Suomen pitkäaikaisimman presidentin, Urho Kaleva Kekkosen, syntymästä on tänään tasavuodet. Tarkastelemme UKK:n uraa, ja hänen merkitystään nykyajalle.
Urho Kaleva Kekkonen syntyi Pielavedellä 3. syyskuuta vuonna 1900. Hänen elämänsä aikana Suomi koki useita vaiheita, -ja mahdollisia käänteitä joista kehitys olisi voinut lähteä suuntaan, jota nyt elävien onneksi ei koskaan koettu.
Kekkonen oli näiden tilanteiden aikana sekä kokija että toimia. Keväällä 1918 Kekkonen -nuorena koulupoikana- oli läsnä Suomen lähi-historian surullisimmassa tragediassa: Kansalaissodassa. Loviisan valleilla hän komensi -ikäisistään vapaaehtoisista koottua- plutoonaa, joka teloitti ampumalla ’punaisia’ vankeja.
Tämän tapauksen on täytynyt vaikuttaa häneen syvästi: Vanhoilla päivillään –Tasavallan Presidenttinä– Kekkosen eräs poliittinen johtoajatus oli Suomen sisäisten ristiriitojen hallinta, sovittelu ja vasemmiston integroiminen suomalaisten yhteiseen politiikantekemiseen. Kekkonen tiesi omasta kokemuksestaan, mikä ei saanut enää koskaan toistua.
1940-luvulla Kekkonen kirjoitti ajatuksiaan nimimerkillä ’Pekka Peitsi’. Silloinkin hän oli mukana kansakunnan kollektiivisessa kokemuksessa. 1939-1944 tapahtumat olivat suomalaisten eloonjäämistaistelua, -kirjaimellisesti.
Sotien jälkeisessä Suomessa Kekkonen oli siinä joukossa, joka luki ajan reunaehdot, -ja toteutti omaa visiotaan ne huomioiden, mutta tähtäyspistettään hukkaamatta. -Siitä osasta hänen työtään me nautimme yhä, -vuonna 2025- enemmän, kuin mitä ymmärrämmekään.
Vuoden 1956 presidentinvaalit, ja täpärä voitto -ja puheet ”ostetusta äänestä”- kääntää huomion UKK:n ’pimeään puoleen’: Suoraviivaiseen vallankäyttöön, ja poliittisiin manöövereihin, -joista sanonta ’Kekkoslovakian kansantasavalta’ sai vauhtia. Nuo ajat eläneet muistavat Kari Suomalaisen kekkos-kritiikin: Huolimatta purevuudesta siinä oli ymmärtäväinen pohjavire.
Samaa en voi todeta -jo silloin ilmaantuneista- roskalehtien henkilöön käyvistä kampanjoinneista, jossa tongittiin UKK:n yksityiselämää, juhlimista ja kumpi löi ketä? (Kekkonen vai kauppaneuvos K.) -Ja naisistako riideltiin? -Siitäkin kinattiin, oliko UKK:n syntymätorpassa savupiippu? –Silloisen Maalaisliiton vaalitoimitsijan älynväläys ”savupirtin poika” joko osui tai upposi.
Onneksemme olemme sivistynyt kansakunta, ja muistamme tekijät, -emme tien sivussa räksyttäjiä, joiden seuraajia odottaa historian roskapöntön pohjalla mm. edellä siteeratun ’Sensaation’ toimituskunta. -Siellä voivat märehtiä juorujaan vaikka seitsemän päivää viikossa!
Kekkonen siis sai maistaa oman osuutensa suomalaisilla kuullemma valitettavan yleisestä kateudesta, ja pahansuopaisuudesta niitä kohtaan, joiden pää ulottuu korkeammalle, ja hartiat leveämmälle.
Huutelu tien sivusta -ojan pohjalta- ei häirinnyt Kekkosen työtä Suomen ja suomalaisten parhaaksi, mutta ehkä innosti hänen luonteensa huonompaa puolta: UKK haali valtaa itselleen, ja talloi kilpailijoitaan.
Suomalaisten yhdistäminen, ja radikalismin kohtaaminen
Kansakunnan yhdistäminen –K.J. Stålbergin työn jatkaminen ja täydentäminen- oli UKK:n sisäpoliittinen prioriteetti. Hän näki mielellään kommunistit hallituksessa, -sitoutumassa rakentavaan politiikkaan ja jakamassa vastuuta, -kuin siellä, minkä hän muisti keväältä 18.
