Kansanedustaja Mikko Savola peräänkuuluttaa toimia kotimaisten synteettisten polttoaineiden, erityisesti turvedieselin, tuotannon käynnistämiseksi.

(Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.)

Mikko Savola jätti aiheesta tänään kirjallisen kysymyksen ministerin vastattavaksi.

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä polttoaineiden saatavuuden turvaamiseksi pitkäkestoisissa kriiseissä?

Millä keinoin hallitus mahdollistaa omavaraisuuden edistämisen turvedieseliä tai muita kotimaisia synteettisiä polttonesteitä tuottamalla?

Maailman geopoliittinen epävarmuus ja sodat, viimeisimpänä Hormuzin salmen liikenteen estänyt konflikti, ovat Savolan mukaan paljastaneet Suomen polttoaineinfrastruktuurin haavoittuvuuden. Kun raakaöljyn (Brent) hinta on ylittänyt 100 dollaria tynnyriltä, kotimaisiin luonnonvaroihin perustuvien ratkaisujen kilpailukyky ja strateginen merkitys ovat nousseet uuteen arvoon.

’Synteettisten polttoaineiden kehittäminen on välttämätöntä’

Siirtyminen pois polttonesteistä tulee joka tapauksessa viemään vuosikymmeniä. Mikko Savola toteaa. Siksi synteettisten polttoaineiden kehittäminen on edelleen paitsi perusteltua, myös välttämätöntä,

Savola muistuttaa, että Suomessa kehitettiin jo vuosituhannen alussa turpeesta jalostettavaa synteettistä liikennepolttoainetta. Turvediesel on niin sanottu drop-in-polttoaine, joka sopii suoraan nykyisiin dieselautoihin ja raskaalle kalustolle. Oikein tuotettuna sen hiilidioksidipäästöt voivat jopa alittaa perinteisen fossiilisen dieselin päästöt.

Energiaturpeen käytön vähennyttyä turvedieselin tuotanto voisi samalla ratkaista maatalouden kuivike- ja kasvuturpeen saatavuusongelmia ja tuoda kaivattuja työllisyysvaikutuksia.

Muita aiheita:

11.03. 2026:

AdBlue-ongelma ratkeamassa

06.09. 2025:

Ruokatuotantoa tukeva koulutus turvattava, sanoo kansanedustaja

15.05. 2025:

Jari Koskela: Datakeskukset kuormittavat sähköverkkoa – kustannukset eivät saa jäädä kuluttajien maksettaviksi

09.04. 2025:

Mikä se on: Jättää auton tielle, on pakollinen -ja valvottu- ja viranomais-ajoneuvoilla vapautus

17.04. 2025:

NESTEellä tänään turbulenssia pörssissä

04.02. 2025:

Keskusta: Säästötoimet vaarantavat viljan varmuusvarastoinnin

25.11. 2024:

Jari Ronkainen: Kaupan ala mukaan tukemaan kotivarautumista

16.03. 2026:

Vihreiden Harjanne ja kokoomuksen Vestman iloitsevat uudesta ydinenergialaista

11.03. 2026:

Mia Laiho: Toimenpidealoite yksityishenkilöitä koskevan dieselin käyttövoimaveron poistosta

One thought on “Turvedieselistä ratkaisu polttoaineomavaraisuuteen, -kansanedustaja Mikko Savolan kirjallinen kysymys”
  1. Ei synteettisen polttoaineen teko ole mitään rakettitiedettä. Lontoossa poltettiin jo aikoinaan ”kaupunkikaasua” joka pohjaa Fischer-Tropps menetelmään. Siihen samaan menetelmään jolla etelä-afrikka valmisti bensiininsä kauppasarto-vuosina. Ja jolle Neste koitti hakea patenttia bio-dieselin valmistuksessa mutta epäonnistui.

    Prosessi on niinkin yksinkertainen kuin että puhalletaan tulistettua höryä hehkuvan kivihiili-patjan läpi ja pestään tulos saippualla. Ja katso: meillä on bensiiniä !! Nykyaikaiset pyrolyysit valmistavat kontin kokoisissa tehtaissa vanhoista autonrenkaista dieseliä. Ja Suomessan vanhoja renkaita riittää. Kontti tuottaa megawatin verran kaukol#mpöeneriaa ja 1,5 litraa dieseliä/poltettu rengas. Mustan tuhkan voi käyttää rengasteollisuuden hyväksi tai myydä mustepatruunoiden tekijöille.

    Eikä maksa paljoa…

Vastaa käyttäjälle Vanhoja juttuja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *