Eräs episodi suomalais-venäläisessä kanssakäymisessä oli kolmen suomalaisen upseerin osallistuminen silloisen Neuvostoliiton johtavassa sota-akatemiassa, Frunzessa, joulukuussa 1971 alkaneelle joukkojen johtamista suurvaltasodan oloissa käsitelleelle kurssille. Silloisen opetusohjelman eräät seikat koskettavat tämän päivän keskustelunaihetta: Taktisten ydinaseiden käyttökynnyksestä Venäjällä.
Kolmesta Frunzessa käyneestä suomalaisupseerista silloinen eversti, nyttemmin kenraalimajuri evp, Pentti Syrjä on kirjoittanut kokemuksistaan. Idea suomalaisten sotilaiden osallistumisesta Venäjän arvostetuimman sotakoulun opetukseen oli putkahtanut neuvostomarsalkka Andrei Gretshkon ja presidentti Urho Kekkosen keskustelussa vuotta aiemmin, -marsalkan vieraillessa Suomessa. Ohimennen keskustelussa heitetty idea sitten toteutettiinkin.
Syrjä ja kaksi muuta upseeria olivatkin ensimmäiset uniformupukuiset suomalaiset sotilaat Venäjällä pitkään aikaan, -lukuun ottamatta diplomaattikuntaan luettavia sotilasasiamiehiä. Junan pysähtyessä vanhaan suomalaiseen kaupunkiin, Viipuriin, kursseille matkaavat eivät kuitenkaan käyneet jaloittelemassa asemalla, jonka eversti Syrjä oli nähnyt viimeksi kesällä-44. Kymmenen kuukauden kurssilla koulutettavat, joiden joukossa suomalaiset olivat ainoat ei-kommunistisen maan oppilaat, perehtyivät joukkojen taktiseen johtamiseen.
”Hyökkäys tapahtuu suoraan liikkeestä”
Syrjä ja muut oppilaat kuuntelivat opetusta, ja tekivät asiaankuuluvia harjoitustehtäviä. Venäläiset opettajat ymmärsivät -ilman Suomesta annettua vihjettäkin- ettei ole sopivaa käyttää karttaharjoituksissa ym. tehtävissä Suomen lähialueita, joten tarkastelun kohteena oli ”lännen” ja Venäjän fiktiivinen sota Keski-Euroopassa. Syrjä siteeraa kirjassaan tehtävävastaustaan opettajalle:
”Oman 8.Divisioonani tehtävän olennaisimpana osana pidin, että hyökkäys tapahtuu suoraan liikkeestä, läpi 20-30 kilometriä nykyiseltä alueelta olevan etulinjan, että tullessamme vihollistykistön kantaman ulottuville, oma tykistömme … voi ottaa sen kohteeksi.”
Syrjä kiinnittää useaan kertaan lukijan huomion karttaharjoituksen tilannekuvausten mainintaan, että ”vastustaja on jo käyttänyt taktista ydinasetta”. -Paitsi vahvistaa sotaa käyvälle upseerille terveellistä pessimismiä, tämä asettamus häivyttää tarkastelun taktisen ydinaseen käyttökynnyksestä: -Se on jo ylitetty, -sitä ei siis tarvitse harkita.
Vihollisen epäsuoran tuhovoiman, -tykistön, ilma-aseen ja ydinaseen- vaikutusta opettajat Frunzessa painottivat siis korkealle. Heidän käsityksensä oman puolen kapasiteetista ja aikeista ei ole voinut olla vaikuttamatta tähän. Palaammekin edelliseen otsikkoon: Miksi ’suoraan liikkeestä’?
Suomalaisten onnistuneen torjuntataistelun kesä-heinäkuussa 1944 Viipurin itäpuolella, Talin ja Ihantalan pelloilla ja metsissä, eräs onnistumistekijä oli tykistövalmistelut venäläisten joukkojenkeskityksiin: Hyökkäys vaati painopisteen, ja joukkojen & kaluston keskittämisen suppealle alueelle. -Siitä seuraan että joukko-osasto, joka on lyhyenkin ajan hyökkäysryhmityksessä, on haavoittuva.
Kesän 1941 ja em. Talin-Ihantalan oppi -44 oli mennyt venäläisille hyvin perille, ja Frunzen opettajat takoivat sen oppilaidensa kalloihin vielä 1970-luvulla. Eversti-tasoiset koulutettavat saivat tehtäviä, joissa oppilaat laativat suunnitelmansa niin, että hyökkäysryhmitys on koossa keskittämisalueella vasta ihan vähän ennen H-hetkeä. -Kuten Syrjän koulutehtävässä, jota edellä siteerasin.
Frunzen opetus huomioi siis jo 70-luvulla taktisten ydinaseiden rutiininomaisen käytön nykyaikaisella taistelukentällä.
Venäläisen sota-akatemian koulutusohjelma jakoi paljon tietoa ydinaseen vaikutuksista joukkoihin:
Syrjä selostaa koulutehtäväänsä:
- Ensimmäiset ydiniskut ”kohdistuivat divisioonan selustaesikuntaan, it-patteristoon, kenttätykistöpatteristoon, ja marssilla olevaan panssarivaunupataljoonaan. … Patteristo ei väistynyt asemistaan, vaan täytti tehtävänsä viimeiseen rajaan saakka, eli kolmen tunnin ajan. Tällöin säteilyn kokonaismäärä suojaamattomassa henkilöstössä olisi … noussut jo 60 röntgeniin.”
- ”Neuvostonormit sotilaan sotilaan kestokyvylle ovat 1 vuorokaudessa 50 (röntgeniä), 10-30 vrk:ssa 100, 3 kuukaudessa 200 ja vuodessa 300 röntgeniä.” Normi-annoksen saatuaan sotilas lamaantuu.
Toimiminen ydinpommin jättämän säteilyn alaisena on ollut venäläisessä sotilas-ajattelussa normatiivinen aihe jo sukupolven ajan. -Tämäkin vaikuttaa osaltaan ydinaseen taktiseen käyttökynnykseen madaltavasti.
No, miten on nyt? Ukrainassa sotivien venäläisten komentajat näyttävät toimivan hapuilemalla, lyövän päätään seinään -poliittisen johdon vaatiessa uutisoitavia pikatuloksia- eikä joukkojen johtaminenkaan ole aina hallussa. -Kyllä venäläinen upseeri yrittää tosissaan, minkä korkeat upseeritappiot vahvistavat: Komentajat menevät eteen henkilökohtaisesti selvittämään sähläyksiä, joka voi päättyä asianomaiselle huonosti.
Jostakin syystä näyttää venäläinen sotataito -ainakin kentällä nähtynä- heikentyneen sitten ’kylmän sodan’. Suhtautuminen joukkotuhoaseiden käyttöön -sekä vastapuolen että omien- näyttää julkista puheista ja vihjeistä päätelleen olevan entisellään: Kynnys on matala, ja taktisiin ydinaseisiin turvautumista -puolin ja toisin- pidetään odotettavissa olevana vakiona.
Tänään (ke 28.02.) kuultu uutinen asiakirjavuodosta, joka antaa kuvan matalasta ydinaseiden käyttökynnyksestä Venäjällä on yhdenmukainen suomalaisupseerien ’Gruppa Finljandijan’ vuonna 1971 saaman taktisen opetuksen kanssa. 
Luettavaa:
- Pentti Syrjä: ”Gruppa Finljandia”, WSOY 1986,
Mikko Paunio