Kansanedustaja Harry Harkimo kirjoittaa tänään:

Trumpin tulliratkaisut ovat viimeinen niitti sille, että Suomen talous ei tänä vuonna lähde kasvuun, vaan menemme kohti lamaa.

(Kuva: Eduskunta.)

Pörssikurssit reagoivat jo voimakkaasti. Suomi ja EU ovat aivan lähtötelineissä ja kaikki päätöksenteko kestää aivan liian kauan. Maailma on nyt sellaisessa muutoksessa, että totta kai jäsenyys sekä EU:ssa että Natossa on nyt tärkeää, mutta kyllä Suomen pitää ensisijaisesti pitää omista asioistaan huolta, koska ei niistä kukaan muukaan pidä. Ja tässä julkinen talous on erittäin tärkeä. Talous on kokonaisturvallisuuden peruspilari, sanoi Liike Nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo tänään tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Harkimo lähtee Helsingissä vaaleihin pormestariehdokkaaksi ja on myös ehdolla seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Sote on rikki. Hyvinvointialueet jatkuvassa rahapulassa

Orpon ja Purran hallitus on päänsä pensaaseen. Sote on rikki. Hyvinvointialueet ja kunnat ovat jatkuvassa rahapulassa. Kuntien asukkaat ovat eri puolilla Suomea eriarvoisessa asemassa, kun veroprosentti muuttuu asuinpaikan mukaan liikaa. Ja yli puolet kunnista joutuu korottamaan verotustaan tänä ja ensi vuonna. Suomalaisille ei ole töitä ja ihmisten elintaso on laskenut monta vuotta. Kaikki tuntevat sen lompakossaan.

Ihmiset maksavat veronsa, mutta eivät saa hoitoa ja hoivaa

Ihmiset maksavat veronsa, mutta eivät saa hoitoa ja hoivaa. Nyt sitten vain odotetaan, toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Hallitus on täysin kädetön, vaikka juuri nyt pitäisi pystyä tekemään rohkeita päätöksiä niin, että talous saataisiin kunnon kasvuun kohta 18 vuoden odottelun jälkeen. Ja tätä ovat olleet kaikki vanhat puolueet rakentamassa. Näin ei voi jatkua. Suomi ja suomalaiset ansaitsevat perusteellisen remontin, sanoo Harkimo.

-Liike Nyt on hyvää vauhtia menossa kohti tulevia kunta- ja aluevaaleja. Meille tulee ainakin saman verran ehdokkaita kuin edellisellä kerralla. Ja kuntavaaliehdokkaista tulee meidän ehdokkaiden runko tuleviin eduskuntavaaleihin. Eduskuntavaalit tulevat ennemmin tai myöhemmin ja tätä menoa ennemmin, sanoo Liike Nytin puoluesihteeri Petteri Redsven

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

One thought on “Harkimo: Suomi vajoaa kohti lamaa”
  1. Missähän parempiosaisten kuplassa Hjallis on oikein elänyt? Lamaksi sanotaan tilannetta kun BKT kutistuu viisi kvartteria peräkkäin. Laskennallisesti olemme olleet lamassa jo kolme vuotta. Ehkä enemmänkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *