristiriitojen lietsomiseen. Tähän sopiikin ajatus sosiologi Ralf Dahrendorfilta:

’Ristiriitojen säätely molempia osapuolia kontrolloimalla’

Nostin oikein väliotsikoksi, jotta muistatte. -Tämä lause on myrkkyä ääriryhmille, ja toimiva lääke tautiin. Extremismille vaaranalaisten karkottaminen oman puolueen tms. liepeiltä ei ole sitä.

Dahrendorf paljastaa meille, miten maailmaa johdetaan nykyaikana. -Jos joku vielä luulee, että ”antifasismin” tarkoitus on vastustaa todellista tai kuviteltua ”fasismia”, -samat sanat ”antikommunismista”- niin häntä odottaa enemmän tai vähemmän tyly kokemus poliittisen impeytensä menettämisestä.

”Kirjastovälikohtaus”

-Sellainenkin koettiin, vaikka näitä spektakkeleita ei kukaan sillai kaipaa. Siis johonkin tilaisuuteen tunki (onnistumatta) ryhmä ”äärioikeistolaisia”, ja heitä vastassa olikin yhtä väkivaltaisia ”äärivasemmistolaisia”. Kumpikaan ryhmä ei ymmärtänyt olevansa petettyjen porukassa:

Äärihörhöjen avulla simuloitiin poliittista väkivaltaa, jolle ei silloisessa(kaan) Suomessa ollut luontaista kasvupohjaa, eikä sosiaalista tilausta.

Joku tarvitsi sen väkivallan, ja tyhmät laitettiin asialle.

Äärilaidat boostaavat toisiaan

Molemmille äärilaidoille on yhteistä, ettei niistä ole kukaan muu kiinnostunut, kuin heidän klooninsa vastakkaisella poliittisella laidalla.

Vuosikymmeniin ei ’natseja’ ollut olemassakaan, mutta ”aate” eli: Äärivasemmiston mielikuvitus–leikkitoverina. -Sieltä se sitten kömpi takaisin.

Ilmiö näkyy hyvin siinäkin, että ääriryhmä (ihan kumpi vaan) ei suuntaa toimintaansa päivänpoliittisiin kysymyksiin, tai reaaliseen päätöksentekoon: Tärkein -ja ainoa tärkeä- on (anti- sitä tai tätä) supersankarin lemppari-vastustaja: Superrikollinen. -Ihan niinqon Batman ja ne maailma uhkaavat ihmetyypit. -mitä se nyt vastustaakaan?.

’Ääriryhmien varjomaaailma’

-Tässä se on sanottu: Olette jonkinlaisessa päänsisäisessä virtuaalissa, josta kukaan muu ei ole kiinnostunut, kuin po. keskenään kiistelevät kummajaiset. -Tulkaa pois sieltä, tänne todellisuuteen!

Siksi toivonkin, että poliittisen kentän reunapuolueille annetaan työrauha rekrytoida extremismi-vaarantuneiden joukosta ne kehityskelpoiset, jotka sattuvat kiinnostamaan.

Salaiset sisäpiirit ovat vaara

Edellä jo kerroin, että äärityhmien ’scene’ vetää puoleensa myös hämärätoimijoita, -nykytermillä hybridisotureita. -Kun puolue tms. poimii ääriscenestä harhaanjohdettuja nuoria parempien harrastusten pariin, mukiin voi lorahtaa myös sakkaa pullon pohjalta. -Siitä voi koitua ongelmia.

Kannattaa olla varovainen.

Pekka Kemppainen