Kekkonen oli niitä harvoja länsimaisia valtiomiehiä, jotka ymmärsivät kohdata 1960-luvun lopulla ilmaantuneen opiskelijoiden ja nuorison radikalismin keskustelukumppanina, dialogin merkeissä, eikä konfrontaation osapuolena. -Siellä missä ei ymmärretty, nähtiin jopa terrorismia.
Että vuoden 1963 Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen antamasta impulssista virinnyt nuoren sukupolven ”kapina” -oikeammin yhteiskuntakriittinen etsintä- kanavoitui lännessä vasemmistoradikalismiksi, ja Suomessa totalitaariseksi marxilais-konservatiiviseksi fundamentalismiksi, -sen hahmottamiseen UKK:lla ei ollut työkaluja. -Muutoksen seurauksesta kärsi hänen politiikkansa.
Opiskelijaliikkeen sortuminen taistolais-stalinismiin vuodenvaihteeseen 1970-71 mennessä vaaransi UKK:n tärkeimmän elämäntyön: Suomen puolueettomuuden, ja riippumattomuuden maksimoimisen suhteessa itäiseen naapuriin, Neuvostoliittoon.
Taistelu puolueettomuudesta
Silloinen Neuvostoliitto oli perusfundamentiltaan ekspansiivinen, kuten nykyinen Venäjän federaatiokin, ja UKK oli ollut mukana siinä joukossa, joka sodan jälkeen oli omaksunut strategian, joka on nimetty Paasikiven-Kekkosen -linjaksi. -Toisin kuin pinnalliset historianselittäjät näyttävät uskovan, sana ’puolueettomuus’ otettiin tunnukseksi idästä päin tulevan paineen neutraloimiseksi.
Kekkonen oli tässä asiassa hyvin taitava: Hän rakensi henkilökohtaiset suhteet Kremlin vallanpitäjiin, myi heille idean ’hyvistä naapuruussuhteista’ ja ’luottamuksesta’, ja hyödynsi 100%:sesti ystävänsä Nikita Sergejevitsh Hrutshevin slogania ”rauhanomaisesta rinnakkaiselosta eri yhteiskuntajärjestelmien välillä”.
–Sehän tarkoittaa Suomea ja Neuvostoliittoa!, oivalsi Kekkonen. -Ja aloitti välittömästi Suomen ulkopoliittisen liikkumavaran maksimoimisen. Onnistuen siinä tavalla, joka vaikutti vielä Suomen jäsenyyden saavuttamiseen Euroopan Unionissa, -ja jo Kekkosen aikana EEC-vapaakauppasopimuksen solmimisessa.
Urho Kekkonen oli Suomen 1900-luvun ’torjuntavoittojen’ eräs arkkitehti ja toteuttaja. ’Veitsen terällä’ (WSOY 2004) -kirjoittaja Matti Koskimaa kuvaa hyvin kirjassaan, kuinka kesällä 1944 Suomen ja suomalaisten olemassaolo oli -useaan kertaan- ’aivan hilkulla’:
”Pojat, juoksut on juostu. Tulin tänne kuolemaan.” -Nämä sanat on lausuttu -esimiehen käskyttäessä sotilaitaan- ainakin kerran kesä-heinäkuun -44 ratkaisujen aikana Karjalan Kannaksella, kuten myös sanat: ”Sotilaat, teidän ja kotienne välissä olette vain te.”
Urho Kekkonen teki torjuntavoittonsa toiseen aikaan, toisin keinoin, mutta ne olivat yhtä tärkeitä. Voisin lopettaa tähän, mutta on vielä kertomatta suurin Kekkosen kohtaama haaste: ”Beljakovin vallankumous”.
’Unohtumaton kevät 1970’
Vuodenvaihteessa 1970-71 Suomessa oli Ahti Karjalaisen hallitus, mukana kommunistit (SKDL/SKP), ja taistolaisstalinistiset totalitaarisen valtion ihailijat olivat juuri saaneet opiskelijaliikkeen kontrolliinsa ja putsattua radikaaleista ja myös maltillisista reformisteista, ja ammattiyhdstysliikkeen kentällä muhi tunne palkkojen jälkeenjääneisyydestä: -A vot, Suomessa on vallankumouksellinen tilanne!
-No, eihän ollut, mutta NKP:n ideologi Mihail Andrejevitsh Suslov ei sitä voinut Moskovassa ymmärtää. -Eikä puolueen kansainvälisen osaston pomo Boris Nikolajevitsh Ponomarjov, eikä hänen Suomeen suurlähettilääksi hommaama Aleksei Stepanovitsh Beljakov. Asiasta oli pihalla -siis ideologiansa hurmoksessa- myös SKP:n vähemmistöjohtaja Taisto Jalo Sinisalo.
Tämä kööri uskoi voivansa a) aiheuttaa Suomeen hallituskriisin pakottamalla SKDL vetäytymään Karjalaisen hallituksesta, b) junailemaan aivan hirmuisen ’kuuman lakkokevään’, ja c) innostamaan äskettäin ”luokkakantaisten voimien” (=stalinistien) ohjastettaviksi ajautuneet opiskelijat kaduille mekkaloimaan läntisen Euroopan tapaan.
Kas, tästä saadaan kriisi, jossa ”hallitsevat eivät pysty hallitsemaan entiseen tapaan, eivätkä hallitut halua”, -tai ainakin näyttää siltä. -Plus vielä tarvittaessa ”veljellistä apua” teleketjujen päällä tuotuna.
Torjuntavoittojen pitkä sarja jatkui keväällä 1971
Oikeastaan saamme kiittää olemassaolostamme Kekkosen poikkeuksellisen hyvää tiedonhankintaa: Paitsi Suojelupoliisi, kotimaista turvallisuusuhkista raportoi hänelle eräänlainen yksityinen tiedustelupalvelu: Veikko Puskalan ”toimisto”.
Puskala oli 1940-luvun lopun ’asevelisosialisteja’, joiden ansiota Suomen puolustamisessa silloista uhkaa vastaan ei ole koskaan virallisesti tunnustettu. -Ehdotankin, kun asian otin puheeksi: Puskalalle nimettävän kunnianosoituksena vaikkapa puisto, läheltä hänen entistä asuinpaikkaansa Bemböleä.
Tutkijan mukaan Puskalalla oli tietolähde SKP:n johdossa, -nimen saatte itse etsiä kirjallisuudesta. Kekkosen arkistoa penkoneet kertovat, että sama -usein hälyttävä tieto- tuli UKK:n pöydälle ensin Puskalalta, sitten sama tieto Supon kautta vuorokauden viiveellä.
Kekkonen ei toki -kokeneena itsekin tiedustelumiehenä (EK 1920-luvulla)- ottanut 1:1 tiedustelutietoa, joka on aina luvattomasti hankittua, ja altis vääristymään. -Ja tällä kertaa vinkki kertoi, että aie on tehdä kommunistinen vallankumous, ja liittää Suomi Neuvostoliittoon. Presidentti sai kuitenkin -kirjallisuudessa henkilöidyltä tietolähteeltä- vahvistuksen: Kopion erään itäblokin valtion toiselle samanlaiselle jakamasta selonteosta, jossa kuvailtiin operaation pääpiirteet ja tavoite: Vallankumous Suomessa keväällä 1971.
Vihollisen ja meidän tulevaisuutemme välissä oli … -henkilö jota ei ole tässä tarpeen nimetä. -Ja Urho Kaleva Kekkonen.
Beljakoville tuli pikainen matkalaukun pakkaaminen, Karjalaisen hallitus pysyi kasassa, opiskelijoita ei provosoitu kaduille, Suomi -niminen suvereeni valtio jatkoi olemassaoloaan läntisen formaatin mukaisena avoimena yhteiskuntana. Kekkonen oli näyttänyt osaamisensa.
”Tasavallassa kaikki hyvin!” 
Kekkosen syntymästä tasavuodet: Mies, elämäntyö ja saamatta jääneet kiitokset
Mikko Paunio
Lustraatio velka-Suomessa – Mammutinlahtauksen manifesti / Suomalaisen virkapöhön syyt ja luonne. Eikö Kekkonen huomannut vaaraa?
Allekirjoittanut puolestaan kytkee lustraatio-ajatuksen suoraan siihen pitkään jatkumoon, joka Suomessa käynnistyi jo 1960-luvun lopulla:
Mustasaari 1968: stalinistien ja kirkon nuorisoradikalismin kohtaamispaikka, jossa harjoiteltiin vallan ja ideologian liittoa. Siellä piirrettiin ensimmäisiä luonnoksia siitä, että valtaa rakennetaan ennen kaikkea hallinnon kautta – ei välttämättä tuotannolla, vaan byrokratian valvontakoneistoa laajentamalla.
