Eduskunnalla on paraikaa käsittelyssään vuoden 2025 budjetin palautekeskustelu, sekä äänestykset, jossa käydään läpi ja hyväksytään valtion budjetti tulevalle vuodelle.
(Arkistokuva, kuvalähde Eduskunta.)
Vuoden 2025 budjetin kaksi keskeisintä tavoitetta on talouden kuntoon laittaminen, sekä talouskasvun aikaansaaminen. Tällä hallituskaudella linjatut, useiden miljardien suorat sopeutustoimet tähtäävät julkisen talouden kestämättömän kehityksen vakauttamiseen.
Oppositio esittää satojen miljoonien lisäyksiä kehitysyhtesityöhön
Vastapainona hallituksen linjalle esimerkiksi Vihreiden Oras Tynkkynen ehdottaa 200 miljoonan lisäystä varsinaiseen kehitysyhteistyöhön. Vasemmistoliiton Laura Meriluoto taas 200 miljoonan lisäyksiä kehitysyhteistyöhön ja kansainväliseen ilmastorahoitukseen, jonka lisäksi sitä, että Suomen kehitysyhteistyörahoitusta lisättäisiin määrätietoisesti kohti 0,7 prosentin bruttokansaantulo-osuutta. Perussuomalaisten Miko Bergbom tyrmää ehdotukset.
-Tilanne Suomen taloudessa on haastava ja käytännössä joka puolelta joudutaan säästämään. Siitä huolimatta oppositiopuolueet kehtaavat kiikuttaa saliin äänestettäväksi esityksiä, joilla Suomi lisäisi kehitysyhteistyön rahoituksia jopa sadoilla miljoonilla euroilla verrattuna hallitukseen. Onneksi nämä opposition esitykset kaadettiin tänään, Bergbom toteaa.
Miljardin euron lisäys
Tulevana vuonna Suomen julkisen kehitysyhteistyön arvioidaan olevan kokonaisuudessaan 1,064 miljardia euroa, mikä vastaa noin 0,36 prosenttia bruttokansantulosta. Vasemmistoliiton Meriluodon ehdotus 0,7 prosentin bruttokansantulo-osuudesta tarkoittaisi siis vuosittaista, noin miljardin lisäystä kehitysyhteistyöhön.
-Pitäisi olla selvää, että kun taloutta sopeutetaan, on esimerkiksi kehitysyhteistyö oltava ensimmäisenä tarkastelussa. Näin onneksi hallitus toimiikin ja se onkin yksittäisenä kohteena yksi merkittävimmistä.
On sitä sinisilmäistä kusipäisyyttä kehdattu (henkseleitä paukutellen) makseskella jo aiemminkin niin paljon, ettei tähän mahdu kuin tämä… noin niinkuin alkupaloiksi,
Julkaisut, 9.2.2012
Suomen ja Venäjän välinen lähialueyhteistyö – Valtioneuvoston 9.2.2012 vahvistama lähialueyhteistyömäärärahojen käyttösuunnitelma 2012; rahoitusta saaneet hankkeet
Suomen ja Venäjän välinen lähialueyhteistyö: Valtioneuvoston 9.2.2012 vahvistama lähialueyhteistyömäärärahojen käyttösuunnitelma 2012; rahoitusta saaneet hankkeet (avautuu uuteen ikkunaan)(PDF)
Lähialueyhteistyötä on toteutettu Suomen ja Venäjän välillä 20 vuoden ajan. Yhteistyö perustuu vuonna 1992 solmittuun maidenväliseen lähialueyhteistyösopimukseen, hallitusohjelmaan sekä Suomen tavoitteisiin pohjoisen ulottuvuuden alueella, ml. Itämeri-yhteistyö ja arktinen yhteistyö. Lähialueyhteistyön pääkohdealueena on Luoteis-Venäjä ja erityisesti Suomeen rajoittuvat alueet – Murmanskin alue, Karjalan tasavalta, Leningradin alue ja Pietari.
https://um.fi/lahialueyhteistyon-hankeluettelot/-/asset_publisher/GC7lNTjdsokm/content/suomen-ja-venajan-valinen-lahialueyhteistyo-valtioneuvoston-9-2-2012-vahvistama-lahialueyhteistyomaararahojen-kayttosuunnitelma-2012-rahoitusta-saanee/35732