Muistutan, että Tampereen yliopisto teki kyselyn opiskelijoilleen vuoden 2018 syksyllä, ja tulokset julkaistiin 2019 keväällä. Valitettavasti suunta on samanlainen muissakin yliopistoissamme. Tuossa selvityksessä kysyttiin mitä puoluetta opiskelija äänestää/kannattaa.
Vastaukset olivat yhteiskunnan tasapainoisen kehityksen ja demokratian näkökulmasta kylmäävää luettavaa: Journalismin opiskelijoita 88,6 %: oli vihreitä, ja esimerkiksi yliopiston yhteydessä toimivan Tampereen teatterikoulun -entisen Näyttelijätyönlaitoksen- opiskelijoista 100 %:a, -siis jokainen, kertoi äänestävänsä Vihreitä.
Vihreät olivat kärjessä kahta lukuun ottamatta kaikilla muillakin opintoaloilla. Vain taloustieteen opiskelijoissa Kokoomuksen kannattajat 52,2 %:lla olivat vihreitä isompi joukko, ja ITC:n eli ”nörteissä” ykkösenä olivat Perussuomalaisten kannattajat 36,6 %a. Mutta kaikissa muissa opintohaaroissa tuon 10 000 opiskelijaa kattavan yliopiston opiskelijoista oli suurin joukko vihreitä.
Vihreä hegemonia on totta
Nyt viisi vuotta myöhemmin nämä ihmiset ovat valmistuneet ja työelämässä ja kyllähän se myös näkyy. -ennen kaikkea Ylessä, Maikkarissa ja Hesarissa. Tosin joskus em. tiedotusvälineiden edustajat väittävät, ettei näin ole.
Väite on perätön, ja sen voi jokainen todentaa valheeksi lukemalla, kuuntelemalla ja katsomalla em. viestimiä.
Viisi vuotta sitten vihreitten jo vuosituhannen vaihteessa alkanut vyöry oli odotettavissa, ja nyt on todennettavissa sen saavuttaneen etenkin nuoremman polven journalistit, vai pitäisikö sanoa suoraan: Propakandistit.
Yhä hullummaksi käy
Viime keväänä julkaistu tutkimus, joka oli tehty nuorten -siis alle 30 vuotiaiden- toimittajien keskuudessa, oli tuloksilta häkellyttävä. Siinä tiedusteltiin mikä heidän mielestään on heidän pääroolinsa. Vavahduttavaa siis oli se, että nämä meidän ”maailmankuvaamme avartavat” toimitustyöntekijät kertoivat kokevansa olevansa ensisijaisesti ”yhteiskunnallisia vaikuttajia” ja vasta toissijaisesti journalisteja. Niin, että niinkun mitä?
Jos/kun ”yhteiskunnallinen vaikuttaminen” on pääasia henkilölle, niin silloin hänen kuuluu olla päätoimisesti poliitikko, -ei journalisti. On monia toimittajia jotka ovat poliittisesti aktiivisia, mutta vasta tällä vuosikymmenellä olen törmännyt niin henkilökohtaisesti kuin viestinten tarjonnassa noihin toimittaja tittelillä kulkeviin propakandisteihin.
Ymmärrän sen, ja lienee edellytyskin, että puoluelehdissä toimivilla toimittajilla on poliittinen kanta. Sen takiahan nuo julkaisut ovat olemassa. Mutta YLE, Maikkari ja Hesari eivät ole puoluejulkaisuja, ja siksi niiden suoltaman aineiston ei kuulu olla puoluepoliittista, eikä varsinkaan tässä ajassa jossa elämme, kun päinvastoin pitäisi pyrkiä mahdollisimman objektiiviseen totuuteen rehellisyyden, rauhan ja demokratian nimissä ja vuoksi.
Mutta kuinka ollakaan. Luin taas tänään Helsingin Sanomista jutun, jossa vaadittiin nykyistä suorasukaisempaa vihervasemmistolaista ”tiedonvälitystä”. On kysyttävä vakavasti, että sisällissotaako nämä haluavat vai mihin ne pyrkivät?
Kun tuo ”suuntautuminen” on siis jatkunut jo tämän vuosisadan alun, ja esimerkiksi viime eduskuntavaalien tulos oli mikä oli, niin voisi kuvitella, että tällä eräänlaiseksi eliitiksi itsensä korottaneella mediaväellä olisi ollut nk. itserefelektoinnin paikka, koska kansalaisten äänestyskäyttäytyminen oli päinvastainen kuin ”yhteiskunnalliset vaikuttajat” halusivat. Niin eikö mitä, yhä syvemmälle omaan kuplaan kaivaudutaan, ja sieltä huudellaan valheita ja älyttömyyksiä.
Kenen on vastuu?
Vastuu on tietysti mediatalojen omistajien, heidän edustajiensa ja rekrytoijien. Tosin suurin osa heistäkin -siis työhönottajista- on samanhenkisiä palkkaamiensa kanssa. Eihän tämä nykyinen olotila muuten selity.
Kun vastuunkantoa ei löydy sieltä mistä pitäisi, niin sosiaalinen media ja sen toimijat ja siellä ilmestyvät vaihtoehtoiset mediat joutuvat kantamaan -ja niiden onkin kannettava- nykyistä suurempi vastuu.
On ollut ehkä jopa huvittavaa seurata yllä mainittuun eliittiin kuuluvien yhteiskunnan vaikuttajien hätää, kun ihmiset ovat yhä enemmän kääntyneet ja osallistuneet sosiaaliseen mediaan. Myöskin sellaiset jotka eivät ole vihervasemmistolaisia näyttävät hätääntyneen.
Syy tuohon on pelko siitä, että sosiaalinen media voi olla arvaamaton, eikä alistu heidän tahtoonsa. Keskeinen piirre nykyisellä eliitillä -taustasta riippumatta- on vaatimus, että sosiaalinen media lakkautettaisiin tai ainakin sitä rajoitettaisiin huomattavasti nykyisestä, koska jopa eliitti ymmärtää että hallintaan se ei tule koskaan sosiaalista mediaa saamaan. Merkille pantavaa on etenkin, että kaikkein vihamielisimmin sosiaaliseen mediaan suhtautuvat vihreät ja varsinkin heidän poliittiset satraappinsa.
Itse asiassa taistelun sosiaalisen median ilmatilasta vihreät hävisivät jo vuoden 2011 eduskuntavaalien alla.
Muistutukseksi vielä, että Vihreillä on nykyisessä eduskunnassa 13 paikkaa ja muilla puolueilla 187.
Seppo Huhta