Siinä kivisten peltojen kainalossa, tuuheita kuusia ja reheviä koivuja kasvavalla, miellyttävällä törmällä, siinä se on, ollut paikallaan ties kuinka kauan. Harmaahirsinen mökki. Kokonsa puolesta ei niin mökkikään. Väljänoloinen pirtti, tupa jossa kivipaasista muurattu leivinuuni ja takka, keittiö ja pieni kamari. Lisäksi tarvittavat välttävät talous ja karjarakennukset.
Siinä he asuvat, keski-iän ylittänyt lapseton pariskunta. Aatami ja Jalmiina. Aatami tuollainen perisuomalainen, työmiehen näköinen ja kokoinen mies. Hieman tuollainen boheemi, liikkeissään ja puheissaan rauhallinen, ei hötkyile, ei törmäile aiheettomasti. Ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi laiska, ei tosiaankaan. Yrittää puhua kirjakieltä – mutta kun ei kielitaito ole riittävä syntyy joskus huvittaviakin tapauksia.Aatami on taipuvainen unelmointiin ja haaveiluun. Keväisin ja syksyllä muuttolintujen aikaan, voi unelmointi siepata Aatamin mukaansa. Kylälläkin tiedetään hänen unelmansa, ihmisen leijailemisesta, lentämiisestä. On tullut yleiseen tietoon hänen mieltään askarruttava ongelma, miksi ihminen ei ole opetellut leijailemaan – tuolla puunlatvojen tasalla, olisihan helponpaa kulkea kylänvälit. On kuin Aatamin Jalmiina sanotaan, kun pellolla on lyhyt ja leveä heinäseiväs. Jalmiina ei moisesta vertailusta ole moksiskaan. Huvittuneena itsekseen hymyilee.
Sopuisasti, rauhallisesti, hätäilemättä työnsä hoitavat, kumpikin oman sarkansa. Suuremmat työt yhteistyössä. Myös naapuriapua saadaan ja annetaan. Työtä naapureiden kesken tehdään vastavuoroisesti ”niinsanotusti ukkosenjyrinään.” Tilalla lypsykarjaa kaksi, kolme lehmää, pienkarja ja hevonen -Puli nimeltään. Hevonen on välttämätön tilanhoidon ja elämisen kannalta. Elintarvikeitten puolesta ovat melkein omavaraisia. Karja- ja maataloustuotteilla saadaan hankittua muut elämässä tarvittavat tuotteet. Kahvit, sokerit, lamppuöljy, ym. välttämättömät tuotteet. Matkaa kauppapaikalle on 9 kilometriä. Venematkakin loppupäässä, hevonen on jätettävä rannalle, jalkapelillä jatketaan. Siinä työn touhussa aika kuluu, ei tarvita, eikä ole mitään ajanvietto mahdollisuuksia. Eletään vaatimattomasti. Ei ole häiriötekijöitä, ei sähköä, radiota tai puhelimia. Yksi polkupyörä kylällä on, kukaan ei ole opetellut ajamaan – moinen hommahan olisi leuhkaa, näyttelemistä, hävettävääkin. Kaiken kaikkiaankin elämä on yhteiseen tavoitteeseen pyrkimistä, tasaisen turvallista, vaatimatonta. Ei ole totuttu parempaan, ei voida, eikä osata muuta ylimääräistä kaivatakkaan. Elävät ehkä ”Tietämättään Onnellista” elämää. Mikäli työ ja toiminta aiheuttaa hyvää oloa, tyytyväisyyttä, tietämätöntä onnellisuuttakin – niin sitähän heillä riittää – ainakin työtä.Kesäajan töistä helpompia ovat toukotyöt. Puli hoitaa valtaosan töistä, tietenkin Aatami mukana – juttukaverina. Jalmiinan himohommia ovat kasvimaat ja ne onkin sitten mallikunnossa, ohikulkiessakin pitää poiketa tarkistamassa, olisiko joutava ruoho väärässä paikassa?
Heinänteko työllistääkin jo runsaammin, niittämällä heinä kaatuu. Kuivataan seipäillä, haasioilla ja pellolla karholla levällään, kerätään iltaisin rukoihin, josta aamulla jälleen levitetään kuivamaan.Viljankorjuu onkin suurin ja työläin urakka. Sirpillä leitataan. Rukiin sitomet laitetaan kuhilaille. Muun viljan lyhteistä tehdään kykät – Aikansa pellolla kuivattuaan, varstariihen lämpöön lisäkuivaus – sitten varstariihi. Varstojen tasainen rytmi kertoo kahden ihmisen yhteistyön ja osaamisen tason. Kotieläimet ovat kuin perheenjäseniä, kaikilla nimetkin, hoidetaan lemmikkeinä. Huono-osainen vain sikapossu, joutuu kylällä syksyisin ensimmäisenä lahtiin -Aatamin suunnattoman tappaiskeiton himon vuoksi. Kylällä myöskin Aatamin ”tappaiskeittto himo” oli rekisteröity, ja siihen varauduttu. Kerran kyläreissulla hänelle tarjottiin himoruokaansa kolmessa eri paikassa – kehoituksin, syöhän, otahan lisää. Aatami söi, otti lisää. Kotiin saapastellessaan siinä kostean, kivisen maiseman paikalla tuli Aatamille jälleen haave ihmisen lentämisestä – miten helpolla pääsisi tämänkin paikan leijailemalla, lentämällä. Saa kuljeteltua kuitenkin täyden masunsa Jalmiinan viereen. Yöllä eri talojen himokeitoille tulikin tilan ahtaus – seurauksena tarvittiin lisätilaa Aatamin pöksyistä. Tästä töhryhousuinen kylällä kertomaan ”Jalamiinakin kehtasi suuttua vaikka siltä tuhrui vain toinen lahje ja minulta tuhruivat koko housut.” Vapaa-aikaakin yritettiin jotenkin järjestää. Varsinkin jouluna ja juhannuksena. Jouluna lattia peitettiin lyhyeksi hakatuilla kuusen ja katajan oksilla. Juhannuksena lattian peitti kerros haavanlehtiä. Ehkä juhannus oli parempi vapaa-aika – Aatamin kehaistua kaverilleen – on meillä mallikasta köllähdella siinä juhannuslehtien päällä ”pannaanpas vähän lihaa kissalta piiloon” Aatami istuu riihen kynnyksellä, lämpö tekee uneliaaksi, mutta se kurkiparvi, ja unelmalennot. Miksi ei ihminen ole opetellut lentämään? Miksi, osaisihan ihminen lentää jos haluaisi ja opettelisi. Osaahan ihminen tehdä uudeen ihmisenkin miksei sitten oppisi lentämään? Nyt asia laitetaan alulle. Kaksi tuuheaa vastaa käsiin, tikkaita katolle, talonpäätyyn. Kiinteä katse Junismäen kartanolle – tuonne suunta ”näkispäs Tilta ja laittaisi kahvin valmiiksi.” On tämä sellainen juhlapäivä, suuri tapahtuma – olispas ”tappaiskeittoakin.” Tarkkoja suuntavarmistuksia lentäjä suorittaa, oikea, oikea on paikka jonne matka suunnataan. Vastat harjoittelevat innokkaan lentäjän haaveiden toteutumista. Vielä suunnantarkistus – reipas, tehokas hyppy avaruuteen, mutta, mutta, suuntaus ei sittenkään ollut oikeaoppisesti tehty? Matkalla on alusta alkaen suuntavirhe. Suoraan alas -maahan. Lentäjältä vasen jalka ja käsi poikki. Aatami ei pieniistä vastoinkäymisistä lannistunut. Varma tietoinen vastaus kysyjälle ”Kyllähän minä osaan lentää. En vaan muistanut räpytellä.”
Veikko Kivilahti
Mikko Paunio