Puoluekentällämme kahdeksi ääripääksi useimmissa ajoissa itsensä ajaneet Perussuomalaiset ja Vihreät vannoivat puoluekokouksissaan, että ”linja on ja pysyy”.
Ulkopuolelta katsoen niitä yhdistää se, että molemmat loukkaantuvat jos/kun niitä muut puolueet määrittävät ”ääripäiksi”. Mutta kyllä ne sitä ovat. -Eipä juuri ole asiaa josta nämä kaksi olisivat samaa mieltä.
Kaikin mokomin, tehkööt mitä haluavat mutta, kun katsoo molempien puolueiden kannatuslukuja: Vihreät on oppositiosta suorastaan huutanut ”Somoraa ja Gomorraa” Petteri Orpon hallitukselle, ja varsinkin Riikka Purran Perussuomalaisille. Persut taas ovat inho äänessään puhuneet Vihreistä jos edes ovat vaivautuneet ko. puoluetta mainitsemaan. Molemmissa puolueissa on osa väkeä, joka -siltä tuntuu- luulee, että nöyryys on syötävää, -eli ylimielisyys toista kohtaan on käsin kosketeltavaa.
Usein Vihreiltä kuulee halveksivan moitteen, kuinka persut ovat tyhmiä, idiootteja ja kouluttamattomia, rasistisia moukkia. No, asiassa on toinenkin puoli: Esim. PS:n eduskuntaryhmässä on viisi (5) tohtoria, Vihreillä 0.
Toisaalta usein kuulee persujen mollaavan vihreitä pelkiksi muslimimaahanmuuttajien ”patjoiksi”, tai muutoin täysin moraalittomiksi maanpettureiksi ja Suomen vihaajiksi.
Mutta siis tuo kannatus: PS on uponnut kuin kivi viime eduskuntavaalien 20 %.n kannatuksesta kunnallisvaaleissa tuosta juuri ja juuri hieman yli kolmannekseen, ja Vihreät on rabiesmaisesta kiukustaan ja huutamisestaan huolimatta viimeisen eduskuntavaaligallupin mukaan edelleen 7 prosentilla alkavissa kannatuslukemissa, -eli junnaa paikallan.
Mutta ankarasti molempien puolueiden rouvat puheenjohtajat vannovat linjan muuttumattomuuteen, ja vaikuttaa siltä, että suurin osa näiden ”eloveenatyttöjen” puolueväestäkin on samaa mieltä. Ainakin puoluekokousten perusteella.
En usko pakkosovintoon -se on yhtä tyhjän kanssa niin kuin ”kivakoulu”-projekti, vaan tietoon.
On selvää, että jos/kun molemmat puolueet haluavat pitää toisistaan yllä mahdollisimman kirkasta viholliskuvaa, ja uskovat sen vahvistavan omia rivejä ja tuovan uusia kannattajia, niin räyhäämien jatkuu.
Mutta ehkä siis ehkä keskustelu muuttuisi asiallisemmaksi molemmissa leireissä, jos puolueiden johdot istuisivat pyöreän -tai olkoon vaikka soikean- pöydän ääreen, ja keskustelisivat avoimesti perustellen omista näkemyksistään, ja sitä mikä toisen puolella erityisesti ärsyttää.
Jos tuollainen ihme tapahtuisi, niin ei siitä tietenkään mitään ”sovintoa” syntyisi, -eikä tarvitsisikaan- mutta se olisi molemmille eduksi, ja ennen muuta isänmaan parhaaksi.
On nimittäin niin, että kun esimerkiksi eduskunnassa puheita kuuntelee, niin näiden puolueiden edustajat puhuvat jatkuvasti ”toistensa ohi”. eli asenne on, että ”ei niitä kannata kuunnella, koska noiden puheissa ei ole kuitenkaan mitään järkeä”.
Tietenkin journalistina on toisinaan mukava saada kuohuttavia otsikkoaiheita, mutta ei tuosta persujen ja vihreiden huutokilpailusta hyödy kukaan.
Ja Huom; En epäile, etteikö kummallakin puolella ole vilpittömästi asiaansa uskovia ihmisiä, Tunnen heitä.
Mutta niin uskon, tuollaisesta keskustelusta olisi ainakin se hyöty molemmille, että puolin toisin ymmärrettäisiin miksi ”nuo” ovat tuota mieltä kuin ovat.
Seppo Huhta
Pekka Kemppainen