Varsin usein nykyajan järkyttävissä henkirikoksissa tekijän tarkoitus ja innoituksen lähde jäävät salatuiksi, -ainakin sen aikaa kun uutinen on pääotsikoissa. Eilen ammuttiin Washingtonissa kaksi Israelin edustuston työntekijää antisemitistisessä terroriteossa.
Keskiviikon iltana, klo. 21:ltä Washington D.C:n aikaa, palestiinalaismieliseksi tunnistettu mieshenkilö ampui Israelin suurlähetystön työntekijää ja hänen puolisoaan kuolettavasti. Kuvaan on käytetty epäillyn pidätystilanteen otoksia. Tekonsa jälkeen epäilty oli mennyt sisään rakennukseen, yrittäen tekeytyä murhan silminnäkijäksi.
Epäillyn kuultiin huutavan tekoaan tehdessään ”Free free Palestiina!”.
Epäilty on tunnistettu yhteiskunnalliseksi aktivistiksi, joka näyttää pitävän suurena vääryytenä mm. Israelin valtion olemassaoloa. Hänen epäillään ampuneen kaksi Israelin suurlähetystön työntekijää keskiviikkoiltana Washingtonin Capital Jewish Museumin ulkopuolella, heidän ollessaan poistumassa American Jewish Committeen tilaisuudesta.
Yaron Lischinsky ja Yhdysvaltain kansalainen Sarah Milgrim olivat kihlautumassa aivan lähipäivinä. Molemmat työskentelivät Israelin edustustossa Washingtonissa. ![]()
Luettavaa:
- New York Post 22.05. 2025 (kuvaa ja videota),
- https://x.com/CherylWroteIt/status/1925430055024382445/video/1 (avautuu uuteen välilehteen),




”Murhaajan tuntematon motiivi löytyy ”joen ja meren” väliltä.” Miten niin? Kaveri oli ilmi selvästi täysin sekaisin onnettoman protestinsa kanssa! Himpun verran myöhässä ja ihan väärässä maassa – mantereesta nyt puhumattakaan. Ei sieltä Potomac joen / Chesapeakenlahden / meren välistä ole millään löydettävissä noilla kaverin parametreillä edes tuntematonta motiivia, eikä tunnettuja palestiinalaisia?
[…] Murhaajan tuntematon motiivi löytyy ”joen ja meren” väliltä […]
[…] Murhaajan tuntematon motiivi löytyy ”joen ja meren” väliltä […]