Yhdysvalloissa suurta sekaannusta aiheuttanut ”MAGA”-kultti on hämmennyksen vallassa: Suuri Pelastaja, joka lupasi pitää amerikkalaiset sotilaat poissa ”Lähi-Idän ikuisuussodista”. on itse aloittanut sellaisen, ja sota Ukrainassa jatkuu, -huolimatta Valkoisesta Talosta (Venäjälle) annetusta tuesta. Tarkastelemme.

(Kuvan aineisto eri lähteistä.)

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump onnistui siinä, mitä kukaan ei uskonut hänen tekevän: Huolimatta Minneapoliksessa paljastuneesta -miljardiluokan- avustuspetoksesta, josta epäiltyinä olevat ovat enimmäkseen somali-taustaisia maahanmuuttajia, Trumpin operaatio laittomasti Yhdysvalloissa oleskelevien maastapoistamiseksi on poliittisilta vaikutuksiltaan kääntynyt Trumpille tuhoisaksi.

Presidentin Minneapolikseen lähettämät erikoisoperaatio-joukot. ’ICE’ -kansan suussa ’Trumps Abteilung’- joihin on koottu ”MAGA-aktivisteja” -ilman koulutusta tai edes kelpoisuutta poliisiin tai mihinkään järjestystoimen tehtävään- käänsivät lyhyessä ajassa yleisön Trumpin operaatiota vastaan. -Tähän ei kuka tahansa pysty!

Kaikkiin 50:een osavaltioon levinneet ”’NO KINGS!”-otsikolla pidetyt mielenilmaisut ovat koonneet Yhdysvaltain kaupunkien kaduille väkijoukkoja, -mittakaavassa jota ei ole nähty sitten vuoden 1970.

Tähän siis Trump pystyi. .Paitsi mahdollisesti demokraatteja äänestävien ja vasemmistolaisten raivostuttamisen itseensä, Trump on myös hämmentänyt uskolliset MAGA-republikaanit, joiden tärkeään kokoukseen Trump ei -väitteen mukaan- uskaltanut saapua.

Oliko odotettavissa kritiikkiä? Aplodien puuttumisen Trump koki jo taannoin puhuessaan omituiseen konferenssiin (pakko)kutsutuille sotilaskomentajille, mutta Arlingtonin kansallisella sotilashautausmaalla ei vastareaktiota kuulunut, -vaikka väitteen mukaan multa pölisi monella kummulla.

Suosion notkahtamista pahempi uhka Trumpille on Yhdysvalloissa viriävä keskustelu presidentin lähipiirin pörssikäyttäytymisestä: Kurssithan ovat putoilleet ja pomppineet kattoon samassa tahdissa, kuin Trump sanoo ”tullit” -tai peruuttaa puheensa- tai uhkailee Irania täystuholla, mutta päästääkin sitten väärän vinkin neuvottelujen alkamisesta.

Mitä etua pörssikaupoissa saa toimija, jolla on ennakkotieto presidentinusein epäloogisista tajunnanliikkeistä, -sen ymmärtämiseksi ei tarvitse itse ostaa tai myydä osakkeita.

Uskottavuus on siis heikoilla, -ja yhä heikkenee. 

Trump-ilmiön’ taustalla ja vauhdittajana olleet salaliittoteoreetikot tuskin kaikkoavat idolinsa takaa? -Heille onkin jaettu herkkuja, kun näkyvimpiä heistä on nimitetty korkeisiin asemiin Trumpin hallinnossa. -Mihinkäs se rokotteiden-vastustaja päätyikään? 

Trump rikkoo Yhdysvaltain tiedustelun

”(Trump) nimesi litanian Kremlin propagandaa levittäviä salaliittoteoreetikkoja johtaman tiedustelua, turvallisuusjohtoa sekä ministereiksi, kuten deep state -uskovaisen Kash Patelin FBI:n johtoon, ja Tulsi Cabbardin tiedustelutoimiston ODNI:n johtoon. (Aro, sivu 258) Foreign Policy otskoi …: ”Trump rikkoo Yhdysvaltain tiedustelun. ” (Aro, sivu 272)

Onko aihetta kysyä:

Antakaa meille uusia salaliittoteoreetikkoja! -Entiset ovat Yhdysvalloissa korkeissa viroissa!

