Rintamalla mm. The New York Timesin mukaan uniformut natsisymboleilla koristelluilla Azov-sotilailla ei ollut vierailessaan eduskunnan Ukraina ystävyysryhmän kutsumana näitä symboleja uniformuissaan, koska länsimaisille toimijoille on uskoteltu Azovin prikaatin pesseen vanhan natsimenneisyytensä pois yhdistämällä Azov-muodostelma osaksi Ukrainan armeijaa.
Azov-joukkojen käyttämä tunnus (kuten Wolfsangel-historian inspiroima ”Kansakunnan idea” tai musta aurinko) kytkeytyy suoraan natsi-Saksan ja SS-joukkojen kuvastoon.
Länsi-Ukrainalainen juutalainen Holocaust-tutkija Marta Havrysko kertoo, että tärkein todiste sitä vastaan, että Azov-sotilaat olisivat oikeasti hylänneet natsimenneisyytensä, on se, että natsistista valkoista ylivaltaa ja äärirasismia saarnannut Azovin perustaja Andryi Biletsky nimettiin prikaatin kenraaliksi, kun Azov pataljoona yhdistettiin osaksi Ukrainan armeijaa. Andryi Biletsky on edelleen vahva henkinen Azov-prikaatin johtaja.
Marta Havrysko joutui pakenemaan tappouhkauksia Ukrainasta ja asuu tätä nykyä Bostonissa, jossa hän toimii akateemisena tutkijana.
Eduskunnan Ukrainaryhmälle kävi todella ohrasesti
Eduskunnan Ukraina ryhmän puheenjohtajille Aleksi Jäntille (Kok) ja Oras Tynkkyselle (Vihr) kävi todella ohrasesti, koska samaan aikaan Zelenskin organisoitua valtiolliset hautajaiset natsikollaboraattori Andriy Melnykille ja Zelenskin säädettyä asetuksen, joilla OUN:n puolalaisväestöä massamurhanneiden UPA-sotilaiden kunnia palautettiin, nämä saivat saivat Puolan koko kansan, puoluekannasta riippumatta, raivon syttymään.
Kun meillä ”Azovin sotasankareita” Suomen käynnillä avoimesti ihailtiin mm. Ilta-Sanomissa tai Helsingin Sanomissa, Puolassa tapahtumien jälkimaingeissa Puolan presidentti Karol Navrockia myöden vannottiin mm., että Ukrainasta ei tule koskaan EU:n jäsentä ellei sodan aikaisista tapahtumista Puolan ja Ukrainan yhteiskomissiossa saada tyydyttävästi edistettyä vanhojen asioiden puimista, mm. joukkohautojen avaamista. Ukrainan natsit eli azovit ja muut äärioikestolaiset voimat ovat tyystin estäneet vanhojen asioiden kaivelun yhteiskomissiossa.
Puolan Sejm on aikoinaan päätöksellään tuominnut OUN/UPA-murhat genosiidiksi.
Puolalaisten massamurhaamisen raakuus pelästytti jopa saksalaiset miehittäjät
Google AI:lta saatuja vastauksia:
”Natsi-ideologiaa ihailleet UPA-massamurhaajat tappoivat satoja tuhansia puolalaisia ikään ja sukupuoleen katsomatta Länsi-Ukrainassa vuosina 1943-4. Murhaaminen oli niin silmitöntä, että saksalaismiehittäjät lopulta antoivat käsiaseita puolalaisille, jotta nämä voisivat suojautua UPA-murhaajilta, koska silmitön teurastus uhkasi paikallisesti saksalaisten sotatalousponnisteluita mm. maataloudessa.
Koska UPA joukot pyrkivät säästämään ampumatarvikkeita ja halusivatr antaa kuvan spontaanista talonpoikaiskapinasta, se murhasi puolalaisia siviilejä pääasiassa maataloustyökaluilla, kuten kirveillä, viikatteilla, sahoilla ja nuijilla ja mm. vauvoja seivästettiin keskiajan tyyliin.
Äärimmäinen sadismi: Uhreja – mukaan lukien naisia, lapsia ja vanhuksia – kidutettiin silvottiin ja poltettiin eläviltä. Puolalaisten historioitsijoiden mukaan saksalaiset upseerit raportoivat Berliiniin, etteivät ukrainalaiset nationalistit tehneet mitään eroa sotilaiden ja siviilien välillä, vaan tavoitteena oli koko väestön täydellinen ja mahdollisimman raaka eliminointi.”
Kokoomuksen Aleksi Jäntin ja Vihreiden Oras Tynkkysen pelisilmän täydellinen pettäminen
Tein koko joukon lisäkysymyksiä Google AI:lle ja voisin kirjoittaa lähes loputtomasti siitä, kuinka Azov-prikaati Ukrainan armeijan sisällä on edelleen valkoista ylivaltaa kannattavien äärivoimien hallussa. Tässä muutama esimerkki AI:n vastauksista:
”Azov-liike pitää OUN/UPA-perintöä modernin Ukrainan itsenäisyystaistelun perustana. Sekä toukokuussa 2026 järjestetyt Andryi Melnykin valtiolliset hautajaiset että UPA:n aseman viralliset vahvistukset nähdään Azovin piirissä oikeutuksena sille pitkäaikaiselle työlle, jota kansallismieliset ovat tehneet historian uudelleenarvioimiseksi.
Kansallinen panteoni: Azovin veteraanijärjestöt ja ideologit ovat pitkään vaatineet ulkomailla kuolleiden nationalistijohtajien tuomista takaisin Ukrainaan. Melnykin reuna-aseman (ilmeisesti viittaus, että hän ei ollut valtavirtaa ennen, kirj) poistuminen ja hautaaminen virallisin valtiollisin kunnianosoituksin Kansalliselle sotilasmuistohautausmaalle vastaa suoraan Azovin ajamaa linjaa.
Zelenskyin suunnanmuutos: Presidentti Volodymyr Zelenskyin osallistuminen hautajaisiin ja UPA:n maineen vahvistaminen osoittavat Azovin näkökulmasta sen, että Ukrainan valtavirran politiikka on sodan myötä omaksunut heidän pitkään ajamansa kansallismielisen historiakäsityksen.
Sotilaallinen perinne: Azov-prikaati käyttää monia OUN/UPA-liikkeiltä periytyneitä tervehdyksiä, marsseja ja symboleita osana virallista sotilaskulttuuriaan. Viralliset valtiolliset asetukset ja kunnianosoitukset siten normalisoivat ja laillistavat Azovin omassa toiminnassaan käyttämää kuvastoa.
Kokoomuksen Jäntin ihmeelliset ja valheelliset selitykset
Aleksi Jäntti entisenä ammattisotilaana kertoi valtamedialle, että eduskunnan Ukrainan ystävyysryhmän motiivi kutsua azovit vieraksi, liittyi puhtaasti Suomen sotilaallisen ammattitaidon kehittämiseen, kun Suomen ja Azovin välistä yhteistyötä tiivistetään ja että Azov-prikaati on vapaa kaikesta menneestä pahasta.
Tästä murheellisesta eduskunnan Azov-episodista tulee mieleen, kuinka pääministeri Justin Trudeaun saatiin huijattua. Hänhän tietämättään kutsui Kanadan parlamenttiin pesunkestävän ukrainalaisen natsin Yaroslav Hunkan ja yritti lopulta hädissään poistaa Hunkan nimen parlamentin virallisista aikakirjoista siinä onnistumatta.
Mikko Paunio
Seppo Huhta 
Pekka Kemppainen
Poliitikon pelisilmä on nykyään kuin rikkinäinen kompassi: se osoittaa aina sinne, missä valokuvassa näyttää hyvältä, kunnes joku huomauttaa, että vieressä seisovalla sotasankarilla on tatuointi, joka vaatisi kuuden sivun mittaisen selityksen historiantutkijalta.
Lopputulos: Kaikki ovat natseja, paitsi ne jotka ovat natseja
Tämän poliittisen komedian loppuhuipennus on se, että termit ovat menettäneet merkityksensä niin täydellisesti, että sanakirjat voitaisiin polttaa (mikä sopisikin joillekin osapuolille).
Venäjä taistelee natseja vastaan Ukrainassa tukenaan Euroopan natsit, fasistit! ja äärivasemmisto.🤣
Länsi tukee demokratiaa… taputtaen parlamentissa miehille, joiden historiankäsitys on suoraan 1940-luvun synkimmistä bunkkereista ja keskitysleireistä.
Jos tämä ei ole historian ironian huippusaavutus, niin ei sitten mikään. Seuraavaksi odotamme varmaan, että Venäjä ja Euroopan ns. ääripäät perustavat yhteisen historiatoimikunnan, jonka puheenjohtajaksi valitaan KGB kenraali – sillä vain sellainen henkilö pystyy käsittelemään tämän tason ristiriitoja ilman, että hänen aivonsa sulavat.
PS. Koko tämä poliittinen piiritanssi on niin solmussa, että sen purkamiseen ei riitä enää mikään looginen päättely – seuraavaksi Euroopan äärioikeiston ja äärivasemmiston välisiä historiankipuja ratkomaan varmaan kutsutaankin ammattimainen avioliittoneuvoja, sillä vain perheterapeutin loputon kärvällisyys ja pehmolelut saattaisivat auttaa näitä osapuolia käsittelemään traumojaan ilman, että koko Euroopan teatterilava syttyy palamaan.
https://www.uutispeili.fi/index.php/2025/04/22/timo-vihavainen-venalaista-fasismia/
Timo Vihavainen: Venäläistä fasismia
By admin
22 huhtikuun, 2025
Fasisimi on Venäjällä vanha ilmiö ja itse asiassa voidaan sanoa, että se on siellä keksitty ja aloitettukin.