”Suomen neuvostotasavalta” –hanke: ei toteutunut muodollisesti, koska Kekkonen oli liian taitava pitämään valtapelin kasassa, mutta sen sisäänrakennettu logiikka jäi elämään. Byrokratian kasvattaminen nähtiin kaikkien puolueiden valtapeliksi, kuin poliittiseksi ”kiipeilypuistoksi”, jossa jaettiin asemia, virkoja ja resursseja.
Mammutin kasvatus: siitä tuli puoluekentän yhteinen projekti, jota ei pysäyttänyt mikään este eikä taloudellinen järki. Lopputulos on julkinen hallintokoneisto, joka nielee resursseja kuin musta aukko, mutta jota ei koskaan nosteta velkakeskustelun keskiöön.
Itä-Euroopan kommunistivaltioissa toteutettiin vallanvaihdon jälkeen lustraatio: puhdistettiin virkamieskoneisto, poistettiin järjestelmän valvonnan ja kasvottoman byrokratian vartijat asemistaan, jotta uusi yhteiskunta voisi hengittää vapaammin.
Suomessa ei tänä päivänäkään ymmärretä tehdä tällaista. Päinvastoin: stalinistit aloittivat jo Mustasaaressa 1968 rakentamaan valtapalapeliä Neuvostoliiton malliin. Siellä oivallettiin, että kestävin valta ei synny äänestäjistä, vaan hallintokoneistosta. Byrokratia oli tie vallan kautta työpaikoiksi ja takaisin vallaksi – ja työpaikkojen kautta ikuisiksi asemiksi.
”Suomen neuvostotasavalta” ei toteutunut, koska Kekkonen piti palapelin poliittisesti kurissa. Mutta byrokratian kasvattaminen jäi puolueiden yhteiseksi valtapeliksi. Jokainen puolue oppi näkemään hallintokoneistossa oman kiipeilypuistonsa, jossa jaetaan virkoja, resursseja ja vaikutusvaltaa.
Tuloksena on byrokratiamammutti, joka paisuu riippumatta taloussykleistä, velkakriiseistä tai hallitusten lupauksista. Mammutti ei tuota hyvinvointia, se syö sitä. Jokainen säästölistan kohta osuu suorittavaan portaaseen – opettajiin, hoitajiin, poliiseihin – mutta mammutti saa aina jatkaa kasvamistaan, koska se on puolueiden yhteinen lemmikki.
Nyt Suomi tarvitsee lustraation – mutta ei Itä-Euroopan tyyliin ideologista, vaan taloudellista ja hallinnollista:
Mammutin lahtaus, eli hallintokoneiston purkaminen, on ainoa keino pelastaa hyvinvointivaltio ryöstökalastukselta.
Jokainen puolue on sidottava siihen, ettei velka-Suomea enää voida ruokkia uusilla byrokratiakerroksilla.
Jos halutaan pitää hoitajat, opettajat ja muut suorittavan tason ammattilaiset, mammutti on uhrattava.
Lustraatio velka-Suomessa tarkoittaa tätä: tilinteko paisuneen hallinnon kanssa, sen riisuminen vallasta ja hyvinvointivaltion palauttaminen kansalaisille.
Hallintolustraation julistus – Viisi askelta mammutinlahtaukseen
1. Hallinnon läpivalaisu
Kaikki virastot, laitokset, toimikunnat ja projektitoimistot on avattava suurennuslasin alle.
Kysymys on yksinkertainen: tuottaako tämä yksikkö kansalaiselle arvoa – vai ainoastaan hallinnolle itselleen?
Se mikä ei palvele kansalaisia, puretaan.
2. Virkasuoja remonttiin
Suomessa virkasuoja on muuttunut pysyväksi valtapanssariksi.
Hallintolustraatio merkitsee, että virka ei ole ikuisuuslippu, vaan jatkuvasti ansaittava paikka.
Valtion ja kuntien hallinnon virat arvioidaan määräajoin: tarpeeton virka lakkautetaan, riippumatta siitä, minkä puolueen suojeluksessa se on syntynyt.
3. Projektibyrokratian lopettaminen
Suomi on projektien ja hankkeiden luvattu maa – hallinto synnyttää itselleen loputtomia työryhmiä, ohjelmia ja koordinaattorivirkoja.
Jokainen uusi projekti on perusteltava: mikä ongelma katoaa, mikä meno pienenee? Jos vastausta ei ole, projekti kielletään.
4. Poliittinen kiipeilypuisto suljetaan
Hallintovirat eivät saa olla puolueiden pelinappuloita.
Hallintolustraatio tarkoittaa, että virkanimitysten kriteerit siirretään pois sopivien suhteiden logiikasta ja palautetaan kansalaisten luottamukseen.
Puolueet menettävät lemmikkinsä – mutta kansalaiset saavat takaisin uskottavuuden.
5. Resurssit suorittavaan portaaseen
Hallintoa karsitaan, jotta opettaja voi opettaa, hoitaja hoitaa ja poliisi turvata.
Jokainen mammutin kilo, joka kaadetaan, muutetaan suoraksi panokseksi niihin ammatteihin, joissa hyvinvointivaltio oikeasti elää.
Hallintolustraatio ei ole kosto. Se on pelastusoperaatio.
Jos mammutti jätetään lahtaamatta, se syö hyvinvointivaltion sisältäpäin.
”Itä-Euroopan kommunistivaltioissa toteutettiin vallanvaihdon jälkeen lustraatio: puhdistettiin virkamieskoneisto,”
–Ns. itäblokissa ne olivat jo päässeet valtaan, -toki neuvosto-telavaunujen vlinin, -kuten Suomessakin piti tapahtuman. Se tarkoittaa, että ne olivat näkyvissä, päivänvalossa.
Ne oli helppo löytää, ja poistaa viroistaan. Suomessa ne vasta haaveilivat luvatuista asemistaan ”voittoisan sosialismin” satraappeina, ohranoina, gestapoina, ja toki myös auktorisoituina kulttuurivaikuttajina. -Heidän luonteensa huomioonottaen: Sensoneina ja inkvisiittoreina. Eräs Lehtosen Erza oli jopa vaihtanut nimensäkin -porvareita pelottamaan- ’Kalmakurjeksi’, -voitteko kuvitella!
Kun vallankumousta siirrettiin -ilman uutta päivämäärää- ja ”Suuri Isänmaa” Neuvostoliitto katosi kartalta, niin tämä jengi hajaantui kaikkiin puolueisiin. -Ja niiden virkakiintiöihin. -Menivät piiloon.
Virka kapitalistisessa Suomessa on laiha lohdotus ”vallankumouksen itse julistautuneelle etujoukolle”, mutta joku pääsee toteuttamaan ankeaa aatettaan Nurmijärven verojohtajana: ”Nyt minä rankaisen pahaa yrittäjää! Slava Stalin! Don´bra huja!
Kirjoitit: ”Virka kapitalistisessa Suomessa on laiha lohdotus ”vallankumouksen itse julistautuneelle etujoukolle.” Niin, mutta katsoppas, unohdit ”valittujen etujoukon” menestyksen topografian…ja se on laihan lohdutuksen täydellinen vastakohta.
1. Missä eliitin ydinporukka asuu ja kokoontuu?
Suomessa valta on äärimmäisen keskittynyttä Helsinkiin ja osittain muutamiin muihin solmukohtiin:
Helsingin keskusta ja Etelä-Helsinki
Eduskunta, ministeriöt, valtion virastot ja puolueiden pääkonttorit.
Pankkien ja finanssitalojen johto.
Lakifirmat, konsulttitalot ja lobbarit.
Yliopistot (HY, Aalto, Hanken), joissa koulutetaan seuraava sukupolvi.
Muut solmukohdat
Tampere: media- ja teknologiaeliittiä, mutta yleensä Helsingistä johdettuna.
Turku ja Oulu: tiede- ja teollisuuseliittiä, mutta verkostot ulottuvat Helsinkiin.
Maakunnat: alueelliset “herrakerhot”, mutta ne ovat enemmän satelliitteja kuin ydintä.
Klubit ja epäviralliset verkostot
Suomalaisen Klubi, Kauppaklubi, yliopistoseurat, säätiöt ja rahastojen hallitukset.
Nämä ovat paikkoja, joissa poliitikot, virkamiehet ja bisnesjohtajat sekoittuvat ilman julkista valvontaa.
2. Kuinka pieni on ydinporukka?
Jos otetaan tiukka ydin, niin puhutaan parista sadasta ihmisestä, joiden päätöksillä ja sidonnaisuuksilla on jatkuva vaikutus:
Noin 100–150 johtajaa: pankkien, suuryritysten, keskusjärjestöjen, keskeisten säätiöiden ja valtion virastojen johdossa.
