Suomessa on ennenkin poliittisesti lakkoiltu, -ja ihan vallan kumous mielessä. Tarkastelemme ”kuuman lakko-talven” 1970-71 hulinoita, joissa eri sitten ollutkaan kyse työmarkkinoiden ristiriidoista: Oli vallan muut vaikuttimet.
Niin mikä oli lähtötilanne 1971:
Taistolais-stalinistit olivat juuri hät-hätää saaneet pyyhittyä Suomesta lähes olemattomiin yleismaailmallisen nuorisovasemmistolaisuus-buumin (kerettiläiset) vaikutukset, ja onnistuneet -naapurimaan kokeneen pakottamiskoneiston -silloin vielä KGB:n- myötävaikutuksella ymppäämään tilalle ankaran dogmaattisen marxilaisen fundamentalismin, -ja Kremlin ideologiset suitset kokonaiselle ikäluokalle. Heidän joukkueensa oli siis valmis kuin partiopoika, antamaan panoksensa Suomen laillisen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseen. -Tällä seikalla oli vähän merkitystä työpaikoilla, mutta lakkoliikkeen inspiroijien pöydissä sitäkin enemmän.
Venäjällä -silloin vielä Neuvostoliitossa– uskottiin spektaakkeliin, jossa pahapaha länsi kiusaa pientä Venäjää (-ne uskoo siihen yhä), ja lännen kanssa pitää kilpailla sekä ydinpommien määrässä, että juonittelussa. -Tämän päälle oli Neuvostoliiton virallinen valtion-ideologia, ns. marxismi-leninismi, jossa ”maailmanvallankumouksella” oli keskeisen sakramentin rooli. ”Rauha” oli myös arvostettu käsite po. harhaantuneessa ajattelutavassa.
Niinpä Neuvosto-Venäjä rakensi 1960-luvulla maailman suurimman atomipommin, ’Tsar Bomban’, jonka posautti Novaja Zemljan saarella samaan aikaan, kun Suomen presidentti Urho Kekkonen oli ottanut vähän ulkopoliittista liikkumavaraa. -Kas, kun ”ystävyydestä” (Druzba) ei saa karata!
Atomipommi-uhkailun ja energiakiristyksen (öljy, maakaasu) lisäksi Neuvosto-Venäjä käytti naapurimaihin ’5.kolonnaa: Suomessa se koostui kommunistien jyrkästä siivestä, ”YYA–kepulaisista” ja idänkaupan vuorineuvoksista. Nämä kaikki työkalut olivat Kremlin-herrojen pakissa, tulevaa käyttöä varten, -ja lienevät siellä yhä.
Vuoden 1970-lopulla alussa mainittu työkalu, intomielinen neuvosto-suuntautunut nuorisoliike, oli jo terässään, mutta vallankumoukselliseen tilanteeseen tarvitaan muutakin kuin toimijat: Tarvitaan poliittinen kriisi.
Poliittisilla lakoilla vallankumouksellinen tilanne
Sellaista järkkäämään Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (b) kansainvälinen osasto lähetti Suomeen erään Aleksei Stepanovitsh Beljakovin, NKP:n kansainvälisen osaston päällikön 1. varamiehen. -Hänen lähin suoranainen esimiehensä oli siis Boris Nikolajevitsh Ponomarjov. Viimeksi mainittu kuului erään Mikhail Andrejevitsh Suslovin miehiin puolueessa. -Tässä näyttäytyy suomalaisten kannalta erittäin erittäin vaarallinen komentoketju ja juonittelutiimi.
Suslov oli puolueen pääideologi, ja edusti vanhoillista ja dogmaattista ajattelua. -Varsinaisesti emme tiedä, innostuiko Mikhail Andrejevitsh ”sosialistisesta vallankumouksesta” Suomessa ideologisista syistä, vaiko tavoitteli helppoa ulkopoliittista voittoa, saadakseen sulan hattuunsa, ja noustakseen parempiin asemiin valtataistelussa. -Se on selvää, että Boris Nikolajevitsh ja Aleksei Stepanin-poika olivat hommassa mukana, kun pomo käski.
Suomessa, josta Kremliin oli juuri kuultu voitonviesti nuorvasemmistolaisen liikkeen valtaamisen loppuunsaattamisesta, elettiin Ahti Karjalaisen hallituksen aikaa, ja presidenttinä oli siis Kekkonen. -Molempia mainittuja pidettiin Kremlissä henkilöinä, jotka eivät pane hanttiin Moskovasta johdetuille aikeille. Puuttui enää erään Vladimir Iljitsh Uljanovin (”Leninin”) hahmottamista *vallankumouksellisen tilanteen* tuntomerkeistä jotakuinkin puolet:
”Kun hallitut eivät halua jatkaa entiseen tapaan, eivätkä hallitsevat ole siihen kykeneviä, tilanne on vallankumouksellinen”, oli Lenin-Uljanov sanonut.
1967-68 koko läntistä maailmalla tuulettanut nuorisoradikalismi oli ulottunut Suomeenkin asti, ja aiheuttanut mm. erään Vanhan Ylioppilastalon valtauksen, opiskelijoiden toimesta. ”Vanhan Valtausta” oli organisoinut ja Vanhan juhlasalissa puhetta johtanut Kremlin toisenlainen pelätti: Vääräoppinen äärivasemmistolainen (nimen jätän pois, mutta kunnia sille, jolle kunnia kuuluu!). -Eihän 60-luvun nuorisokapina tai opiskelijavallankumouksellisuus olleet millään tavalla tukeutuneet vanhaan institutionalisoituneeseen vasemmistoon, eivätkä Kremlille mieluisiin stalinisti-fraktioihin, jollainen oli säilynyt (aatteellisessa naftaliinissa) jopa Suomessa, Uudellamaalla, ja toki myös Rauhanpuolustajissa.
Aloite uudessa radikalismissa oli ollut sellaisilla voimilla, joita Kremlissä pelättiin enemmän kuin kapitalismia. -Itse asiassa, suomalaiset kapitalistit olivat Kremlille hyvin mieluisia (ovat yhä).
Vanhanvaltauksen radikaali organisaattori oli onnistuttu vuoteen 70 mennessä peräti karkottamaan Suomesta, ja loput radikaalit joko käännyttämään ahtaalle oikealle tielle, tai eristämään. Vallankumouksellinen nuoriso sukupolvi, jonkalaisesta kommunistit olivat vuosikymmeniä turhaan haaveilleet, oli olemassa! -Ja aivan äskettäin juntattu puolueen oikealle marxilais-leniniläiselle tielle!
Kremlin saama väärä tilannearvio johti turhaan kumousyritykseen Suomessa
Tämä oli raportoitu Moskovaan, -ja ansioituneet kiitetty prenikoilla ja pinsseillä. -Käytettyjen menetelmien erittely seuraavassa, mutta tähän väliin muistutan, että juurikin tämä nopean ja yllättävän voiton hybris sokaisi Suslovin tiimin, ja rohkaisi ottamaan seuraavan askeleen:
Luultiin, että Suomessa oli *esivallankumouksellinen tilanne*, uskottiin vääräoppisen äärivasemmiston juuri torjuneiden sankari-operatiivien optimistisia raportteja.
Muualla Euroopassa ja Amerikassa vääräoppiset ei-moskovamieliset olivat päässeet 60-luvun lopun nuorisovasemmisto-buumin aallonharjalle, mutta eivät Suomessa. Täällä hääräsi ”radanvarren-jengi”, ja ohjakset olivat kireellä. Nyt lukija kysyy, miten se tehtiin?
Useat aikalaistodistajat kertovat älyllisen keskustelun loppuneen suomalaisessa uusvasemmistossa jotakuinkin tuohon aikaan. Dialogin ja pohdintojen tilalle tuli oikeaoppisuuden vakuuttelu ja vääräoppisten kyttääminen, -ja Novoje Vremjassa tai sen kotimaisissa klooneissa julkaistujen teesien papukaijamainen toistelu. -Johon sisältyi pakollisena mantrana 60-luvun radikalismin mitä jyrkin tuomitseminen. Muistankin osuvan luonnehdinnan:
”Kulttuuriradikalismin ehtoollisviinistä siirryttiin porvarispoikien tarjoamaan marxismi-leninismin öylättiin.” (T-O. Huotari, -kiitokset tästä!)
Niin miksi mauton taikina kelpasi, kun juuri oli saatu maistaa älyllisiä haasteita ja ajatuksenvapauden rannatonta lentoa? Kerron syyn.
Suomessa radikaalit ostettiin virkakiintiöillä
Suomalaiseen konsensuskapitalismiin kuuluu erottamattomana osana tietty hyvä-veli-peli: Parlamentaarisessa 8-puolueen systeemissä on pakko sumplia palvelus-palveluksesta: Vasemmistopuolueet sallivat porvareiden jaella kivaa ja rahaa kaveriensa yhtiöille, vasemmisto otti oman siivunsa virkoina omilleen. => Päästääksesi yhteiskunnallisen aktivismin viivästyttämien opintojesi päätteeksi virkaan, Sinun täytyy olla kaikki nämä vuodet kuuliainen puoluetoimistolle ja piirisihteerille.
Niinpä anarkisteista, trotskilaisista, maolaisista, etc. tuli joskus jopa yhden illan/yön indokrinoinnin, ”keskustelu”-paasaamisen, aikana kuuliaisia puolueen ruostumattomia muttereita. Tämän kirjoittaja muistaa hyvin SDNL:n Oulun-liittokokoukseen -vähän myöhässä- saapuvan kolmikon: Käännytettävä kulttuuriradikaali horjui saliin kahden häntä vähintään pari vuorokautta hiillostaneen operatiivin välissä, silmät punaisina ja ymmyrkäisinä.
Kysyin ”Alpolta”, että mikä ”Nickeä” vaivaa? -Oli kuulemma valvottu ja ryypätty vuorokausikaupalla. (Oikeat nimet jääkööt historian hämärään.) -Kaikki oli käynyt kuin jossain kässärissä: Oikealle tielle saatettava oli kuullut ”proletaarista totuutta” oikealta ja vasemmalta, kunnes sosiaalinen paine oli tehnyt tehtävänsä. Sitten lopuksi järjestön kokoukseen, ”joukkojen pariin”. Säälittävää.
Mutta virka vasemmistopuolueen kiintiössä ei ollut se tavoitelluin palkinto, vaan joku-muu-mikä. Olisko ollut julman tsekistin rooli (-jota varten Erza Lehtonen muutti nimensäkin) kumouksen jälkeen Suomessa? -Ja siitä vaihtoehdosta Suomen äärivasemmiston lastentaudilta pelastaneet teho-operatiivit olivat antaneet Kremlille ylioptimistiset arviot.
Beljakovin lakot
Ponomarjovin alainen ja oppilapsi Beljakov saapui Suomeen toteuttamaan Suslovin unelmaa, eikä hukannut aikaansa. Ahti Karjalaisen monipuoluehallitus kitisi muutenkin liitoksissaan, kun SKP/SKDL:lle oli tuskallista niellä palkansaajille hankalia päätöksiä, kun ärhäkkä puolueensisäinen stalinisti-oppositio hiillosti. -SKP:n enemmistösiiven kannatuksen säilyttäminen työpaikoilla ja hallituksessa pystyminen olivat ristiriidassa.
Palkkataistelujen tavanomaisen päänavaajan, Metallin, kentällä oli ihan oikeaa -puoluerajat ylittävää- taistelumieltä. Sehän sopi Suuren Suunnitelmaan!
Ensin Metalli lakkoon, sitten tukilakkojen kautta muutkin liitot, -ja herkkuna pohjalla yleislakko.
Kun kerran ’radikaali nuoriso’ oli jo saanut ohjakset kiinnitetyiksi turpaansa, häämötti mahdollisuus kiristää tilannetta ”ulkoparlamentaarisesti”. -Euroopassa ja Amerikassa oli jo nähty, miten nuoriso ja poliisi ottavat yhteen mielenilmaisuissa, kyynelkaasu käryää, kivet lentelevät, -ja vertakin virtaa joskus. Hurja näky, –eikö olekin?
Suomi pelastui sittenkin
Suomen kaatajilta ei oikeastaan mitään puuttunut: Ainekset hallituskriisiin olivat koossa, SKDL:n ministerien nivusissa oli puoluevähemmistön kiristysnaru, avain-alojen vahvat liitot halusivat oikeesti parempia palkkaratkaisuja ja Metalli oli jo valmiiksi lakossa, -ja katalysaattoriksi kaduille oli saatavissa radikaaleja barrikaadihulluja opiskelijoita.
Niin mitä se Uljanov sanoikaan? Kriisi ylhäällä, tyytymättömyyttä alhaalla, -ja a vot!
Aina ei käy niin kuin kirjoissa ja papereissa: Neuvostoliiton poliittinen johto oli asettanut paljon toiveita Karjalaisen vasemmistokeskusta-hallitukseen. -Kun pääideologi kavereineen suunnitteli jotain häröä, se uhkasi isompia asioita. -Niin missä ”ylhäällä” olikaan se hajaannus ja epätietoisuus mitä tehdä?
Kun maailmanlaajuinen nuorisoradikalismi ja sen herättämä vasemmisto-buumi oli Suomessa kaulittu, käännetty, ja kuohittu radikalismistaan näköalattomaan marxilaiseen fundamentalismiin, se oli päivitetty väärälle vuosikymmenelle: Puoluevasemmistolainen kommunismi oli ajastaan jäljessä jo 1948, jolloin he edellisen kerran pinnistivät. Mikä ei silloin toiminut, ei tuo tulosta vuosikymmeniä myöhemminkään.
Nuorvasemmisto-kentän vallanneet oikeaoppiset olivat päteviä byrokraattisessa kähminnässä, ja kokousten junttaamisessa, mutta Eurooppaa villinneen vasemmistokapinan opetuksien omaksuminen olisi ollut heille tervanjuontia. -Juurihan he olivat kalibroineet itsensä aivan toiseen formuun. -Ja vasemmistokumouksellisuutensa nykyaikana oppineet he olivat itse karkottaneet. => Barrikaadi-miehiä/naisia ei ollut.
(Tämä sama on toistunut muuten myöhemminkin: Kabineteissa uskottaville katuparlamentin dynamiikka on käsityskyvyn ulottumattomissa.)
Suslovin-Ponomarjopvin-Beljakovin seikkailupolitiikka sai lopullisen kuoliniskun odottamattomasta suunnasta: Kommunistisesta Kiinasta.
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Leonid Iljitsh Breznev oli joskus aiemmin vihjaissut Yhdysvalloille, että jos tehtäis ennaltaehkäisevä ydin-isku Kiinaan, kun se on vähän arvaamaton. No, tämähän ei jenkeille sopinut, ja asia jäi. Kiinalaiset toki saivat sen kautta rantain pikkuhiljaa tietoonsa, ja tekivät oman siirtonsa: Se oli ’ping-pong-diplomatia’.
Beljakovin ja taustajoukkonsa pelatessa peliään, tuli Kiinasta kirje Yhdysvaltoihin: ”Presidentti Richard Milhouse Nixon on tervetullut Kiinaan, silloin kun hänelle sopii.”
Nyt asian otti Kremlissä pöydälleen Breznev itse: Suomen neuvostolaistamisesta seuraisi pitkällinen poliittisten suhteiden kiristyminen Euroopassa, Ruotsin liittyminen NATO:oon, Itämeren sotilaallisen tilanteen kiristyminen, ja Yhdysvalloille potku yhteistyöhön Kiinan kanssa. -Ja Neuvostoliiton pitkään toivoma ETYK-kokous vaarantuisi. EI KÄY!
Suslov ja Ponomarjov saivat niellä pettymyksensä, Kekkonen ajoi läpi työmarkkinapoliittisen UKK-sopimuksen, lakkoliike tyrehtyi, Beljakoville sattui kotimatka ilman paluulippua, taistolaisnuoret joutuivat työllistymään kapitalistisen Suomen hallintovirkakoneistoon (joka tuplattiin että kaikki mahtuu), ja…
…tasavallassa oli kaikki hyvin!
Poliittiset lakotkin jäivät vähiin, ihan viime viikkoihin asti. 
Mikko Paunio
[…] Poliittiset lakot ennen ja nyt: Tapaus Beljakov 1970-71 […]