1900-luvun alussa syntyneet ”mustat sotniat” olivat liike, jossa monet tulevan fasismin ja kansallissosialismin keskeiset aatteet olivat jo idulla. Erityisesti asia koskee antisemitismiä sekä katutappeluorganisaatioita, jotka toteuttivat pogromeja. (ks. Vihavainen: Haun mustat sotniat ioann tulokset)
Myöhemmin, kommunistivallan aikana, venäläinen fasismi kukoisti emigranttien keskuudessa. Erityisen suosittua se oli Harbinissa, mutta olipa Suomessakin fasistiseksi katsottu organisaatio, mladorossit, joita myös etsivä keskuspoliisi tarkkaili.
Nämä ovat sinänsä tunnettuja asioita, joista on tutkimuksia kirjoitettu (mm. Walter Lacquer, The Black Hundreds). Mainittakoon, että mustasotnialaisten terävin kärki emigroitui Saksaan ja oli tietenkin myös siellä aateveljiinsä yhteydessä.
Mustasotnialaisille oi ominaista, että he pyrkivät olemaan lähellä kirkkoa ja jopa hallitsijaakin.
Huhuista huolimatta keisari lienee sentään syytön näiden ryhmien ainakin välittömään tukemiseen, vaikka he vakuuttivatkin alamaisuskollisuutta ja isänmaanrakkautta, joita keisari tuolloin kovasti kaipasi.
Tämän ryhmittymän tunnuksenahan oli ”bej židov, spasi Rossiju!” -Lyö (tapa) juutalaisia, pelasta Venäjä!
Mustasotnialaisuus on tietenkin ylösnoussut Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, mutta nykyään antisemitismi, joka ennen oli niin keskeinen osa oppia, on jäänyt taka-alalle, ainakin nyt perestroika-ajan Pamjat-liikkeeseen verrattuna.
Sen sijaan ”saatanallinen” kollektiivinen länsi on nyt saanut kunnian edustaa sitä paholaista, joka Venäjää uhkaa. Äänessä on nyt ”venäläinen maailma” eli ”Russki mir” –Putinin lempilapsi (ks. Vihavainen: Haun russki mir tulokset).
Moskovan patriarkaatin rooli näiden uusien mustasotnialaisten tukiryhmänä ansaitsee huomiota. Korostan tässä, etten missään tapauksessa yritä leimata ortodoksista uskontoa, jota suuresti kunnioitan. Tässä kysymys on nyt kirkosta ja sen päämiehestä tiettyine apulaisineen. Heidän roolinsa ansaitsee tulla nostetuksi kaiken kansan tietoisuuteen.
Timo Vihavainen
Onkin suorastaan koskettavan hellyttävää miten historian suuret ja pelottavat möröt saavat lopulta meidät kaikki mahtumaan samaan pehmeään huoneeseen, kunhan odotetaan sata vuotta ja annetaan ideologisen kompassin pyöriä tarpeeksi villisti.
Vuonna 1918 Kielin satamassa punaliput liehuivat, matruusit kieltäytyivät kuolemasta keisarin puolesta ja synnyttivät saksalaisissa junkkereissa niin puhtaan, selkäytimestä kumpuavan kauhun, että herrasväki päätti luovuttaa valtakunnan avaimet vihaiselle itävaltalaiselle korpraalille – koska mikäpä suojelisi preussilaista aristokratiaa ja perinnemaita paremmin kuin kuriton katumobi, jolla sattuu olemaan hakaristi hihassa.
Ja katsokaa, miten kauniisti ympyrä sulkeutuu nykyajassa: sama matruusikapinan perintö eli ”punaisen vaaran” aiheuttama kollektiivinen paniikkihäiriö on jalostunut modernin uusoikeiston polttoaineeksi, jossa jokainen ay-liikkeen lakko tai ilmastomielenosoitus on suora jatkumo matruusien punakapinalle.
Samaan aikaan Venäjällä, mistä koko bolševistinen hapatus alun perin tarttui saksalaisiin matruuseihin, pyyhitään pölyjä vanhojen mustasotnialaispappien kaavuista. Onkin suorastaan dialektisen ironian mestariteos, että nykyään äärivasemmisto haikailee nostalgiahuurissaan neuvostoaikojen suuruutta. Uusoikeisto puolestaan ihailee Moskovan autoritaarista kurinpitoa ja perhearvoja suojellaakseen meitä ”Turmeltuneelta Lännellä”, ja natsit – jotka syntyivät pelosta Venäjää kohtaan – löytävätkin nyt henkisen kotinsa sieltä, mistä heidän isoisänsä hakivat vain elintilaa.
Lopulta moderni radikalismi on kuin suuri, hämmentynyt perhetapaaminen, jossa äärivasemmisto ja uusoikeisto tanssivat hitaita saman autoritaarisen nuotion ympärillä, molemmat kiittäen tietämättään matruusikapinaa siitä, että se antoi heille hyvän syyn pelätä ja vihata täsmälleen samoja asioita, mutta eri nimillä.