Suomen pääministeri Petteri Orpo vierailee torstaina Valkoisessa Talossa, ensimmäisenä Suomen pääministerinä 23:een vuoteen..
Vierailu on maallemme hyvin tärkeä, ymmärrettävästi. Pääministeri Petteri Orpo ei ole ”saanut kutsua Siniparran linnaan”, -mitä sanontaa Sir Winston Churchill käytti Suomesta, -mutta aivan erilaisessa tilanteessa. -Torstaina pääministeri ja presidentti matkustavat Washingtoniin paljon toiveikkaimmissa oloissa.
Suomi oli 80 vuotta sitten ’jätetty yksin karhun syleilyyn’. Silloiset tunnelmat olivatkin hyvin painostavia. Yhdysvaltain suurlähetystössä, Helsingin Kaivopuistossa, diplomaattina toiminut J. Raymond Ylitalo muistelee, kuinka Suomen 40-luvun ulkoministeri, Carl Enckell, reagoi kun Yhdysvaltain suurlähettiläs Avra M. Warren kertoi hänelle ulkoministeriönsä viestin, jonka kertominen oli kertojalle hyvin mieluista:
”Yhdysvallat ottaa tarvittaessa Suomen asian esille YK:ssa.”
Ei sen monisanaisemmin. Näin State Department oli ohjeistanut kertomaan. Viesti tarkoitti, että Suomi -joka ei vielä edes YK;n jäsen- on Yhdysvaltain huomion kohteena, eikä Venäjä voi toimia täällä oman mielensä mukaan. Suomen yksinolo oli päättynyt.
Helsingistä Washingtoniin lähteneisiin raportteihin, joita Ylitalo saattoi -niiden tultua julkisiksi- käyttää muistelmiensa lähdeaineistona, kirjattiin ’Suomen ulkoministerin liikuttuneen viestistä’.
Ne oli niitä aikoja. Suomella on usein ystävä kaukana, ja uhka lähellä.
Tätä sanotaan joskus ’geopolitiikaksi’, ja tämän kanssa meidän suomalaisten on ollut pakko oppia elämään. Taitavalla luovimisella olemme selvinneet, -ja selviämme vastakin.
Myöhemmältä ajalta muistamme Urho Kekkosen vierailun –Hawaijia myöten- jolta vierailulta sitten mentiin kiireellä Novosibirskiin asti. Karhu oli ärähtänyt, kun ei muuta voinut. -Eikä voinut, koska meillä oli ystäviä.
Meidän ulkopoliitikkomme ovat tehneet hämmästyttävän urakan. -Eikä se urakka ole mihinkään päättynyt. Kun entisestä on selvitty, uusi tilanne on edessä. 80 vuotta sitten suomalaisilla oli vielä sodan savut muistissaan, joskus sieraimissaankin: Muistan lapsuudenkodin vastapäisen korttelin kadunvarren talon. Se oli joskus ’palanut kivijalkaan’, -pommitettu. Jäljellä siis pohjakerros myymälöineen- ja katettu tilapäisellä tervapahvitetulla harjakatolla, jonka alla entisen asuintalon hiiltyneitä rakenteita.
Kosteilla ilmoilla hiiltyneen puun ja kosteiden purujen tuoksu saattoi lehahtaa kadulle asti. No, ei sotaa muutenkaan kukaan voinut unohtaa. Tänään sodan savut ovat muualla, -mutta eivät kaukana: Ukrainassa.
Näinä aikoina turvallisuuspolitiikka täytyy olla hoidettu hyvin, -ja suhteet Atlantin taakse kunnossa.
Siksipä pidän huonosti ajoitettuna vuoden 2003 märehtimistä tänään. Onhan siinä -pääministeri Paavo Lipposen ja presidentti George W. Buschin tapaamisessa 9. joulukuuta 2002- muisteltavaa, mutta silloinen kalabaliikki ”hallituksen lukkoon lyödystä ulkopolitiikasta poikkeamisesta” ei näytä olleen vahvalla pohjalla.
Suomi oli toki samaa mieltä presidentti Buschin kanssa, kun tämän linjana -po. keskustekuja käytäessä- oli Irakin pakottaminen noudattamaan YK:n päätöslauselmaa 1441 tukeutuen YK:n turvallisuusneuvostoon. -Sen mukaisesti oli Washingtonissa puhuttu. Maaliskuussa 2003 Yhdysvaltain asenne YK:n käyttämiseen vasta muuttui.
Valitettavasti kotimaassa pääsi eräs ammattisaivartelija levittelemään omia tulkintojaan, ja keittämään niistä sopan, jonka markkinoi houkuttelevana mutta kyseenalaisena vaaliaseena Keskustalle. Tämän ceissin purkamiseen sitten tarvittiinkin poliisia, tuomioistuinta, ja hallituskriisi: Vaalivoittajan kokoama hallitus kaatui juhannuksena ”Irakgate”-skandaaliin.
”IRAKGATE:a” ei ole vielä täysin avattu, -mikä täytynee joskus jonkun tehdä, -mutta näiden asioiden perkaamiseen ei mediassa ole ollut tähänkään asti kenelläkään kiirettä, -joten voimme hyvin odottaa, että Petteri palaa reissultaan.
Pekka Kemppainen
Luettavaa;
- Iltalehti 07.10. 2025: Pääkirjoitus: Suomen pääministeri ei ole ollut 23 vuoteen Valkoisessa talossa – Nämä asiat ovat pelissä.
- Pekka Ervasti: ”IRAKGATE”, Gummerus 2004,
Seppo Huhta