Tiistaina huthi-kapinoitsijat ammuskelivat Israeliin ohjuksella, joka torjuttiin vaivatta, ja vastapalloa tuli Yhdysvalloilta. Tarkastelemme.

(Kuva: Huthien Fateh-ohjus, kuvalähde: Rokna.)

Jemenin hallitusta vastaan sisällissotaa jo jonkin aikaa ylläpitäneet islamistit, huthi-kapinoitsijat, ovat taas aktiivisia: Ensimmäistä kertaa 19. tammikuuta jälkeen raketit ja droonit ovat lennelleet, -ja Yhdysvaltojen presidentti Trump on pommittanut Jemenin pääkaupunkia Sanaa’a, joka on huthien hallussa.

Jemenin sisällissodassa pitäisi olla voimassa aselepo, -liittyen Kiinan ohjastamaan Saudi-Arabian ja Iranin lähentymistä- mutta aselepo koskee vain Jemenin hallituksen ja huthien välejä. Huthit ovat saaneet vapaasti häiritä kansainvälistä meriliikennettä tärkeällä Kauko-Idästä Eurooppaan johtavalla väylällä. Huthien merirosvous on kääntänyt Suezin kautta kulkevaa kontti- ja tankkeri-liikennettä kiertämään Afrikkaa. -Mm. merkittävä merilogistiikka-toimija Maersk välttää riskejä käyttämällä pidempää reittiä.

Kun SuezBab-el-MandebVälimeri -reitillä liikkuu noin 10% maailman tavaraliikenteestä,  aikaviivytys on merkitsevä maailmataloudelle: Pidemmät kuljetusajat vähentävät laivojen saatavuutta, lisäävät kustannuksia, ja korkeammat vakuutusmaksut huthien rakettien takia, -kaikki tämä syö valmistajien ja jakelijoiden katetta, ja nostaa kuluttajahintoja siellä missä tavarat loppukäytetään.

Raketti silloin-tällöin Bab-el-Mandebissa on tehokasta taloussotaa, -mutta kenen sotaa?

Voihan sitä maailmantalouden pakottaa lamaan l. stagnaatioon vaikkapa tulli-sotaa lietsomalla? -Ehkä raketit ovat halvempia. Yhdysvallat on harvakseltaan kurittanut hutheja edellisen hallinnon aikanakin, mutta Trump oikein innostui.

Huthit aloittivat kansainvälisen meriliikenteen häirinnän 10. lokakuuta 2023, kun terroristijärjestöt Hamas ja ’Palestiinan islamilainen jihaad’ hyökkäsivät Gazan-kaistalta Israeliin. Iranin tukemat huthit selittivät auttavansa palestiinalaisia ”sionisteja” ja ”länttä” vastaan, ja väittivät kohdistamiensa klaivojen olevan israelilaisessa omistuksessa. Rakettipeli oli siis jonkinlaista ’pyhää sotaa’.

Pappisjohtoinen Iran on ollut kaiken aikaa sekä Hamasin että huthien tärkein aseistaja. -Tai aseiden välittäjä.’

Iranissa vaihtui elokuussa 2024 presidentti. Vaalivoittaja -kohonneen äänestysaktiivisuuden myötä- Masoud Pezeskian, oli erilainen henkikö, kuin edeltäjänsä vanhoillinen Ibrahim Raisi. Pezeskian profiloitui jo ennen ehdokkuuttaan iranilaisia jakavan huivipakon’ vastustajana, ja lupasi iranilaisille nousevaa elintasoa, ja Iranin parikin kertaa koko maata heiluttaneisiin protesteihin ajaneiden polttoaineiden hinnankorotuksien loppumista.

Ainoa keino maan talouden tervehdyttämiseen olisi Iraniin kohdistuvien kaupparajoitteiden häivyttäminen, -tavalla tai toisella- ja kansainvälisiin terroristeihin tuhlattujen rahojen käyttäminen iranilaisten hyväksi. -Tämän vision esitteli jo ennen presidentinvaihdosta iranilainen taloustutkija laajalevikkisessä lehdessä.

Toki Pezeskianin tavoite oli ’Iranin islamilaisen tasavallan’ (valtion virallinen nimi). -Hän ymmärsi, että äärikonservatiivien politiikka on ajamassa Iranin sisäisiin vaikeuksiin, ja v.1979 perustettu valtiomuoto on vaarassa.

Pezeskianin tavoitteen tiellä olevista esteistä ensimmäinen on kauppasaarto, jonka Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti uudelleen v.2018. Iranin öljy pitää saada markkinoille, -ja mielellään maailmanmarkkinahintaan. Pakotteet lopetettiin jo kerran: Vuoden 2015 ”Iran nuclear deal”-sopimuksella (JCPOA).

