Turvallisuuspoliittinen uudelleenorientoituminen alkoi Kauko-Idässä miltei välittömästi, sen jälkeen kun perinteisen turvatakuun antajan, Yhdysvaltain, sitoutuminen pasifiselle alueelle (Tyynenmren ympäristö) alkoi näyttää epävakaalta. -Siis tammikuussa 2025.
(Kuvassa Douglas Mc.Arthur, YK-joukkojen komentaja Korean sodassa.)
Etelä-Korean presidentti Yoon Suk-yeol sanoi viime tammikuussa ensimmäistä kertaa, että jos Pohjois-Korean ydinaseuhka vahvistuu, Etelä-Korea harkitsee yhtenä vaihtoehtona omien ydinaseiden rakentamista, -tai pyytää Yhdysvaltoja sijoittamaan niitä Korean niemimaalle.
Yoon kertoi 13. tammikuuta puolustus- ja ulkoministeriöidensä yhteisessä tiedotustilaisuudessa, ettei ydinaseiden rakentaminen ole vielä Etelä-Korean virallinen linjaus. Hän korosti, että Etelä-Korea toistaiseksi vastaa Pohjois-Korean ydinaseuhkaan vahvistamalla liittoaan Yhdysvaltojen kanssa.
Presidentti Yoonin lausunto sekä painottaa Etelä-Korean kokevan vakavan tarpeen turvallisuutensa vahvistamiseksi nykyisessä maailmantilanteen kehityksessä, että ensisijaistaa ratkaisun etsimisen Yhdysvaltojen sitoutumisen vahvistamisessa liittolaisensa suojelemiseen kaikkia sen puolustusresursseja käyttäen, –mukaan lukien ydinaseet.
Oman ydinaseen mainitseminen mahdollisena vaihtoehtona, -korottaminen yhdeksi puolustuksen optioksi– on hyvin korkean kynnyksen takana oleva maininta, vaikka sanontaa miten tahansa lieventäisi viittaamalla sivulauseessa perinteiseen Yhdysvaltain ydin-sateenvarjoon.
Lukijan pääteltävissä on vain yksi johtopäätös: Luottamus Yhdysvaltoihin on vähentynyt ratkaisevasti Etelä-Koreassa.
(Jatkuu linkin jälkeen)
12.06. 2025:
Yhdysvallat ei ole ilmeisesti enää se sama. minkä korealaiset oppivat tuntemaan kenraali Douglas Mc.Arthurin aikana 1950-luvulla. Kenraali palasi v.1945 Filippiineille, -mistä japanilaiset ajoivat amerikkalaiset pois v.1942- kun oli luvannut palata. Puolustussopimuksetkin -niin monenkeskiset kuin kahdenvälisetkin- ovat lupauksia, jotka täytyy pitää. Muuten menee kunnia.
Kunniallisuutta ’ovaalissa’? -Lukija voi muodostaa mielipiteensä itse (Olemme puolueeton julkaisu, emme johdattele lukijaa!) Korealaiset ovat kuitenkin näemmä jo mielipiteensä muodostaneet. -Kuten myös japanilaiset.
Puolustusliitto NATO:n poliittisten ja turvallisuuspolitiikan apulaispääsihteeri, suurlähettiläs Boris Ruge, vieraili Korean tasavallassa (Etelä-Koreassa) ja Japanissa tammikuussa 2025.
Suurlähettiläs Ruge tapasi 14.–16. tammikuuta korkeita virkamiehiä Soulissa ja Tokiossa keskustellakseen yhteisen edun mukaisista turvallisuuskysymyksistä aikana, jolloin euroatlanttisen ja Intian valtameren ja Tyynenmeren alueen turvallisuus on yhteydessä toisiinsa enemmän kuin koskaan aiemmin lähihistoriassa, muun muassa Kiinan ja Pohjois-Korean tuen seurauksena Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainaa vastaan.
Japani avasi aiemmin tammikuussa diplomaattisen edustuston Naton päämajassa. Naton pääsihteeri Mark Rutte otti vastaan Japanin vastanimitetyn suurlähettilään Osamu Izawan 15. tammikuuta 2025.
Yhdysvaltain perinteiset Kauko-Idän liittolaiset siis hakevat kiinteitä yhteyksiä -puolustusasioissa- Euroopan NATO-maihin, joiden huolena on Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin asenne siirtää puolustuksen painopiste pasifiselle alueelle, ja vähentää panostustaan Eurooppaan (-Jossa par’aikaa kuuma sota).
Eivätkö japanilaiset ja korealaiset luota Trumpin ideaan vahvistaa pasifisen alueen puolustusta, -Euroopan kustannuksella? (-Vastaan itse, kun kysyinkin.) Eivät ilmeisesti luota.
Onneksi korealaiset ja japanilaiset ovat löytäneet eurooppalaiset! -Ettei ihan yksin jää.
Naton, Korean tasavallan ja Japanin yhteistyöhankkeet liittyvät mm. tukeen Ukrainalle, (sotilasterveydenhuolto), kyberpuolustukseen, disinformaation torjuntaan. Naton Intian valtameren ja Tyynenmeren alueen kumppaneita ovat mm. Australia, Japani, Uusi-Seelanti ja Korean tasavalta. ![]()
Luettavaa:
- NATO.int 14.01. 2025,
- NATO.int 22.07. 2025,
- NATO.int 25.06. 2025,
- The Japan Times 13.01. 2025: In a first, South Korea declares nuclear weapons a policy option.
- Financial Times 20.02. 2025: South Korea’s ruling party leader hints at need for nuclear weapons, (maksumuuri),
Aiheen tiimoilta aiemmin:
Kiina ”vapautti” Filippiinien aluetta: -Eikö Manilassa olla ’kiitollisia’?
Venäjän hyökkäyssukellusvene Filippiinien vesillä, presidentti huolestunut


[…] Viime tammikuusta lähtien Yhdysvaltain aasialaiset liittolaiset ovat etsineet turvatakuita toisista… […]