Poliisi pitää aktiivisesti yllä tilannekuvaa mahdollisesta Suomeen kohdistuvasta hybridivaikuttamisesta. Poliisin tietoon on myös Suomessa tullut useita mahdollisia droonihavaintoja. Valtaosa näistä havainnoista selittyy drooniharrastuksella tai lentoliikenteellä.

(Arkistokuva 2024.)

Euroopasta on viime päivinä uutisoitu useista muun muassa lentokenttien alueilla havaitusta droonilennoista. Myös Suomessa on poliisin tietoon tullut viime päivinä useita mahdollisia droonihavaintoja.

Havaintoja ilmoitetaan poliisille kymmeniä kuukaudessa. Yleensä poliisille ilmoitetut havainnot liittyvät droonien lennättämiseen kriittisen infrastruktuurin lähistöllä tai ilmailulta kielletyllä taikka rajoitetulla alueella.

Valtaosa poliisille ilmoitetuista havainnoista selittyy esimerkiksi drooniharrastuksella tai lentoliikenteellä. Maasta käsin ja erityisesti pimeän aikaan on erittäin haastavaa erottaa toisistaan esimerkiksi lentokonetta ja droonia. Droonin lennättäminen ei myöskään vaadi erillistä ilmoitusta.

Suomi on hyvin varautunut hybridivaikuttamisen eri muotoihin

Poliisi pitää aktiivisesti yllä tilannekuvaa mahdollisesta Suomeen kohdistuvasta hybridivaikuttamisesta ja selvittää sille ilmoitetut poikkeukselliset droonihavainnot – eli tapaukset, joissa epäilty havainto liittyy lennättämiseen alueella, jossa se on kiellettyä tai rajoitettua.

Tarvittaessa poliisi käyttää esitutkinnan keinoja. Poliisin tiedossa ei toistaiseksi ole yhtään varmennettua tapausta, jossa valtiolliseen toimijaan kytkeytyvä taho olisi lennättänyt droonia Suomessa, mutta toisaalta tätä mahdollisuutta ei ole kaikissa tapauksissa voitu sulkea poiskaan.

Poliisi pyytää kuitenkin edelleen kansalaisilta ilmoituksia poikkeavista droonien lennätyksistä ja pitää hyvänä, että kansalaiset ovat tässäkin asiassa aktiivisia.

Kaikessa turvallisuuden ylläpitämiseen liittyvässä toiminnassa Suomessa viranomaisyhteistyö on merkittävässä roolissa, eikä miehittämättömiin ilma-aluksiin liittyvä toiminta tee tästä poikkeusta.

”Poliisi tekee tilannekuvan ylläpidossa ja miehittämättömän ilmailun vastatoimintaan liittyvässä varautumisessa sekä suorituskykyjen kehittämisessä laajaa yhteistyötä eri viranomaisten kanssa”, toteaa poliisiylitarkastaja Vesa Pihajoki.

”Poliisin hybridivaikuttamiseen liittyvän tilannekuvan ylläpitämisessä ja mahdolliseen vihamieliseen vaikuttamiseen varautumisessa tehdään myös kansainvälistä yhteistyötä, erityisesti muiden Pohjoismaiden sekä Europoliin kuuluvien maiden kanssa”, toteaa poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

  • Poliisin tiedote 26.09.2025 klo. 9:00

Aiheesta aiemmin:

06.08. 2024:

Dronea lennätetty lentokentän suoja-alueella luvattomasti, -ja kuvattu ihmisten ikkunoita. Poliisi: Ei rikosta

17.09. 2024:

Valokuitu yhteyksiä katkottu Joensuussa perjantaina

05.03. 2025:

Kiinteistöhankintojen täyskielto venäläisille eteni eduskuntaan

24.02. 2025:

Eduskunnan Liikenne- ja viestintävaliokunta kannattaa kyberturvallisuuslain säätämistä

21.02. 2025:

Keskustan Ovaska viimeisimmästä kaapeli’vahingosta’: Pirullista!

31.01. 2025:

Milloin alkaa ’sotaa edeltävä tila’?

01.12. 2024:

Kiinan kommunisteilla oli merikaapelin-katkaisu patentti jo v.2011

29.03. 2024:

Eurooppa elää nyt sotaa edeltävää tilannetta

28.02. 2024:

Suomalaisupseerit perehtyivät venäläiseen sotadoktriiniin Frunzessa vuonna 1971: Taktisen ydinaseen käyttökynnys, -niin missä?

29.04. 2024:

Eurooppa elää nyt sotaa edeltävää tilannetta

24.08. 2024:

Uhkaako poliisin resurssipula jo kansallista turvallisuutta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *