Metsästys on Suomessa paljon enemmän kuin pelkkä harrastus – se on syvälle juurtunut osa kulttuuriamme, perinteitämme, jonka lisäksi se on keskeinen keino luonnon tasapainon ylläpitämisessä.

Metsästäjän vastuu ei kuitenkaan pääty riistanhoitoon tai saaliin hyödyntämiseen. Tärkeä osa metsästäjän tehtävää on varmistaa, että aseenkäyttötaidot ovat kunnossa – paitsi saaliin kunnioituksen, myös turvallisuuden tähden.

Jokainen ammuttu harjoituslaukaus on osa suurempaa turvallisuustyötä

Ampumaharjoittelun merkitys korostuu nyt enemmän kuin koskaan. Myös suuri osa suomalaisista metsästäjistä lukeutuu osaksi maamme reserviläisiä, jotka ylläpitävät maanpuolustustaitojaan esimerkiksi ampumaradoilla. Jokainen ammuttu harjoituslaukaus on osa suurempaa turvallisuustyötä – ei vain yksilön taitojen, vaan koko yhteiskunnan varautumisen näkökulmasta. Ampumataidon ylläpitäminen metsästäjillä ja reserviläisillä on yksi konkreettisista tavoista vahvistaa yhteistä turvallisuuttamme.

Metsästäjät tarvitsevat ampumaratoja aivan kuten reserviläisetkin. Hyvä osumatarkkuus ei synny itsestään, eikä saaliin hankkiminen ole vain satunnaisten laukausten varassa. Metsällä osumatarkkuus on saaliin kunnioittamista, sillä hyvin tähdätty laukaus takaa riistan nopean ja eettisen lopettamisen. Jos osumatarkkuus pettää, kärsii saalis, ja metsästyksen perusajatus – riistanhoito – kääntyykin vastakohdakseen.

Ampumaratojen ylläpitäminen ja harjoittelumahdollisuuksien turvaaminen ovat yhteisen turvallisuutemme tae

Metsästys ja ampumataito ovat taitoja, jotka nivoutuvat yhteen niin luonnossa kuin yhteiskunnassakin. Ampumaratojen ylläpitäminen ja harjoittelumahdollisuuksien turvaaminen eivät ole pelkästään metsästäjien etu – ne ovat yhteisen turvallisuutemme tae. On siis väärin nähdä ammunta ainoastaan harrastuksena tai yksilön ilona. Taustalla on paljon suurempi merkitys.

Voisiko metsästys ja ampumaharrastus saada virallisemman aseman osana maanpuolustustamme? Näillä harrastuksilla on jo nyt selkeä yhteys turvallisuuden ylläpitämisen näkökulmasta, ja niillä onkin vahvistava vaikutus maamme puolustukseen.

Vaikka metsästyksellä ja maanpuolustuksella onkin paljon yhtäläisyyksiä, ei metsästyksellä kuitenkaan ole minkäänlaista virallista asemaa osana puolustustamme. Jos metsästys ja ampumaharrastus tunnustettaisiin virallisina osina maanpuolustusta, voisi se tuoda mukanaan kustannussäästöjä ja lisää hyötyjä yhteiskunnallemme. Tämä avaisi myös uusia mahdollisuuksia kehittää harjoittelua ja vahvistaa yhteistyötä metsästäjien, reserviläisten ja muiden turvallisuustoimijoiden välillä.

Metsästyksen rooli on viimeisten vuosikymmenien aikana muuttunut valtavan paljon. Toisin kuin entisaikaan, ei metsästäjä enää nykyisin ole ainoastaan saaliin hankkija, vaan ennen kaikkea vastuullinen toimija. Itsekin entisenä metsästäjänä voin kokemuksesta sanoa, että metsästäjä tietää, milloin toimitaan ja milloin annetaan luonnolle sen tarvitsema rauha. Joulunaika on tästä täydellinen esimerkki. Metsästäjät ympäri Suomen ymmärtävät, että joulun henki kuuluu myös metsäneläimille – silloin metsään ei mennä pyssy olalla, vaan annetaan luonnolle sen ansaitsema lepo ja rauha.

Haluan nostaa hattua kaikille vastuullisille metsästäjille, jotka harjoittelevat taitojaan ja pitävät huolta niin riistasta kuin ympäristöstään. Samalla haluan toivottaa kaikille – niin ihmisille kuin eläimille – rauhallista joulunaikaa ja kiitän metsästäjiä heidän tärkeästä roolistaan yhteiskunnassa.

Hyvää joulua ja turvallista uutta vuotta!

Kansanedustaja Jari Ronkainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *