Kuka voi keskustella Yle:n palveluissa ja sometileillä

Kansanomistama -ja verotusoikeuden omaava- Oy Yleisradio Ab on päivittänyt some-tiliensä ja uutisten kommentti-osioiden keskusteluohjetta viimeksi lokakuun alussa. -Sananvapauden toteutumisen suuntaan, oletettavasti?

Ohjeet keskustelijoille Ylen palveluissa ja sometileillä rohkaisevat kommentoimaan, ja jakamaan ajatuksia:

”Tervetuloa keskustelemaan! Jaa ajatuksiasi palveluissamme ja sosiaalisen median kanavillamme. Näkemyksesi on meille tärkeä.”

”Ylen ohjeistus keskustelijoille ja kommenttien jättäjille korostavat hyvää keskustelukulttuuria, so. hyviä tapoja,-kuten oikein onkin. Ihmisarvoa loukkaavasti ei sovi kirjoittaa, eikä yllyttää rikokseen tms. sopimattomaan.”

”Keskustelun säännöt: …  Emme julkaise vihapuhetta, kuten uhkauksia, pilkkaa, yksityisyyden loukkauksia tai rasistisia viestejä.”

Kas, -tultiin heti harmaalle vyöhykkeelle: Sinänsä oikeutetut ja hyvää tarkoittavat ohjeet tukeutuvat hyvin arvovarattuihin, -jokaisen hyvinkin eri tavoilla hahmottamiin- ja sumeasti määriteltyihin teeseihin, joiden väärinkäyttö tulikin jo tutuksi somealustoilla kymmenisen vuotta sitten.

Vika lienee silloin joskus ollut enemmän moderaattoreissa, kuin some-alustojen ylläpitäjissä?

Tarkastelen erästä visiota siitä, missä interiöörissä ’suvaitsevaisuuden’ nimissä mielipidevainoja pyörittänyt moderaattorikunta sikisi, ja oppi doktriininsa.

Olipa kerran….

”Pienen pohjoisen maan pienessä ja pikkusieluisessa pääkaupungissa oli sivistyneistön jälkikasvu kokenut herätyksen maailmantuskaan, -ja sitä kautta maailman-parantamiseen. (Kyllä, siihen liittyi ’taivaanrannan–maalaamisen’ lisäksi myös kanssaihmisille paljon pahaenteisempiä näkymiä.)

Mainio näkijä ja tekijä Pertti ’Spede’ Pasanen tiivisti tämän taistolais-stalinismin taudinkantajien ajattelun oivaltavasti:

”Otamme rikkailta, ja autamme köyhiä. -Ja koska olemme itse köyhiä, autamme siis itseämme!”

Sanat Spede oli laittanut elokuvaroolin ”Munkki Tuckin” suuhun leffassa ”Robbing Hood”. (Ettei Spede koskaan saanut penniäkään elokuvasäätiöltä tms., -sillä ei ole niin mitään tekemistä puheenaiheemme kanssa, -eihän?)

No, oikeasti tämä sosialismiin tms. herännyt herrainpentujen joukko ei ollut alunperinkään köyhää väkeä, -mutta kyllä he auttoivat itseään! -Siitä ei ole epäilevää sanaa. Päästyään kyldyyriin (-koko kulttuuriin, lukuunottamatta klassista musiikkia, jonka arvostelukriteerit oli lyöty lukkoon jo yli 300 vuotta sitten), korkeaan hallintoon ja mediaan, tämä joukko alkoi sijoitella kaikkialle puoluetovereitaan, ja kun nämä loppuivat, sikiöitään. (-Jälkimmäisistä ei ole vieläkään päästy.)

Kun Ylen toimittajatyttönen mollasi nyttemmin edesmennyttä Olavi Mäenpäätä, Suomen ensimmäistä maahanmuuttokriittistä kaupunginvaltuutettua, kummallisesti viritetyssä keskusteluohjelmassa, suora sukupolvilinja johti -yllätys yllätys- suomalaisten yrittäjien pelkäämään verotarkastajaan. -Jäsenkirjaansa en yritä arvata. (Oliko sama, kuin Helsingin kaupungin ajokortittomalla liikennesuunnittelupäälliköllä?)

Niitä oli kaikkialla, aivan kaikkialla. -Niin ettei muita toimituksiin juuri mahtunutkaan. Kun media uutisoi Helsingin kantakaupungilla toimivasta ”rauhaan-suuntautuneesta päiväkodista”, lapsukaiset saattoivat jopa olla toimittajien perhetuttujen jälkeläisiä. Silloin, kun lapsoset eivät olleet päiväkodissaan lauleskelemassa pioneerilauluja (”Lenin-setä asuu Venäjällä…”, ja ”Suutari-Jonaksen rauhanlaulu”,etc.), he konttasivat Krunikan kulttuurikotien kokolattiamatoilla, sopivasti tupakansavu-kerroksen alapuolella, kun isukit ja äitylit paapottivat vallankumousta, -ja tekivät selvää korillisesta punaviiniä. (Lapsuuden traumoja jäi? -Eihän toki, joku jopa jatkaa mudzinsa tiellä tämän päivän politiikassa.)

No, sitä vallankumousta ei tullut, -siitä toiste enemmän. Kun ”Kreml’s 2. pesue” kasvoi teini-ikään, löhnivät he mm. eräässä baarissa Senaatintorin varrella, -myöhemmin Sanomatalon (lasikuution) alakerran kahviossa. -Heidät oli sinne parkkeerattu odottamaan, että edellinen sukupolvi saa junailtua heille virkoja, t. uraa mediassa ja kulttuurissa.

Ennen ’vihreää oksaansa’ he harrastelivat kaikkea enemmän tai vähemmän poliittista. Yhdistykset olivat tarkoitukseen sopivia, -ja kun ilmaantui Internet, ja lukuisat keskustelualustat etsivät moderaattoreita, -niin sinne!

Kapitalistisen Suomen valtion, kaupunkien ja järjestöjen virat olivat laiha lohdutus ”kultaiselle nuorisolle”, joka oli kasvanut kehdosta aina ilmaisutaidollisiin lukioihin tietoisina odottavista komissaarin tehtävistä tulevassa ’Neuvosto-Suomessa’. -Palkka oli parempi, mutta ei voinut rääkätä ketään.

No mutta: Eri instituutioiden keskustelu- ja kommentointi-alustojen moderaattori ei voinut lähettää ketään Siperiaan, mutta mielihyvää antoi se bannaaminenkin.

Edellä kerroin, kuin suomalaiset nettialustat saivat moderaattorinsa, jotka tunsivat toisensa jo lastentarhasta, ja jakoivat yhteisen narratiivin, josta poikkeaminen oli ”vihapuhetta” tai peräti ”rasismia”.

Onhan lukija huomannut jännän piirteen näissä TV.keskusteluohjelmissa? -Keskustelijat kihertävät keskenään, naurat toistensa jutuille (joskus omilleenkin), ja ovat kovin kovin familiar keskenään? He hengailevat TV-studiossa, kuin pikkukersat jossain koulunpihan nurkassa, johon ’kerhoon-kuulumattomat’ ei pääse. -Heidän yhteinen historiansahan ulottuu sinne rauhaan-suuntautuneeseen päiväkerhoon, -ja vanhempiensa geenit kohtasivat jo 60-70-lukujen taitteessa.

Ongelma on laajempi, kuin yhden mediatalon, vaikkakin monopolin, keskustelualustojen sananvapaus: Suomalaiseen mediaan ja kulttuuriin on pesiytynyt ’samanmielisten’ joukko, joka ei osaa arvioida ryhmänsä ulkopuolisten mielipiteitä tai kommentointeja muusta näkökulmasta, kuin miten se poikkeaa heidän kertsinsä kollektiivisesta tajunnasta.

Tänään tämä viime vuosisadan YYA-kauden kotikutoinen ”Jurassic Park” istuu yhä mediassa, Helsingin yliopistossa, maalais-korkeakouluissa, taiteessa ja tieteessä, -ja pysyy sitkeesti kuin (jotakin) Tölikassa.

Onnistuuko medialta vaihtaa väkeä?

Kun surullisenkuuluisa Tampereen yliopiston tiedotusopin laitos, kansan suussa ’tiedostusopin laitos’. jäi Hemanuksen ja Nordenstrengin käsiin, suomalaiset lehtitalot olivat vähän niinkun huolissaan: Ei haluttu toimituksiin taistolais-stallareita. Sanoma Oy tuli apuun, ja perusti oman yksityisen toimittajakoulun. Ja katso: Sinnekin ne pääsivät. Repo-radiossa (Yle) hypittiin riemusta.

Sananvapauden tila ei maassa parantunut. Miten on nyt?

Luin jostakin erään medianomi-koulutukseen -2.asteen ammattitutkintoon- pyrkineen oppilaan äidin yleisökirjoituksen (paperilehdestä). Hän ihmetteli, miksi poikansa joutui lähettämään oppilaitokseen -muun paperisälän mukana- myös valokuvan itsestään? -Ei mikään muu 2.asteen koulu sellaista vaatinut.

Arvaan, en tiedä: Jos kouluun pyrkivä laittoi hakupapereihin mukaan sotilaspassi-kuva-arkista käyttämättä jääneen intti-kuvansa, hänen media-työllistymisensä katkesi jo ennen alkamistaan. Hänen kirjoittamiaan juttuja emme näe, emmekä häntä kuvaruudussa.

Entäs toinen saman ikäinen, jonka lähettämä kuva voisi olla lintukirjasta, mutta ei ole: -’Palestiinahuivin’ kehystämät kasvot, romua naamassa, väriä töyhdöissä, ja mielellään rasta-pötkylät? (Mie en ossaa sannoo…)

Aivan toiseen asiaan mennäkseni: Kuulinpa Esson-baarissa kysymyksen: Kuinka monta suomenkielistä, miespuolista, armeijan-käynyttä, lihaa-syövää, heteroa, binääri-sukupuolista, ei-äärivasemmistolaista on Ylessä töissä?

Minulla tätä tietoa ei ole, mutta tiedänpä, missä voi kysymyksen esittää, ja vastauksen ainakin siellä tietävät: Ylen keskustelualustalla. (Pitäkää peukkua!) 

Luettavaa:

• Yle 01.10. 2024,

Hella Vuolijoen seuraajat Elon Muskin kimpussa: ”Yle aatteen asialla”

Yle kysyi: ”Oletko sittenkään suomalainen”

Perussuomalaisten kansanedustajat vaativat Yleltä selvitystä kohutuista monimuotoisuuskoulutuksista ja rahankäytöstä

Yle:llä on vielä toivoa: Testi osoitti, että suosta pääsee nousemaan ylös