joulukuu 2025

”Suomi tarvitsee humaania ja tutkimukseen pohjautuvaa päihdepolitiikkaa rankaisukeskeisen moralismin sijaan”, -sanovat Vihreiden ja Vasemmiston edustajat

Vihreiden Atte Harjanteelta ja vasemmistoliiton Jessi Jokelaiselta vastalause lakivaliokunnan ratkaisuun kannabisaloitteesta. Eduskunnan lakivaliokunta sai tänään keskiviikkona valmiiksi hylkäävän mietintönsä kannabiksen sääntelyä ja laillistamista ehdottaneesta kansalaisaloitteesta. Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne ja…

Valtiovarainvaliokunnan mietintö vuoden 2026 talousarvioesityksestä valmistui

Valtiovarainvaliokunnan mietintö vuoden 2026 talousarvioesityksestä valmistui tänään keskiviikkona. Mietintöön jätettiin neljä vastalausetta. Vastalauseensa jättivät sosialidemokraattien, keskustan, vihreiden sekä vasemmistoliiton edustajat. Tavoitteena on, että eduskunta hyväksyy valtion talousarvion vuodelle 2026 lopullisesti…

”Turvallisuus ja maanpuolustus pidetään kunnossa myös vaikeina aikoina”, sanoo kansanedustaja Jari Ronkainen

Valtiovarainvaliokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä ensi vuoden budjetista. Valtiovarainvaliokunnan alaisen hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Jari Ronkainen iloitsee kokonaisuudesta, joka huomioi Suomen muuttuneen turvallisuustilanteen ja turvaa kriittisten toimijoiden toimintakyvyn myös…

Suden kiintiömetsästys alkaa – demarit valiokunnassa painamassa jarrua, sanoo kansanedustaja Sanna Antikainen

Maa- ja metsätalousvaliokunta sai tänään mietintönsä valmiiksi hallituksen esityksestä suden kiintiömetsästyksen mahdollistamiseksi. (Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.) Tämä merkitsee, että laki etenee seuraavaksi eduskunnan täysistunnon ratkaistavaksi. Kansanedustaja Sanna Antikaisen (Perussuomalaiset) mukaan kyseessä…

Kansainvälinen opiskelijarekrytointi luonut ”maahanmuuttomonsterin”, sanoo kansanedustaja

Marinin hallitus loi maahanmuuttomonsterin, joka johti ulkomaalaisiin opiskelijoihin ruokajonoissa, -kirjoittaa kansanedustaja Ari Koponen (Perussuomalaiset). (Arkistokuva, muokattu.) Sanna Marinin hallitus halusi suomalaisiin korkea­kouluihin kansainvälisiä opiskelijoita ja avasi väylän helpottamalla oleskeluluvan myöntämistä…

Trump ei ole siirtämässä painopistettä Tyynenmeren alueelle: Liittolaisten hylkääminen on totaalista

Toista kauttaan Yhdysvaltain presidenttinä oleva Donald Trump on mullistanut maansa ulkopoliittisen strategian tavalla, jolle ei ole ennakkotapausta, -ainakaan republikaani-presidenttien historiassa. Tarkastelemme. Ronald Reagan muistetaan presidenttinä, joka nujersi Neuvostoliiton, jonka yhdysvaltalaiset…

Varhain sunnuntaina Cotonoussa paukkui: Aseistetut maastopukuiset miehet vähän valtaa kaappasivat

Beninin pääkaupungissa Cotonoussa sunnuntaipäivä alkoi epätavanomaisesti. Presidentin asunnon suunnasta alkoi kuulumaan pauketta ja metelöintiä: Oli meneillään vallankaappaus. Varhain tänään sunnuntaina joukko sotilaita hyökkäsi Beninin presidentin, Patrice Talonin asuntoon, ilmeisenä aikomuksenaan…

Kaikki somalien saamat sosiaaliset tulonsiirrot ja heidän järjestöjensä saamat tuet ja niille julkisen vallan antamat projekti- ja henkeavustukset sekä järjestöjen perusrahoitus suurennuslasin alle

Valkoisen Talon kotimaan turvallisuuden neuvonantaja Stephen Miller kertoi eilen haastattelussa, että somalien Minnesotassa paljastuneet sosiaaliturvan etuusvarkaudet ovat massiivisuudessaan USA:n julkisen vallan talousikoshistorian valtavimmat. Nyt uumoillaan, että hintalappu pelkästään Minnesotassa voi…