JCPOA:ssa Iran luopui tavoittelemasta ydinasetta, ja sitoutui päästämään YK:n atomienergiajärjestön IAEA:n valvmaan Iranin ydinenergia-taitoksia. Sopimuksen palauttamisesta on käyty vuosia neuvotteluja Wienissä. Ibrahim Raisin asenne käytännössä jumitti neuvottelut, ja iranilainen öljy pääsee vain salakuljetusmarkkinoille. Tärkein ostaja on Kiina.

Pezeskian siis lupasi jo äänestäjilleen palauttavansa JCPOA:n. Wienissä neuvotellaankin taas. -Mielenkiintoinen seikka on tämä Trumpin uhkaus Iranille, että ”jos ette luovu ydinase-ohjelmastanne, niin…”: Sotilaallinen ratkaisu n nostettu pöydälle, eikä JCPOA-prosessista sanaakaan.

Yhtä mielenkiintoista on viime syksyn ”Israel-Iran rakettimaaottelu”, jossa palloa potkittiin, mutta maaleja ei tullut.

Kas kummaa: Venäjän propaganda-proxy Hal Turner ymmärsi -etuajassa- syyttää Iranin presidenttiä: Pezeskian ”oli uskonut Yhdysvaltain lupauksia” viivytellessään kostoiskua Israeliin raketti ja drooni-ryöpyllä, -joka isku sitten kuitenkin toteutui, mutta vasta venäläisten proxymedian em ”uutisen” jälkeen. Hal Turner :29.09. 2024:

Iranin presidentti Masoud Pezeshkian: ”Yhdysvallat ja Eurooppa väittivät, että tulitauko Gazassa saavutettaisiin, jos Iran viivyttelee vastausta (=kostoa) Ismael Haniyehin salamurhaan – he valehtelivat.” –On surullista nähdä, kuinka heikkomielinen Iranin uusi presidentti on ollut, (-sanoo Turner).

Iranin presidentti ”oli heikkomielinen”, eikä noudattanut kutsua maailmanlaajuiseen ydinsotaan. -Aika jännää! (Tässä vaiheessa kysymme, mistä Hamasin valtuuskunta keskustelu Moskovassa v.2022?)

Takaisin Punaisellamerelle

Huthien sota Israelia -ja maailmankauppaa- vastaan oli  kuluvaan viikkoon asti lepotilassa, -Hanasin-Israelin aselepo-prosessiin liittyen. Uuteen alkuun -yhteen torjuttuun ohjukseen- on toki vahvat Gazaan liittyvät motiivit, mutta palikka on oikean muotoinen, ja sopii koloonsa.

Mikäs tekis suhdanteille, pörssikursseille ja energian hinnalle parempaa, kuin kunnon paukuttelu lgistiikkasolmun -Bab-el-Mandebin- ja Lähi-Idän öljykenttien äärellä!

Chatham Housen Lähi-Idän tutkija, Farea al-Muslimi, arvioi al-Arabiya -lehdelle, mitä Trumpin ja huthien nokkapokka aiheuttaa.

”Luulen, että siitä tulee verinen silmä silmästä -skenaario ja laivasta laivasta -skenaario”, hän sanoi ja ehdotti, että ratkaisu saattaa edellyttää laajempien alueellisten konfliktien, erityisesti Gazan tilanteen, käsittelemistä.

Yhdysvallat pommitti äskettäin siis Jemeniä, mutta tutkija ei usko sen hillitsevän meriliikenteeseen, ja myös Arabianmerellä partioiviin US.Navy:n aluksiin kohdistuvaa uhkaa. Huthit ovat aiemminkin mesonneet lentotukialus CSS Harry S.Trumanin upottamis-aikeesta.

Huthit ovat toistuvasti mesonneet omistavansa hypersoonisen ohjuksen, -jota ei ole tosin näkynyt. -Ei kuitenkaan voida sulkea pois, että heille sellainen jostakin päätyy (’joku muu mikä’).

Al-Muslimi arvioi huthien Yhdysvaltain laivastolle aiheuttamaa uhkaa:

”Se (uhka) ei ole niin vakavaa, koska he (Yhdysvallat) ovat toistaiseksi pystyneet pysäyttämään kaikki raketit tai droonit ennen kuin ne osuvat kohteisiinsa, eikä Houthi-tekniikka ole vielä kovin edistynyttä.”

”Mutta vain jos yksi sadasta ei epäonnistu, se tekee silti paljon vahinkoa. Silloin se on erittäin kallista. Houthit käyttävät 2 000 dollaria raketteihin – mutta aiheutuneet vahingot – jotka voivat olla noin 100 000 dollaria, joten se on tietysti melko kuluttavaa ja verta Yhdysvalloille.”

Hypersooniset aseet ovat vielä uutuus, jotka kaikki eivät pysty rakentamaan. Tavanomainen keinojen ja vastakeinojen kilpajuoksu ei ole vielä (kunnolla?) alkanutkaan. Sikäli, kun joku teknisesti kehittynyt valtio keksii luovuttaa esm. hutheille sellaisen, sen tulokset ovat vaikeasti ennakoitavissa.

Huthien julistus keskiviikolta (19.03.) on tyypillistä jihaadia:

”Yhdysvaltain aggressio ei estä vankkumatonta ja kamppailevaa Jemeniä täyttämästä uskonnollisia, moraalisia ja humanitaarisia velvollisuuksiaan Palestiinan kansaa kohtaan.”

Huthien kannalta olisi harmillista, jos Gazan aselevon toinen vaihe toteutuisi, -Jemenissä olisi tylsää: Joutuisivat aikansa kuluksi tappelemaan toisiaan vastaan= (-Sitähän ne tekeekin, ellei kukaan kiellä.)

Eskalaatio vai de-eskalaatio?

Trumpin uhkailujen kohteena oleva Iran ei ole jättänyt siirtovuoraan väliin: Lehden mukaan Teheranista toppuutellaan hutheja:

Kaksi korkeaa iranilaista virkamiestä kertoi uutistoimistolle tällä viikolla, että Iran oli toimittanut suullisen viestin Houthi-lähettiläälle Teheranissa perjantaina (19.03.) ”jäähdyttääkseen jännitteitä”, vaikka Iran väittääkin, että huthit toimivat itsenäisesti.

Tämän peliliikkeen taustalta voi aavistaa reaktionTrumpin puheisiin:

Trump on luvannut kostaa, ei vain hutheille, vaan myös heidän iranilaisille ​​tukijoilleen

”Trumpin hallinto on luvannut kostaa uusiutuvat huthi-iskut, ei vain hutheille, vaan myös heidän iranilaisille ​​tukijoilleen. He ovat väittäneet, että huthit ovat selvinneet kansainvälisen kaupan kohdistamisesta aivan liian kauan ja että tämän on lopetettava”, vanhempi politologi RAND Corporationista, Raphael S. Cohen, kerroi lehdelle.

Trump, joka ylläpitää mainettaan ”diilin tekijänä” joskus kyseenalaisin keinoin, ei ehkä näe tässä tarkastelussa muuta mahdollista tietä, kuin konfrontaation jyrkentämisen.

Tilanne näyttää olevan Teheranissa hyvin tiedossa, -riippumatta siitä onko heidän viestinsä hutheille -rauhoittukaa!- vakavaksi tarkoitettu, vaiko eikö. Pesezkian istuu Teheranissa vaa’an kielellä: Toisaalla vahva islamistiryhmittymä, joka jo esti häntä nimittämästä ulkoministerikseen Wienin edellisen JCPOA-kierroksen pääneuvottelijaa, ja toisaalta iranilaiset, jotka haluavat polttoainetta autoihinsa, ja koulutusta myös tyttölapsilleen.

-Eikä Iranin öljynviennin avaaminen uudelleen ole mikään vähäinen houkute. Eikö ”diilimies” halua Irania ’lännen leiriin’?

Iranilais-lehti: ”Meillä ei ole bensaa loman aikana! -Menneisyyden perintö ja öljyministeriön huolimattomuus teki kesäloman katkeraksi”

Luettavaa:

Iranin presidentti ei pidä uudesta tiukemmasta hijab-laista

Iranin valtaeliitti rakoilee, sisällissota vai kumous?

Israelin vastaisku Iraniin oli rajoitettu, -Harmagedon viivästyy

Iranilaisen taloustutkijan näkemys Iranin taloudesta: ”Trump-vaara”, pommi ja ’ystävät’

Venäjän ’hyödylliseltä idiootilta’ outo avaus: ”Jos Yhdysvallat aloittaa sodan Irania vastaan , kolmas maailmansota näyttää varmalta”

Venäjä näyttää innostaneen Hamasia hyökkäämään Israeliin

m

2 thoughts on “Huthien raketit isokin uhka?”
  1. Syyrian uuden perustuslain julistuksen mukaan islamilainen laki tulee olemaan tärkein lain lähde.

    26-vuotias syyrialainen nainen pidätettiin Alankomaissa, koska hän kehotti ”tappamaan alaviittejä ja syöttämään heidät kalaan” TikTokissa.

    EU lupasi Syyrialle noin 2,5 miljardin euron tukipaketin.

    Benjamin Netanjahua syytetään:
    – Nälänhädästä
    – Suuren kärsimyksen aiheuttamisesta
    – tahallinen tappaminen/murhaaminen
    – hyökkäykset siviiliväestöä vastaan
    – Rikokset ihmisyyttä vastaan, kuten tuhoaminen ja murhaaminen.
    – Vainoaminen ja muut epäinhimilliset teot.

    Vain siionisti voi hyväksyä nämä teesit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *