-Ja mietin, voinko oikeastaan miehenä sanoa mitään. Kun mies kehuu naista tai naisia, se kuulostaa korvissani falskilta.
(Kuvan aineisto; United Nations.)
Kun mies puhuu naisista vähätellen, se kuulostaa kuvottavalta.
Mietin naisia elämässäni. Äiti, kaksi vanhempaa sisarta, monta tätiä, kansa- ja oppikoulun opettajat, professorini yliopistovuosilta, ensirakkaus, puolisoni ja lasteni äiti, naispuoliset kolleegat, voittopuolisesti naispuoliset opiskelijani… Kaikki he ovat minuun vaikuttaneet ja minua muovanneet.
Akateeminen maailmahan on hyvin naisvoittoinen ja ollut jo pitkään – professorikuntaa lukuun ottamatta. Kuitenkin jo 70-luvulla keskeiset professorini pääaineessani olivat naisia. En pitänyt sitä mitenkään erikoisena. Kunnioitin heitä syvästi.
Ja myöhemmällä urallani olen todellakin tehnyt työtä naisten johdolla, naisten kanssa ja naisia johtaen. Näitä naiskolleegoja on ollut niin paljon ja olen heille niin syvässä kiitollisuudenvelassa, että lausun heille nyt tässä ne kiitokset, jotka jäivät aikoinaan lausumatta.
Tuo yliopistomaailman naisistuminen erityisesti omalla opetusalallani johti jopa siihen, että aloin jotenkin suhtautua varauksellisesti opiskelijapoikiin. Yllätin itseni esimerkiksi gradunaihetta miettiessäni pohtimassa, että onkohan tämä liian vaativa aihe pojalle.
Vaikka tunnustan, että useimmat läheisimmistä ystävistäni ovat miehiä ja olen heidän kanssaan jotenkin eri tavalla samalla aaltopituudella kuin naisystävien – niin noita naisystäviäkin on elämääni siunaantunut.
Niin, voivatko mies ja nainen olla ystäviä? Oman kokemukseni mukaan kyllä voivat, joskin se ystävyys on jotenkin eri tavalla viritettyä kuin ystävyyteni miehiin. Tämänhän jo edellä totesin. Nyt ei ole kyse mistään eroottisesta pohjavireestä, vaan siitä kokemuksesta, että vain toinen mies voi ymmärtää eräät syvimmät tuntoni. Tämän kokemuksenhan moni nainen voinee jakaa ajatellessaan läheisimpiä ystävättäriään. Heidän kanssaan voi jakaa jotain sellaista, mitä miesystävän tai edes rakastetun kanssa ei vain voi. Yhteisen kokemuksen kaikupohja puuttuu…
Niin, rakkaus ja eroottisuus. Näistä kirjoittamiseen eivät taitoni riitä. Totean vain, että aivan liian monen naisen kokemus näistä hyvin herkistä asioista tahriintuu jo aivan nuorena tyttönä kopelointeihin, ei toivottuihin kosketuksiin, lähentelyihin, verbaaliseen ahdisteluun ja jopa väkivaltaan. Naisten kokemuksia kuullessa hävettää syvästi olla mies.
Ja olen myös teinipojasta asti tajunnut syvästi eroottisen rakkauden tragiikan. Se merkitsee naiselle riskiä hengen tai terveyden menettämisestä. Muistan tämän tietoisuuden heräämisen, kun luin Tolstoin Sota ja rauha-teoksesta ruhtinatar Bolkonskin – melkein lapsen vielä – tuskallisesta kuolemasta synnytykseen.
Siinä on Eevan kirous. Riski ja vaara, jota rakastavinkaan mies ei voi jakaa. Kehittyneissä maissa tuota riskiä on suuresti vähennetty, mutta se on yhä totisinta totta sadoille miljoonille maailman naisille. Tuon nuoruuden järkyttävän lukukokemuksen jälkeen en ole voinut suhtautua seksiin pelkkänä huvina, leikkinä ja vielä vähemmän (miehen) oikeutena, parisuhteessa tai sen ulkopuolella.
Lienee aika lopettaa. Mutta käsittelen vielä sananen Suomen tasa-arvotilanteesta. Eikö se jo ole tarpeeksi hyvä? Tätä pitää kysyä naisilta. Ja koska vastaus ilmeisesti on, ettei ole, niin tasa-arvotyötä on vain tälläkin saralla jatkettava.
Hyvää kansainvälistä naistenpäivää.
Atte von Wright