Toista kauttaan Yhdysvaltain presidenttinä oleva Donald Trump on mullistanut maansa ulkopoliittisen strategian tavalla, jolle ei ole ennakkotapausta, -ainakaan republikaani-presidenttien historiassa. Tarkastelemme.
Ronald Reagan muistetaan presidenttinä, joka nujersi Neuvostoliiton, jonka yhdysvaltalaiset olivat 1900-luvulla pelastaneet ainakin kolme kertaa. Toki, ei Reagan sitä yksin tehnyt: -Ratkaisevaa oli ’markkinavoimien’ mukanaolo. Mutta Yhdysvaltain osuus roistovaltion nitistämisessä oli välttämätön.
’Ronaldista Donaldiin’
Republikaaneissa siis löytyy kahta sorttia presidenttiä. Jatkamme Trumpin parissa:
Trump on toistuvasti painottanut, että ’Yhdysvaltain turvallisuusintressit ovat Tyynenmeren suunnalla. Miten niin on? -Aloitetaan tarkasteli liittolaisten voimistamisesta, -toki heidän itsensä maksaessa laskut.
AUKUS-hanke: Yhdysvallat, Australia, Iso-Britannia
Yhdysvallat, Australia ja Iso-Britannia julkistivat vuonna 2023 AUKUS-suunnitelman, jossa toimitetaan Australialle ydinkäyttöisiä sukellusveneitä 2030-luvun alkupuolelta lähtien, osana pyrkimyksiä vastustaa Kiinan tavoitteita Intian valtameren ja Tyynenmeren alueella. AUKUS on Australian kaikkien aikojen suurin puolustusprojekti. Kas:
Pentagon ilmoitti kesäkuussa (2025) tarkastelevansa AUKUS-ohjelmaa varmistaakseen, että se on ”presidentin Amerikka ensin -ohjelman mukainen”. -Huoli oli herännyt Yhdysvaltain kyvystä tyydyttää omat sukellusvenetarpeensa.
Tämän jälkeen ausseilta kuului nurinaa byrokraattisesta jarrutuksesta Washingtonissa. -Johtui varmaan siitä, että avainpaikoilla vaihdettiin väkeä niin tehokkaasti, että muutakin unohtui untuvikoilta, kuin turvallisten viestimien käyttö, -ja puolustus- & tiedustelusalaisuuksien jättäminen kertomatta julkisissa tiedotteissa.
Niin ketä sinne Pentagoniin oikein rekryttiin? Pitäisikö puolustusministeriä nykäistä solmiosta, ja kysyä vakavasti?
’AUKUS-hanke kaikkien kolmen maan sekä koko Indo-Tyynenmeren alueen edun mukainen’
”Uudella hallinnolla on ehdottomasti oikeus tarkastella uudelleen kolmenvälistä AUKUS-operaatiota, mutta kuten Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen äskettäinen puolustuskatsaus totesi, tämä puolustusliitto on ylivoimaisesti kaikkien kolmen AUKUS-maan sekä koko Indo-Tyynenmeren alueen edun mukainen”, sanoi keskiviikkona (11.06. 2025) antamassaan lausunnossa edustaja Joe Courtney (demokraatti Connecticutista).
”AUKUSin hylkääminen – joka on jo hyvässä vauhdissa – aiheuttaisi pysyvää haittaa kansakuntamme asemalle läheisten liittolaisten keskuudessa, ja herättäisi varmasti suurta riemua Pekingissä”, muistuttaa Coutney.
OK: -Amerikka ensin ja Tyynenmeren alue pois
Washingtonissa kaikuvat siis aivan samat sävelet, puhutaan Euroopasta tai Tyynenmeren alueesta. Sellainen vähäinen seikka, kuin Yhdysvaltain uskottavuus liittolaisten silmissä, näyttää jääneen kokonaan huomiotta.
AUKUS-hankkeen kaataminen ei ole vähäinen juttu, sillä strategiset suunnitelmat laaditaan kymmenien vuosien perspektiivillä. Kommunistisen Kiinan sotalaivaston rakentamiseen kiinnitettiin huolestunutta huomiota jo viime vuosisadalla. AUKUS on viivästynyt (ja riittämätön) vastaus uhkaan.
Tai siis oli.
Etelä-Korea varautuu Yhdysvaltain ydinsateenvarjon jälkeiseen aikaan
Yhdysvallat ei ole ilmeisesti enää se sama. minkä korealaiset oppivat tuntemaan kenraali Douglas Mc.Arthurin aikana 1950-luvulla. Kenraali palasi v.1945 Filippiineille, -mistä japanilaiset ajoivat amerikkalaiset pois v.1942- kun oli luvannut palata. Puolustussopimuksetkin -niin monenkeskiset kuin kahdenvälisetkin- ovat lupauksia, jotka täytyy pitää. Muuten menee kunnia.
Etelä-Korean presidentti Yoon Suk-yeol sanoi tammikuussa 2025 ensimmäistä kertaa, että jos Pohjois-Korean ydinaseuhka vahvistuu, Etelä-Korea harkitsee yhtenä vaihtoehtona omien ydinaseiden rakentamista, -tai pyytää Yhdysvaltoja sijoittamaan niitä Korean niemimaalle.
Yoon kertoi 13. tammikuuta puolustus- ja ulkoministeriöidensä yhteisessä tiedotustilaisuudessa, ettei ydinaseiden rakentaminen ole vielä Etelä-Korean virallinen linjaus. Hän korosti, että Etelä-Korea toistaiseksi vastaa Pohjois-Korean ydinaseuhkaan vahvistamalla liittoaan Yhdysvaltojen kanssa.
Oman ydinaseen mainitseminen mahdollisena vaihtoehtona, -korottaminen yhdeksi puolustuksen optioksi– on hyvin korkean kynnyksen takana oleva maininta, vaikka sanontaa miten tahansa lieventäisi viittaamalla sivulauseessa perinteiseen Yhdysvaltain ydin-sateenvarjoon.
Itä-aasialaisella pidättyvällä kohteliaisuudellaan presidentti ilmaisi, että Yhdysvaltoja ei voi pitää puolustuksen selkärankana.
Filippiinit katsoo Japaniin
Filippiinien saaristovaltio on kommunistisen Kiinan jatkuvan painostuksen kohde: Kiinalaiset tavoittelevat saaria Filippiinien merialueelta. Oliko vakuutus sittenkin otettu väärästä firmasta:
(Jatkuu linkin jälkeen.)
Kiina ”vapautti” Filippiinien aluetta: -Eikö Manilassa olla ’kiitollisia’?
Sodanjälkeisen ajan pääliittolainen, Yhdysvallat, ei ole juuri pukahtanutkaan kiinalaisten mm. asettuessa filippiiniläisen (asumattoman) saaren rannalle nostelemaan punalippuaan, mutta Japani kiirehti luovuttamaan laivastostaan kalustoa:
Yomiuri Shimbun -sanomalehden mukaan Japanin puolustusministeri Gen Nakatani ja Filippiinien puolustusministeri Gilberto Teodoro sopivat kuuden 2 550 tonnin painoisen Abukuma-luokan aluksen siirtämisestä JMSDF:ltä Filippiinien laivastolle Shangri-La -dialogissa Singaporessa kesäkuussa 2025.
Filippiinien rannikkovartiostolle on jo ostettu Japanista kaksi 97-metrisistä monitoimialusta (MRRV) – BRP Teresa Magbanua ja BRP Melchora Aquino –, jotka ovat partiointikäytössä Länsi-Filippiinienmerellä.
Japanilla on omia saari-ongelmia Kiinan kanssa, -joihin pulmiin japanilaiset puuttuvat itse, -ja voimia riittää filippiiniläisillekin.
Japani aina avulias, Ukrainallekin
Japanin ja Ukrainan keskustelut tiedustelutiedon jakamisesta aloitettiin jo helmikuussa 2025, jolloin Pentagonissa joku veti piuhan irti –väliaikaisesti kuten sanonta kuuluu- satelliittien keräämän tiedustelutiedon jakamisesta olemassaolostaan taistelevalle Ukrainalle.
Kyushun yliopiston Q-shu Pioneers of Space -instituutti (iQPS) on suostunut toimittamaan Ukrainan sotilastiedustelulle kehittynyttä tekniikkaa käyttävän SAR-tutkan keräämiä kuvia. SAR-tekniikka on sääolosuhteista riippumaton, ja tuottaa myös 3D-kuvaa.
Paitsi Ukrainaa, Japani aikoo auttaa myös itseään: Japani on pääministerinsä Sanae Takaichin hallituskaudella ottanut maan ydinaseettomuuden uudelleenarviontiin.
Ydinaseen ottaminen keskusteluun Japanissa ja Etelä-Koreassa on pätevä indikaattori Yhdysvaltain politiikan nauttimasta luottamuksesta (ehkä joku toinen sana parempi?).
Eurooppakin hylätty
”Make America Great Again!’ vaikuttaa alkaneen vuosituhannen parhaalta vitsiltä, joten tarkastelemme vastapuolta, ”roistovaltioita”: Mitä he aikovat?
Globaalin hegemonian valtaaminen: Kommunistisen Kiinan ja sotaisan Venäjän puolustajat ovat hekumoineet jo vuosikymmenen, miten:
- Dollarin valta romahtaa,
- ”Globaali etelä” ottaa paikkansa maailmassa (Kiinan kolonialismin herkkupalana).
- Kansainvälisen käyttäytymisen säännöt murretaan, ja alkaa voimaan (väkivaltaan) tukeutuva etupiirien jakaminen ja alistaminen.
- ”Länsimaisten arvojen” -oikeusvaltioperiaatteen, demokratian, naisten ihmisoikeuksien, etc.- tyrkyttäminen loppuu.

Sanomatta jätetään, että pienillä kansakunnilla ei ole suvereeneina valtioina tulevaisuutta tässä suunnitelmassa.
Ovatko nämä myös presidentti Donald Trumpin arvot? ![]()
P.S.
Venezuela voi joutua diilin vaihtoesineeksi?
Luettavaa:
- The Japan Times 12.06. 2025,
- USNI News 11.06. 2025,
- Financial Times 11.06. 2025: Pentagon aloittaa Aukus-ydinsukellusvenesopimuksen tarkastelun,
- NATO.int 14.01. 2025,
- NATO.int 22.07. 2025,
- NATO.int 25.06. 2025,
- The Japan Times 13.01. 2025: In a first, South Korea declares nuclear weapons a policy option.
- Financial Times 20.02. 2025: South Korea’s ruling party leader hints at need for nuclear weapons, (maksumuuri),
- The Japan Times 07.07. 2025,
- Naval News 07.07. 2025.
- Inquirer 06.07. 2025,
- Kyiv Independent 22.04. 2025,
- Intelligence Online 21.04. 2025: Tokio ryhtyy tarjoamaan tiedustelutukea Ukrainalle,
- La Dercha Diario 28.04. 2025,
- EurAsia Daily 26.04. 2025,
- Japan Today 17.11. 2025,
- The Guardian 26.02. 2025: Kiinan kovapanos-ammunta harjoituksista (Aussien vesillä) on syntynyt hämärä kuva. Kuka tiesi mitä milloin? Tässä on mitä tiedämme siitä, kuinka Australia oppi Kiinan laivaston harjoituksista Tasmanianmerellä kahden päivän aikana,
- USNI News 26.02. 2025: Kiinan sota-alukset, hävittäjät pitävät Snap-tuliharjoituksia 40 mailin päässä Taiwanista, sanovat viranomaiset,
- DW 26.02. 2025: Taiwan lähettää joukkoja, kun Kiina järjestää tuliharjoituksia,
- WOA News 28.02. 2025: Kiina testaa Yhdysvaltojen sitoutumista Etelä-Kiinan mereen painostamalla Filippiinejä,
- WOA News 23.02. 2025: Rubio sanoo, että Yhdysvallat on sitoutunut Filippiineille Kiinan ”vaarallisista” toimista,
Aiemmissa julkaisuissa:
12.06. 2025:
17.08. 2025:
07.07. 2025:
22.04. 2025:
17.11. 2025:
Sanasota Kiinan ja Japanin välillä ylittää suomalaisen kuvittelukyvyn
28,02. 2025:


“Mainettaan” ei USA voi ostaa takaisin
Finanssijärjestelmät toimivat luottamuksella, ei infrastruktuurilla. Luottamus on kuin pankkikriisi: Se katoaa yhdellä tietyllä hetkellä, Mutta palautuu todella hitaasti, joskus ei koskaan.
Esimerkit:
– Britannia ei saanut punta-imperiumin asemaansa takaisin.
– Ranska ei saanut frangin kulta-standardin uskottavuutta takaisin 1920-luvulla.
– Hollanti ei saanut guldenille sen globaalia asemaa takaisin 1600-luvun jälkeen.
Jos USA:n nykyinen poliittinen johto toimii kuin epäluotettava kehitysmaa, markkinat näkevät sen. Ja markkinat rankaisevat. Eivät heti, mutta lyhyellä aikavälillä väistämättä.
Kysymys: Mikä selittää USA:n rahoituseliitin nykyisen sokeuden, suhteessa Trumpiin? He uskovat pärjäävänsä vääjäämättä aina voittajina, valuutasta riippumatta. He olettavat, että institutionaaliset sijoittajat voivat siirtyä:
– kultaan
– kiinan markkinoille
– singaporeen
– digitaalisille omaisuusluokille
– yritysvelkaan
Ts. He kuvittelevat olevansa niin halutessaan “post-national”. Mutta he aliarvioivat faktaa, että dollarin tuhoutuminen tarkoittaa myös amerikkalaisen finanssijärjestelmän tuhoutumista, ja se koskisi lopulta myös heitä itseään. (He eivät ymmärrä, että BRICSin ei tarvitse voittaa — dollarin tarvitsee vain hävitä!)
Tämä ”post-national” harha on valtava väärinkäsitys: BRICSin ei tarvitse luoda täydellistä vaihtoehtoa.
Riittää, että:
– osa energiakaupasta siirtyy muualle
– osa velkaa hinnoitellaan muissa valuutoissa
– osa globaalin kaupan dollarisidonnaisuudesta irtoaa
Sähläyksen summa: Hitaasti irtoava hegemonia ei koskaan palaudu.
Kysymys: Mitä seurauksia olisi, jos dollarin maine murentuisi Trumpin toisella kaudella?
– USA:n valtionvelan kustannukset nousisivat → massiivinen budjettikriisi.
– Fed ei voisi enää painaa rahaa ilman ulkoista rangaistusta.
– Yhdysvaltain geopoliittinen valta romahtaisi.
– Amerikkalaiset yritykset maksaisivat korkeampaa ulkomaista lainakorkoa.
– Pääoma pakenisi Singaporeen, Sveitsiin, EU:hun ja Lähi-itään.
Ja ennen kaikkea: luottamus ei palaisi vuosikymmeniin => USA ei olisi enää pääomille “turvasatama”.
Lopputulos
Ollaan asian ytimessä:
Finanssieliitillä täytyy olla hybristä. He kuvittelevat, että järjestelmä kestää jopa sen, että USA:n PRESIDENTTI itse hakkaa sitä babylonin-lekalla. (Raamatullinen vertaus)
Ps. Mutta historia on täynnä järjestelmiä, jotka luulivat olevansa ikuisia.
Ei mikään hegemonia ole ikuinen — eikä ainakaan silloin, kun se itse kaataa omia kivijalkojaan.
Niinpä. Trump tuhoaa Yhdysvaltain taloudellisen hegemonian, kuten hänen tiedustelujohtajaksi nimittämänsä Tulsi Gabbard jo tuhosi Yhdysvaltain tiedustelun.
Kelpaakohan Yhdysvaltain rauniot intiaaneille?