EVA:n, Elinkeinoelämän Valtuuskunnan, selvityksen mukaan keskituloisten suomalaisten verotus on nyt korkeimmillaan kymmeneen vuoteen.
SDP:n Pia Viitanen peräsi eduskunnan kyselytunnilla vastausta hallitukselta, ja valtiovarainministeri RiikkaPurra ( PS ) vakuutti, että kokonaisveroaste on pysynyt ennallaan verrattuna edelliseen hallitukseen, ja jopa hieman laskenut. -Päätellen melusta salissa, oppositio ei halunnut uskoa Purraa.
Vihreiden ryhmäjohtaja Oras Tynkkynen esitti, että hallituksen tulisi harkita nk. haittaverojen nostamista nykyisestä. Purra vastasi, ettei hallitus näe sellaista mahdollisuutta, että veroja voidaan enää nykyisestä korottaa.
Inflaatio Suomessa pudonnut euroalueen pienimmäksi
Tämä oli Purralta uutisluontoinen ilmoitus, eikä se herättänyt mitään reaktioita. -Sitä passaa ihmetellä. Lisätään tähän alkanut kulutuskysynnän lievä kasvu ja investointien lisääntyminen. Samalla on ennustettu mm. Suomen Pankin taholta, että ensi vuonna Suomen BKT kasvaa noin 1,6 %:a. Samaan tulokseen ovat tulleet myös Nordea ja monet ajatuspajojen talousasiantuntijat.
Purra kertoi, että tänään hallitus vihdoin sai valmiiksi eduskunnalle esitettäväksi lain paikallisen sopimisen mallista ja kiittelisi siitä sekä hallituskumppaneita, että koko eduskuntaa
Hallitus halusi myös, että tehty lisätyötunti lisää tekijän tuloja, eikä mitätöi mahdollista sosiaalitukea.
Orpon hallitus on tänään päättänyt, että yritykset, jotka tekevät ympäristöystävällisyyttä ja ilmastonmuutosta tukevia investointeja 50 miljoonan ja suurempien summien edestä, annetaan tuntuvia verohelpotuksia. Purran mukaan hallitus uskoo, että tämä vauhdittaa miljardien lisäinvestointeja.
SDP vaati, että hallitus ”joulun kunniaksi” lupaisi, että se ei enää korota keski- ja pienituloisten veroja. Vaatimus on vakava, koska sehän tarkoittaisi, että hallituksen kädet olisivat veroasioissa sidotut vuosiksi 2026 ja -27.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sanoi, että nykyinen hallitus ei ymmärrä, että Suomessa on köyhiä perheitä ja sitä myötä köyhyydessä eläviä lapsia. Kokoomuslainen sosiaaliturvaministeri Anni Grahn-Laasonen vastasi vähän kuin toisesta äärimmäisyydestä. Hänen mielestään tämän epäkohdan poistaminen on hallituksen ja ”varmasti koko salin yhteinen toive”.
Suomessa enemmän yksinäisiä ihmisiä, kuin koskaan aiemmin
KeskustanJouni Ovaska kyseli sen perään, että mitä hallitus tekee lisääntyneen yksinäisyyden helpottamiseksi, erityisesti ikäihmisten osalta.
Sosiaali ja terveysministeri Kaisa Juuso (PS) muistutti, että tilanne yksinäisyyden suhteen on pahempi kuin koskaan, eikä vain vanhusten osalta, vaan yhä useampi nuori on yksinäinen. -Olkoonkin, että osa ihmisistä haluaa elää yksin, eikä siitä huolimatta ole yksinäinen. .Juuso ehdotti, että luotaisiin mahdolloisuuksia yhteisiin yksinäisten ruokailu ja lounashetkiin eri toimijoiden voimin.
Liian moni lapsi kärsii ’lasisesta joulusta, -yksikin liikaa
KeskustanPetri Honkonen moitti hallitusta alkoholiveron alennuksesta, ja näin tuhansien lasten kärsimysten lisäämisestä.
Valtiovarainministeri Purra myönsi, että olutveroa on laskettu, ja sen taustalla oli ajatus ennen muuta pienpanimoiden pärjäämisestä, ja niiden työllistämismahdollisuuksien lisäämisestä. Mutta muutoin -Purra jatkoi- ”alkoholijuomien kokonaisveroastetta on nostettu”.
SDP:n ryhmyri Tytti Tuppurainen näytti ”Purratontulle” askartelemansa jouluisen lumihiutaleen, ja toivotti ”taitavalle saksijalle” hyvää joulua niin Purratontulle kuin hallituksen ”muillekin tontulle”.
Vaikka Tuppuraisen ”tonttuilussa” olikin -kuten Purran vastauksessakin- pientä piruilua niin, ei Purra jättänyt asiaa siihen vaan suositteli saksien käyttämistä vain kotioloissa niin opposition kuin muissakin perheissä.
Kaiken kaikkiaan vuoden viimeinen kyselytunti oli hyvinkin sopuinen ja ainakaan se ei ollut vihaisen luonteinen, vaikka erimieltä tietysti oltiin. Ja siunatuksi lopuksi niin hallitus kuin oppositiokin toivottivat toisilleen hyvää joulua, -hymyssä suin.
5 thoughts on “Purra vakuuttaa, että veroaste laskee Marinin ajoista”
”Orpon hallitus on tänään päättänyt, että yritykset, jotka tekevät ympäristöystävällisyyttä ja ilmastonmuutosta tukevia investointeja 50 miljoonan ja suurempien summien edestä, annetaan tuntuvia verohelpotuksia.”
Tämä on sitä demokratin ja valetieteen idiotismia. Noitumalla kansalaiset ilmastonmuutosuskoon vallanpitäjät voivat kiusata kansalaisia ja levittää näiden verorahoja teollisuudelle. Aivan kauheaa korruptiota.
Ilmaston lämpenemisestä eli ilmaston kokonaienergian muutoksesta ei ole minkäänlaista tietoa. Tietoa on vain lämpötilojen keskiarvon kohoamisesta, mutta se ei riitä kertomaan onko ilmaston energia lisääntynyt vai vähentynyt. Tosin tämän ymmärtämiseen tarvitaan hiukan kemian ja fysiikan tietoa, joten valhetta lämpenemisestä on helppo levittää. Politiikka käyttää monia huijauksia lisätäkseen valtaa. Siitä jopa kannattaa maksaa Suomessakin kymmeniä miljoonia.
Vedyn tuotto on yksi hullutus tukemiseen. Sehän ei voi koskaan tuottaa mitään kansalaisille – rahaeliitille kyllä tuottaa. Vetyä valmistetaan vedestä sähkön avulla. Sahkö voi olla vaikka tuulivoimaa, josta Suomessa on suuri pula, kun on heikot tuulet. Luonnonlaki sanoo, että vedyn irroittamiseen hapesta, kuluu saman verran energiaa kuin syntyy vedyn yhtyessä happeen. Siis teoreettisesti vety voi tuottaa saman verran energiaa kuin sen valmistamiseen kuluu. Käytännössä energiaa tarvitaan huomattavasti enemmän valmistamiseen kuin sitä voidaan käyttää hyväksi.
Vety on myös vaarallinen räjähtävä kaasu ja sen varastointi on liki mahdotonta. Sitä ei voi varastoida kuin kaasuna. Isoon 50 kg’n pullon voi varastoida 8kg vetykaasua 200 kg’n paineessa. Auto voi sillä kulkea 200 km. Tai sitten vety varastoidaan nesteenä, jolloin tarvitaan -253 asteen pakkanen. Nesteytykseen kuluu noin puolet vedystä saatavasta energiasta. Nestemäisen vedyn valmistus vaatii siten 4 kertaa enemmän energiaa kuin vedystä voi saada. Vetyä ei voi olla halpaa energiaa. Mutta mitä siitä idioottinen demokrati välittää, kun kansalaiset sen maksavat.
”Luonnonlaki sanoo, että vedyn irroittamiseen hapesta, kuluu saman verran energiaa kuin syntyy vedyn yhtyessä happeen. Siis teoreettisesti vety voi tuottaa saman verran energiaa kuin sen valmistamiseen kuluu. ” -Tota muuten ei kaikki hiffaa! (Kuka on opetusministerinä? -Tee jotain!!)
Ei ole helppo selittää sellaiselle, joka ei tunne kemian alkeita.
2H²+O² => 2H²O + x (syntyy energiaa määrä x)
2H²+O² <= 2H²O – x (kuluu energiaa määrä x)
On siis mahdotonta saada vedystä syntymään energiaa ilman, että energiaa on kulutettu jopa enemmän vedyn valmistamiseen vedestä (H²O). Yksinkertaiseen valmistamiseen kuluu kaiken lisäksi sähköenergiaa, joka on kallista ainakin kansalaisille. Puitten lehdissä vesi ja hiilidioksidi hajoavat auringon säteilyenergiaa käyttämällä ja syntyy hiilivetyjä ja happea. Siihen ei ihmisen taito vielä riitä.

[…] Purra vakuuttaa, että veroaste laskee Marinin ajoista […]