Noin 50–70 poliittista toimijaa: puoluejohtajat, ministerit, keskeiset kansanedustajat ja heidän taustaryhmänsä.
Lisäksi 20–30 media- ja kulttuurivaikuttajaa, jotka pitävät yllä “julkista keskustelua” mutta ovat samalla samoissa hallituksissa ja säätiöissä.
Eli: Suomessa “laajasta eliitistä” puhutaan, mutta todellinen ydin mahtuu yhden Suomalaisen Klubin juhlasaliin.
3. Miten suuri on vaikutus poliitikkoihin?
Hyvin suuri, koska poliitikot ovat taloudellisesti ja urallisesti riippuvaisia tästä porukasta:
Rahoitus ja urapolut: Puolueiden kampanjaraha tulee yritys- ja säätiöverkoista. Ministereille ja kansanedustajille on tyypillistä siirtyä myöhemmin pankkien, lobbareiden tai konsulttitalojen palvelukseen.
Valmistelukoneisto: Lainvalmistelu kulkee ministeriöiden ja asiantuntijaverkostojen kautta, jotka ovat osa samaa ydintä. Poliitikkojen rooli on usein enemmän “hyväksyä” kuin muokata.
Kulttuurinen paine: Suomessa eliitti on niin pieni, että poliitikko, joka sotkee välinsä ytimeen, polttaa sillat lähes kaikkeen muuhun urakehitykseen.
4. Kuvainnollisesti
Jos ajatellaan Suomea “karttana vallasta”, niin:
Keskusta–Etelä-Helsinki on ydinreaktori.
Tampere, Turku ja Oulu ovat sähkönjakokeskuksia.
Maakunnat saavat valoa ja lämpöä, mutta eivät itse ohjaa reaktoria.
Käännyn vielä kerran suomalaisten kristillisdemokraattien puoleen esimerkin kautta.
Paavalin kirje suomalaisille kristillisdemokraateille
Paavali, Kristuksen apostoli, ei ihmisten valinnasta vaan Jumalan kutsusta,
tervehtii teitä, jotka kutsutte itseänne Hänen suurlähettiläikseen Arkadianmäellä.
Veljet ja sisaret, minulle on kerrottu, että teidän joukossanne vallitsee suuri varovaisuus.
Te käytätte Herran nimeä kampanjapuheissanne, mutta kun teidät kutsutaan kabinetteihin,
te puhutte kuin muiden maiden kauppiaat: hinnoista, budjeteista ja äänistä.
Enkö minä sanonut, että “rakkaus rahanhimoon on kaiken pahan juuri”?
Mutta te, oi uskolliset, kuljette hiljaa kuin lampaat valiokunnissa,
ettekä nostata ääntänne ryöstökalastusta vastaan,
kun lesken lantit imetään veroparatiiseihin ja tavallisen kansan niskaan sälytetään taakat.
Te kyllä osaatte nuhdella äitiä hänen kohdustaan ja nuorta perhettä heidän arvoistaan,
mutta miksi te ette nouse toreille huutamaan eliitille:
“Te ette saa nylkeä köyhiä, vaikka teillä olisi säätiöiden sinetit ja pääomien siunaus!”
Veljeni ja sisareni, jos te olette todellakin Jumalan lähettiläitä,
miksi teitä ei tunneta profeettojen kiivaudesta, vaan kompromissien hiljaisuudesta?
Eikö Herra sanonut: “Olkaa kylmä tai palava, mutta älkää haalea”?
Voi teitä, sillä haaleat sylkäistään ulos.
Niinpä minä sanon teille:
jos Te ette löydä keskuudestanne Paavalia tai edes Pauliinaa,
joka nousee kansan puolelle ahneiden paronia vastaan,
silloin te ette ole suurlähettiläitä, vaan portinvartijoita vallan linnassa.
Armo olkoon niiden kanssa, jotka uskaltavat vielä puhua totuuden,
ja vaiva niille, jotka myyvät sen hiljaisuudessa.
Amen.
”Mutta te, oi uskolliset, kuljette hiljaa kuin lampaat valiokunnissa,
ettekä nostata ääntänne ryöstökalastusta vastaan,
kun lesken lantit imetään veroparatiiseihin ja tavallisen kansan niskaan sälytetään taakat.”
Osuvasti sanottu ’sopeutuksista’-