Mediankuluttajat ovat saaneet elokuun aikana jopa yliannoksen viihdebisneksen seksuaalisen sikailun kulttuurista: ”It’s nouuu bisnes, like showbiznes!” -Tarkastelemme.
(Kuvan aineisto eri lähteistä.)
Mitä me olemme lukeneet? -Tunnettu naismuusikko on joutunut seksuaalisen ahdistelun -rikoksen- kohteeksi luotetun, arvostetun ja hyvämaineisen yhtiön tuotannossa!!?? Emme halua uskoa, mutta faktat on lyöty etusivuille, that’s it. -Mutta biisi jatkuu: Mira Luotia on yritetty ostaa hiljaiseksi, -mutta palkkion triplaus-tarjous on seliselitetty pois. Ilmeisesti tätäkin seuraa vielä entcore?
Joskus viime vuosituhannella eräät rock-musiikin toimijat kauhistelivat tämän kirjoittajalle –toki kahden kesken, ilman kuulijoita– naisten/tyttöjen asemaa rock’n tapakulttuurissa. -Ihan h:tin hyvistä syistä. -Kevät/kesä 2025 on näyttänyt, ettei mikään ole muuttunut, -ellei pahempaan.
Tammikuussa saimme lukea Hovioikeuden ratkaisusta, joka mätkäisi erään musiikki-alakulttuurin paikallisten johtajapaviaanien sikailuja -ilman henkilötunnistetta- instagrammissa arvostelleille tyttösille 15 000:n euron korvaukset.
Tuomio muutti käräjäoikeuden aiemman päätöksen, -ja käytännössä asetti 15k€:n uhkasakon väijymään niitä, jotka mahdollisesti rohkenisivat käsitellä asiaa julkisuudessa. Jopa rikosjuttujen märehtimiseen erikoistunut nettiportaali näytti kätkeneen hovin päätöksen jälkeen tapausta koskettelevat viestit.
Nyt on pakko kysyä, mitä niin hienoa on uutisen aiheena olleessa ’oman elämänsä Sid Viciousissa’, kun hänen mainettaan puolusti näin järeä apparaatti?
Voiko Hovin peruste olla virheellinen?
Otin tapauksesta selvää, ja sain havaita erittäin omituisen, mutta kattavan puhumattomuuden ympäröivän tätä ceissiä. Kuitenkin se minulle kerrottiin, että korvauksiin tuomittujen tyttöjen instagram-avaus -ilman henkilötunnistetta- saattoi osua ainakin kolmeen eri henkilöön. Hovin peruste, että nimettömään henkilöön kohdistetut väitteet voitiin yksilöidä hovin tuomiossa korvauksien saajana olevaan ”muusikkoon”, on siis virheellinen.
Muutenkin hovin ratkaisu tukee kansankyynikkojen käsitystä, että suomalainen oikeuslaitos on kuin vanhan ajan pajatso huoltiksen seinässä: Antaa mielivaltaisen tuloksen, yleensä epäedullisen.
Yksityistapauksia löytynee pilvin pimein, -eikä aika salli niihin syventymistä- mutta alakulttuuri-scene -ilmiöistä kirjoitti tamperelainen vinkkaaja: Lukuisien bussilinjojn läpikäymän Pispalan valtatien varren eräs nähtävyys on rähjäinen tontti kallistuvine rakennuksineen. Perjantai-iltaisin tämä ”näyttämö” tarjoaa erikoisen spektaakkelin, busseissa istuvien iloksi.
’Alakulttuurin’ tapakulttuuri rupisen rujoa meininkiä
Ovathan nuorison ryyppyjuhlat toki ei-niin-kivaa nähtävää, mutta kun pihassa möyrivän joukon mies-oletetut näyttävät lähinnä vanhoilta spurguilta, -toisin kuin nais-oletetut, joille eivät ainakaan kaupan-tädit ole viinaa myyneet. (Tunnisteet: #turvallinentila, #ahdsteluvapaa.)
Tällä Pispalan bussikyydissä ohittaneiden joka-viikonloppuisella näkymällä on jokin konteksti Hovioikeudessa tammikuussa käsiteltyyn juttuun?
Palatakseni Hovin ratkaisussa viattomaksi kärsijäksi todettuun henkilöön, hänen kanssaan kaupallisessa yhteistyössä -käräjäoikeuden ratkaisuun asti- ollut toimija kommentoi tämän kirjoittajalle:
”(Ei-nimeä) on jo saanut rangaistuksensa oikeuslaitoksen ulkopuolella.”
Tuohan kuullostaa aivan väitteiden todeksi myöntämiseltä? (Puheena oli ollut siis keinojen etsiminen korvaussumman hyvittämiseen tytöille.)
Niin, Hovin korvausperuste oli siis väärän tiedon levittämisellä henkilölle aiheutettu vahinko. -Siteeratusta viestienvaihdosta päätelleen ”ei- nimeä” oli jo maineensa jo ennen tyttöjen instajulkaisua, eikä tyttöjen ’punk-too’ tuonut esiin mitään, mikä ei olisi ollut tiedossa mm. musiikkialan kaupallisissa rakenteissa. -Mikä sen ’vahingon’ siis aiheutti? -Julkisen salaisuuden kertominenko?
Mutta minkä ’monttöörin lanka’ johtaa rupisen alakulttuurin ryyppyporukoista Hovioikeuden arvokkaaseen paneloituun istuntosaliin?
Saahan sitä kysyä. 
Yks on keino käyttämättä! -Uskaltaako hallitus??
’Tapahtuma-alalla’ sattuu ja tapahtuu’ ….Niin näyttää tapahtuvan -ja siksi en vaivaudu pureutumaan otsikon alla tapahtuneeseen – kaiken kaikkiaan – vastenmieliseen episodiin, sillä täytyyhän tapahtuma-alalta löytyä jotain viihdyttävääkin -eikö juuri sen viihdyttävyyden luulisi olevan koko alan perimmäinen tarkoitus?
Kuten aivan toisaalta arvioita tahattoman komiikan aineksista:
”Ultra Bra – Kun levy kuulostaa viinilasilliselta, mutta stadion muistuttaa astianpesukonetta”
Ultra Bra palasi Olympiastadionille todistamaan sen, minkä jokainen rock-klassikko ja tanssilavojen karaokemestari on jo kauan tiennyt: studiossa ollaan jumalia, lavalla ollaan taviksia.
Studioversioissa Kerkko Koskisen harmoniat leijuvat kuulijan korviin kuin täydellisesti viritetty enkelikuoro, jota säestää Sibelius-Akatemian unelmatehdas. Jokainen torvi, huilu ja triangelin kilahdus on kiillotettu kirurgisella tarkkuudella niin, että suomalaisen indiekansan silmät kostuvat jo intron puolivälissä.
Stadionilla sama kaava näyttää olevan: “lämmitä torvi, jäädy taas tauolla, puhaltele sinne päin ja toivo, että miksaaja löytää oikean liu’un ennen kertosäettä.” Kun studiossa laulu kuulostaa hunajalta, stadionilla se on lähempänä……no jääköön sanomatta. Korkeammat nuotit muistuttavat välillä siitä, että ’tietyt inhimilliset rajoitteet’ tuovat mukanaan elämänviisautta – mutta samalla valitettavasti pari sävelaskelta – enemmän tai vähemmän – jompaan kumpaan suuntaan.
Kotikatsojien Yle-lähetyksessä harmonia sai uuden merkityksen: sitä ei ollut. Riitasoinnut kirvoittivat keskustelupalstoille kriittisiä kuorosävyjä tyyliin “onko vika korvissani vai Ylen miksaajassa?”. Stadionilla paikalla olleet sen sijaan vakuuttivat, että kaikki oli upeaa – mikä todistaa jälleen, että paikan päällä meininki on 80 %, ja musiikki 20 %.
Olosuhteetkaan eivät olleet helpoimmasta päästä. Suomen loppukesän viileydessä puhaltajat eivät taistele pelkästään nuotteja vaan myös fysiikkaa vastaan: “lämpölaajeneminen – tuo muusikoiden ikuinen vihollinen”.
Ps. Mutta mitäpä pienistä vireongelmista, kun stadionilla soi yhdessä laulamisen nostalgia ja kansallinen “me olimme siellä” -hetki. Jos studiossa Ultra Bra on sinfonia, stadionilla se on nyt todistetusti kunnan soittokunnan kevätretki – mutta rakastettava sellainen.
””Ultra Bra – Kun levy kuulostaa viinilasilliselta, mutta stadion muistuttaa astianpesukonetta”
Ultra Bra palasi Olympiastadionille todistamaan sen, minkä jokainen rock-klassikko ja tanssilavojen karaokemestari on jo kauan tiennyt: studiossa ollaan jumalia, lavalla ollaan taviksia.”
— Taustat -enkä nyt tarkoita musiikin säestystä- ovat suomalaisessa musiikkielämässä tiuki tärkeitä.