Tiedotteet

Veronika Honkasalo: USA:n presidentinvaalien tulos on hyytävä Ukrainalle, kansainväliselle sopimusjärjestelmälle, ilmastolle ja ihmisoikeuksille

Veronika Honkasalo (Vasemmistoliitto) arvioi Yhdysvaltain presidentinvaalin tulosta. (Kuva: Vasemmistoliitto, veronikahonkasalo.fi) Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja ja eduskunnan ulkoasianvaliokunnan jäsen Veronika Honkasalo pitää Donald Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi huolestuttavana. – Tällä kertaa Trumpin politiikka…

Kansainvälisen reservialiupseeriliiton puheenjohtajuus Suomelle

Suomen puheenjohtajuus kansainvälisessä reservialiupseerijärjestö CISOR:ssa käynnistyi perjantaina Berliinissä, kertoo Reserviläisliitto tänään. (Kuva: Reserviläisliitto, CISOR.) Juhlallisessa tilaisuudessa edellinen puheenjohtajamaa, Saksa, luovutti järjestön lipun ja sen myötä puheenjohtajuuden Reserviläisliitolle. Reserviläisliitto johtaa Kansainvälistä…

Rautavaaran kunta haluaa turvata Sote-asiakkaiden perustuslailliset oikeudet

Rautavaaran kunnalta täystyrmäys hyvinvointialueen suunnitelmille karsia perhe- ja vammaispalveluja Rautavaaran kunnanhallitus antoi tänään lausuntonsa Pohjois-Savon hyvinvointialueelle perhe- ja vammaispalveluiden uudistuksesta. Kunta antaa hyvinvointialueen suunnitelmille täystyrmäyksen ja katsoo, että Rautavaaralla ollaan…

KD-eduskuntaryhmä korostaa, ettei lapsipereheiden palveluihin kohdisteta leikkauksia

Kesäkokoukseensa kokoontunut Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä korostaa tänään, ettei valtiontalouden säästöpaineiden keskellä lapsiperheiden palveluihin ja etuuksiin kohdisteta leikkauksia. Kristillisdemokraateille on ollut hallitustyössä ensisijaista, että lapsilisien ja perusopetuksen rahoitusta on korotettu ja kotihoidontuki…

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ovaska katsoo, että ’Länsirata’ on salaisuuksien verhon takana

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ovaska kommentoi ”tunnin-junaa”: Länsirata-hanke keskeytettävä välittömästi. (Kuvan materiaali mm: Tunninjuna-hankeyhtiö) Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) vaatii hallitusta keskeyttämään ns. Turun tunnin juna–…