Harvempi Suomen historiaan vaikuttanut henkilö on yhtä kehuttu, kiistelty, ja väärinymmärretty, kuin Pielavedellä 3. syyskuuta 1900 syntynyt Urho Kaleva Kekkonen. Hänen saavutuksistaan on haasteellista etsiä suurinta tekoa, mutta poimimme yhden: Vallankumousyrityksen -ja ’Neuvosto-Suomen’ torjuminen keväällä 1970.
Ns. ’luovitetulle alueelle’ kotitilansa menettänyt maalaisliittolainen poliitikko Urho Kekkonen oli niitä ’uusia poliittisia voimia’, joita presidentti Juho Kusti Paasikivi kuulutti esiin 1940-luvun lopun murroksessa ja muuttuneessa tilanteessa: Entiset politiikan kasvot olivat muuttuneet rasitteiksi itäisen naapurin katsellessa epäluuloisena, mihin Suomen kehitys suuntautuu.
Paasikivi sai Kekkosesta itselleen seuraajan, presidenttinä, vuoden 1956 kohuvaaleissa, joissa 151:n valitsijamiehen äänin Kekkonen voitti vastaehdokkaansa, sosiaalidemokraattien K.-A. Fagerholmin. -Silloin ’itä’ vastusti demaria, ’länsi’ kannatti. Myöhemmin on voinut olla toisinkin, -kehitys kehittyy. Kekkosen neljästä presidenttikaudesta jäi -menestyksistä huolimatta- sellainenkin muisto, että kaudet myöhemmin rajoitettiin kahteen peräkkäiseen.
Suomessa harvoin (3 kertaa) käytettyyn poikkeuslaki-menettelyyn turvauduttiin Kekkosen kauden jatkamisessa v.1974, jolloin v.1968 alkanutta presidenttikautta jatkettiin vuoteen 1978. -Siihen oli pätevät syyt, kuten tulen kertomaan.
Kiistellyin asia urho Kekkosen kausissa Suomen pääministerinä -viisi kertaa- ja presidenttinä -neljä kautta- on idänpolitiikka. Neuvostoliitto oli voimissaan, ja voimantunnossaan. UKK:n kausiin Suomen huippupaikoilla mahtuu peräti neljä Neuvostoliiton sotilaallista aggressiota jotakin naapurimaataan kohtaan, -jotka vielä olivat sen liittolaisia: 1. Kapinan kukistaminen Itä-Berliinissä 1953 ja (2.) Puolassa 1956. Unkariin Neuvostoliitto hyökkäsi myös 1956, ja Tsekkoslovakiaan 1968.
Hyvin monet nuo ajat eläneet suomalaiset muistelevat Kekkosta Suomen turvana, ettei samaa tapahdu meille. ”Kekkonen osaa pelin”, ajateltiin -ja annettiin anteeksi mm. kukkien laskeminen diktaattori Josef Vissarionovitsh Stalinin arkulle, -ja muutama muu kauneusvirhe.
Kekkonen piti tiukasti kiinni sanasta ’puolueettomuus’, joka olotila ei ollut lainkaan itsestään selvä sotilaallisia artikloja sisältävän YYA-paktin allekirjoittajamaalle. Kekkonen torjui Suomen sotilaallisen kähentämisen Neuvostoliittoon, yhteiset sotaharjoitukset, ja ”Suomen puolueettomuuden” korvaamisen vierailujen kommunikeoissa ”Suomen pyrkimyksellä puolueettomuuteen”. Kekkonen puolusti puolueettomuuttamme itää vastaan, -ja hankki sille lännen silmissä uskottavuuden.
Toki, Urkki piti säännöllistä kontakti Neuvostoliiton tiedustelupalvelun hänen yhteysmiehekseen lähettämään kulloiseen KGB-agenttiin. Valitettavasti tämä käytäntö kopioitui hänen politiikkansa kannattajille, kaikilla hallinnon tasoilla. -Tämä toiminta ei enää palvellut Suomen etua, -ja haittasi myös Kekkosen pelikuviota venäläisten ainoana luotettavana ystävänä Suomessa.
Kun ”anti-kekkoslaisina” profiloituneet oikeistopoliitikot purkivat kiukkuaan UKK:n ’pelistä venäläisten kanssa’, vanha maalaisliittolainen ehkä nauroi partaansa: ”Sataa laariin.” Kekkosen tarpeellisuus venäläisille vain vahvistui: ’Minä tai nuo.’
Kekkosen usein mainitsematta jätetty suurtyö oli ’Neuvosto-Suomen’ torjuminen vuodenvaihteessa 1969-1970.
Sattuipa niin, että Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) johdossa oli kilpaa Leonid Breznevin ja Mikhail Suslovin kesken. Jälkimmäinen oli jäänyt varjoon, ’Brenkku’ menestyi ns. liennyksen avulla. Suslovin alainen, NKP:n kansainvälisen osaston johtaja Boris Ponomarjov, oli tiukka vallankumousmies, kuten avustajansa Aleksei Beljakov, joka oli aiemmin avustanut erästä Otto Ville Kuusista, -jota Kekkonen ei päästänyt Suomen kamaralle, kuten ei erästä Oskari Tokoitakaan. Kekkonen oli osallistunut -vielä koululaisena- vuoden 1918 sisällissotaan Suomessa, ja muisti jotain.
Kuusisen oppilas Beljakov siis lähetettiin Suomeen, -suurlähettilääksi, voitteko kuvitella!
Sopivasti ennen vallankumous-operariivi Beljakovin saapumista Suomeen synnytetty taistolais-stalinistinen liike oli saanut viedyksi loppuun opiskelijaliikkeen valtaamisen. Vuosien 1967-1968 yleis-länsimainen nuorisoradikalismi opiskelija-kapinoineen (-ja katutaisteluineen, -tää on tärkee!) oli heijastunut Suomeenkin, ja teettänyt nuorisolla kaikenlaista. Nyt nämä kerettiläiset äärivasemmistolaiset oli suitsittu ja kuohittu marxilaisen fundamentalismin alamaisiksi. Eräs aikalainen osuu:
”Kulttuuriradikalismin ehtoollisviinin jälkeen vasemmistonuoriso nautti porvarispoikien tarjoamaa marxismi-leninismin öylättiä.”
-Mutta mitäs siitä jos taikinakakut maistuvat -taikinalle- kun ollaan ’luokkakantaisia’, ja ”200 000 000 pistintä on takanamme!” ”Worwärts die zeit!” -Tulevaisuus on meidän! Tosiaankin: Eräs nuori radikaali, Erza Lehtonen, muutti sukunimensäkin ’Kalmakurjeksi’ pelotellakseen porvareita, joiden tuli tietää, minkä niminen tseka-agentti tulee yöllä klo. 03:00 koputtelemaan, -kunhan ensin saadaan Neuvosto-Suomi. Kaverinsa aikoi talouskomissaariksi, ja otti muistaakseni nimen ’Nälkäkurki’.
-Mutta sitä Neuvosto-Suomea ei koskaan tullut
Siitä piti huolta Urho Kekkonen. Niin mitä vallankumousmiehillä oli:
- Suuren ja mahtailevan Neuvostoliiton tuki,
- valmiiksi puolueen linjoille juntattu opiskelijaliike,
- -ja pian alkava lakkoliike, jossa ”työläisten ja opiskelijoiden taistelu yhdistyy”-
Muistan sen hyvin: Taistolais-stalinistit olivat hurmiossa. ”Pian se alkaa, ja sitten…” Vaan Kekkonen ehti ensin.
Metalli toimi taas palkkavaatimus-kierroksen pään-avaajana, ja istui lakkonsa. Kas: Muu ay-kenttä ei lähtenytkään seuraamaan lippua. Kekkonen laittoi työmarkkinajärjestöt pakkosopimaan, syntyi UKK-sopimus. Duunareilla ei ollut tarvetta lakkoiluun, ei tullut työtaisteluita, joita korkeiden opistojen ’nuoret vallankumoukselliset’ olisivat päässeet kaduilla riehumalla tukemaan, ja pätemään vallankumous-larpissaan. -No, ei heistä olisikaan ollut siihen.
Kekkonen viimeisteli homman antamalla Beljakoville kenkää. Vallankumousmies katosi Moskovan suuntaan, ja on yhä sillä tiellään. Breznevin liennytys-kampanja ei saanut tahraa ”sosialistisesta vallankumouksesta” Venäjän naapurimaassa. Kun Suslov viimein –Kremlin gerontokraattisen kierron mukaisesti- pääsi sitten lopulta viimein vuorollaan puoluejohtajaksi, hän oli jo vanha ja väsynyt, eikä jaksanut käynnistää kumouksia edes lähi-ulkomaa Suomessa.
Kekkonen oli -valitettavasti- tämän kierroksen häviäjiä myöskin: Kun Venäjältä masinoitu kumous-häröily aiheutti huolta vielä jonkin aikaa, Kekkonen ei voinut vetäytyä suunnitelmansa mukaisesti, vaan otti vielä yhden kauden presidenttinä. Se kausi oli hänelle liikaa, -kuten tiedämme- mutta nyt tiedätte, että hän teki sen meidän vuoksemme. 
Luettavaa:
- Kaleva 31.03. 2005: Beljakov nojasi lakkoliikkeeseen; Suomessa pyrittiin siirtymään markkinataloudesta sosialismiin Neuvostoliiton avustuksella 1970-luvun alussa.
- UKK-sopimus, Wikipedia,
Mikko Paunio
Kekkosta tarvittaisiin taas. Nyt on siirrytty EUn ja USAn painostamina vihervasemmistolaiseen liberalismiin ja velkaannuttu.
”Kekkonen oli osallistunut -vielä koululaisena- vuoden 1918 sisällissotaan Suomessa”
Oli Kekko sentään jo 17v ja täyttämässä 18v, joten ei enää ihan koulupojasta ole kyse.
Joku nöösipoika kuitenkin.