Yhtä tärkeä osa, kuin Keski-lännen uskonnollinen oikeisto, ja em. salaliittoja kaikkialla näkevät (-en kerro mahdollista taudinluokitus-koodia, koska sellaisesta voi saa Suomessa  oikeudessa rapsut), on mielenkiitoisella pelillistetyllä some-erikoisoperaatiolla herätetty ”Q-Anon” -lahko.

Q-anonistit uskovat omituiseen dogmaan: Joku pizzeria liittyy pikkulapsien hyväksikäyttöön, ”Deep State:a” vastustavat ’valkohatut’ käyvät tunneleissa sotaa pahaa vastaan, -jne., jne. Näille paranoidisille jutuille on omia sivuja suomenkielisessäkin somessa.

Trumpistien surullisenkuuluisa hyökkäys Capitolille, presidentinvaalien tulosta hyväksyvään kongressin ja senaatin kokoukseen, –tammikuun kuudennen juttu– saattoi olla Q-anonistien karkaaminen kontrollista? (siitä enemmän toisessa yhteydessä.) -Kaaosta ei hallita kiinteistöjobbarin osaamisella.

Pahimmassa tapauksessa jobbarista tulee itsestään kaootti.

Toivon, ettei sitä tarvitse nähdä… -että on jo nähty?

Pekka Kemppainen

P.S.

Nyt lukija kysyy, kuka on se ”Q”? -Lukekaa kirja, en tee juonipaljastuksia.

Luettavaa:

  • Jessikka Aro: ’Putinin USA, Näin Venäjä hallitsee Yhdysvalloissa’ WSOY / Johnny Kniga 20125.

Video avautuu uudessa välilehdessä:

Uutisia muista aiheista:

31.03. 2026:

New Hybrid CoE Paper examines artificial intelligence in foreign information manipulation by China and Russia

04.03. 2026:

Kuka on oikeassa?

07.03. 2026:

Iran pyysi anteeksi iskujaan naapurimaihin, Trump vaatii Iranilta ”ehdotonta antautumista’, so. sulki neuvottelutien

27.12. 2925:

Kristillis-konservatiivien valjastamisesta Neuvostoliiton/Venäjän massapropagandan rattaiden eteen päätettiin Karlovy Varyn kokouksessa v.1967

03.03. 2026:

Risto Repo: Shialaiset saivat Trumpilta marttyyrin

01.03. 2026:

Yrjö Rautio: Donald Trump ei saanut Nobelin rauhanpalkintoa

19.02. 2026:

Kaikki saivat punaiset Trump-lippikset Rauhanneuvoston ensimmäisessä kokouksessa

09.02. 2026:

Yrjö Rautio: Trumpilla on yhtäläisyyksiä …

01.02. 2026:

Mikko Paunio: Trumpin sota Britti-imperiumia ja Cityä vastaan

31.01. 2026:

Epstein-juttu sakenee Trumpin kohdalla

06.01. 2026:

Trumpia huijattiin 6.tammikuuta -Capitol-jutussa

13.11. 2025:

Trump puhui ’voitonpäivästä’ Arlingtonissa

30.08. 2025:

Portugalin presidentti sanoo: Trump ”Neuvostoliiton voimavara”

5 thoughts on “”Jessikka kertoi, kuka on Q!” ”Miten MAGA:n nyt käy?””
  1. Reunahuomautus:

    Neuvostoliiton viides aselaji oli ns. ”rauhanliike”.
    Venäjän viides aselaji on globaali trollitehdas.

Vastaa käyttäjälle Teemu Tyvi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *