”MeToo”-liikkeen käynnistänyt elokuvamoguli Harvey Weinsteinin seksuaalirikosjuttu on tänään tiistaina uudelleen oikeuskäsittelyssä. Weinstein tuomittiin vuonna 2017 raiskauksesta ja seksuaalisesta pahoinpitelystä, mutta tuomio kumottiin huhtikuussa 2024.
New Yorkin muutoksenhakutuomioistuin kumosi 25. huhtikuuta 2024 New Yorkissa Harvey Weinsteinille annetut raiskaustuomiot ”räikeiden prosessivirheiden” vuoksi, ja määräsi uudelleenkäsittelyn, joka siirtyi viime syksystä 15:ksi maaliskuuksi 2025. Weinstein on edelleen vankilassa Kaliforniassa saamansa tuomion perusteella.
Harvey Weinsteinin ahdistelemiksi joutuneet naiset -yli 80 ilmoittautui oikeusjutun alkamiseen mennessä-, joilta moguli oli vaatinut seksiä kiristämällä, ja joista jotkut hän oli syytteen mukaan raiskannut, toivat asiansa julkisuuteen v.2018, ja menestyivät oikeudenkäynneissä New Yorkissa ja Kaliforniassa. Tapaus rohkaisi saman kohtelun kokeneita naisia ja tyttöjä ympäri maailmaa, Liikettä alettiin kutsua ”me too” -sanonnalla.
’Me too’ toi esiin viihteen, ”tapahtuma-alan” ja näihin linkittyneen poliittisen toiminnan parissa vallinneet (vallitsevat) asenteet naisia kohtaan, ja suopean hyväksynnän ja kollektiivisen vaikenemisen rikoksentekijöiden suhteen.
Myös meillä, ’onnellisimmassa maassa’
Suomessa ’me too:n’ idea toteutui ainakin kahden pahantekijän kohdalla: Jonkinlainen kulttuurihenkilö, Veijo Baltzar, joka mm. 1980-luvulla oli pyörinyt teatteriharrastuksen parissa, uiden sisään mm. pääkaupungin kyldyyrieliitin suosimien erikoislukioiden ympärillä vellovaan punaviherkuplaan (-ja mihin vielä?), joutui rohkean ’whistler:in’ paljastamaksi, ja mm. hänen tukikohtaansa Kirkkonummella (-omakotitalo Kirkkonummella, juu nou?) tehtiin poliisin rynnäkkö (aidan läpi panssariautolla) todisteiden etsimiseksi (-ja seksiorjien).
Baltzar on sittemmin kadonnut julkisuudesta, eikä hänen ”teatteriprojektejaan” enää suositella Wilma-viesteissä. Veijoa ei ole myöskään nähty enää aiempien poliittisten suosijoidensa seurassa.
Toinen suomalainen ”me too:n uhri” oli jonkinlainen punk-”muusikko”, jonka nimen kertominen on maaliskuisella hovioikeuden päätöksellä sanktioitu. -Edes epämääräisiä vinkkejä tämän ääliön tunnistamiseksi ei voi antaa. (No, trivial-pursuit vinkki kuitenkin; Soittaa huonosti.)
Nimetön muusikko sai hovin maaliskuun 2025 päätöksellä vastaajilta, ’punkstoo’-tiliä instagramissa pitäneeltä ja tietolähteeltä (asianomistajalta) rahalliset korvaukset menetyksistään, jotka yhdessä sakkojen ja kantajan oikeuskulujen kanssa tekevät tuomitulle maksettavaa jotain 15 000 euroa.
Hovin tuomitsemien vastaajien rikos oli siis henkilön -”muusikon”- leimaaminen rikoksentekijäksi ilman pitävää näyttöä. Aiheesta käydyssä some- ym. keskustelussa on kuitenkin viitattu erääseen aivan toiseen henkilöön, jolla on seksuaalirikostuomio vuonna 2017 tapahtuneesta teosta. -Että po. alakulttuurin moraali(?)normit eivät sulje pois ’punkstoo’-palstan kirjoittajien kuvaamaa todellisuutta, -se on ainakin näytetty toteen.
Hovin mukaan asianomistaja -po. ’Mr. No name’- oli punkstoo -keskusteluista tunnistettavissa, mikä ei ilmeisesti liity nimettömänä esitellyn henkilön kerrottujen tekojen yhtäläisyyteen esm. jonkun muusikko-oletetun tunnettujen tapojen kanssa? Lainvoimaisen hovioikeiden päätöksen mukaan näin ei voi olla.
Hovissa massiivisiin korvauksiin tuomitut kertoivat julkaisunsa motiivin olleen keskustelun herättäminen ’punk-scenessä’ vallitsevasta tapakulttuurista.
Sama tapakulttuuri näyttää olleen Hollywoodissakin, -ainakin vuoteen 2018.
Entinen Miramax-studion pomo Weinstein on syytettynä entisen tuotantoassistentti Mimi Haleyin seksuaalisesta väkivallasta vuonna 2006, näyttelijäksi pyrkivän Jessica Mannin raiskauksesta vuonna 2013 ja uudesta syytteestä väitetystä seksuaalisesta väkivallasta vuonna 2006 Manhattanin hotellissa. Miramaxin eräs hitti oli leffa ”Sex, Lies ja Videotape” (1989), ’Seksiä, valheita ja videonauhoja’.
Tiistaina Manhattanin rikostuomioistuin aloittaa valamiehistön valinnan, joka voi kestää viisi päivää tuomari Curtis Farberin mukaan. Oikeudenkäynnin odotetaan kestävän kuutisen viikkoa. ![]()
Mulla on vielä yx hyvä:

(Kuvan aineisto: Wilma-viesti, Helsingin kaupunki.)
”Oletko kiinnostunut tanssimisesta. laulamisesta, näyttelemisestä ja elokuva-alasta? -Tie sinne kulkee (piip), (piiiiip) ja (piiiiiiiiip) kautta. (Tässä ei viitata kehenkään henkilöön.)
Luettavaa:
- The Times of Israel 13.04. 2025,
- Harvey Weinstein, wikipedia,
- X-palvelussa: Anna-lehden Baltzar-haastattelu vuodelta 1996,
- Uutisia hauskasti ja kiinnostavasti 08.12. 2029: Epstein ja Baltzar kohtasivat voittajansa.
- Sanna Ukkola 20.03. 2025,
- Yle 10.03. 2025,
Baltzarin metsästysmaita taide- ja ilmaisutaito-suuntautuneet eliittilukiot


[…] ’Seksiä, valheita ja oikeusjuttuja’: Harvey Weinsteinin asia tänään uudelleen alioik… […]
[…] ’Seksiä, valheita ja oikeusjuttuja’: Harvey Weinsteinin asia tänään uudelleen alioik… […]
[…] ’Seksiä, valheita ja oikeusjuttuja’: Harvey Weinsteinin asia tänään uudelleen alioik… […]