’Kun sota syttyi’, kirjaesittely: Timo Vihavainen

September 1939 Poolas ja Leedus. Eesti ohvitser Euroopas. Nornberg&Co, Tallinn 2021, 175 s.
Toisen maailmansodan syttymistä on tutkimuskirjallisuudessa kuvattu ansiokkaasti monella tasolla.

(Kuvan aineisto: ’September 1939 Poolas ja Leedus. Eesti ohvitser Euroopas’ -kansikuva, ja Herbert Smagon.)

Dokumenttiteos, joka sisältää Viron sotilas-asiamiesten raportteja, antaa asiaan vielä kuitenkin oman, kiinnostavan lisänsä. Merike Jürjon koostama ja johdannolla varustama teos antaa lähikuvan asioista nimenomaan virolaisen sotilasammattimiehen silmin.

Sotilasasiamiesten tehtävänä oli ottaa selvää niin armeijoiden kuin valtioiden ja yhteiskuntien sotilaallisesta kyvykkyydestä ja valmiuksista. Siinä samalla sitten pohdittiin, olisiko taisteluiden alkaminen ihan oikeasti mahdollista ja miten niissä voisi käydä.

Sodan kestäessäkin Viron sotilasasiamies saattoi myös hieman matkustella asemamaassaan ja kertoa havainnoistaan.

Tässä kirjassa raportit on päivätty enimmäkseen Varsovassa ja Kaunasissa, mutta jokunen myös Berliinissä. Sotilasasiamies haastatteli lähinnä kollegoitaan ja kertoi Tallinnaan havaintojaan ja vaikutelmiaan tapahtumien kehityksestä.

Puola oli tuohon aikaan sotilaallinen suurvalta, jonka armeija käsitti toista miljoonaa miestä. Sillä oli Pilsudskin (1867-1935) aikaan ollut aivan erityisen suurellinen visio valtansa levittämisestä koko Väli-Eurooppaan (ks. intermarium), Itämereltä Mustalle merelle ja jopa sen lisäksi myös Välimerelle saakka.

Suomi irtaantui puolalaissuuntauksesta vuoden 1922 keväällä allekirjoitetun Varsovan sopimuksen saadessa epäluottamuslauseen, mikä johti hallituksen kaatumiseen. Vaikka maatamme samaan aikaan yhä uhkasi Karjalan kansannousun (1921-1922) jälkiselvittelyjen johdosta annettu ultimaatumi, eduskunta oli kyllin järkevä irtaantuakseen Puola-johtoisesta politiikasta.

Toinen irtaantunut reunavaltio oli Liettua, joka ei sulattanut sitä, että Puola oli liittänyt itseensä sen vanhan pääkaupungin Vilnan (ympäristöineen 440 000 asukasta). Vilna, ”muukalaisten kaupunki”, oli vain aivan vähäiseltä osalta kansallisesti liettualainen. Siellä oli moninkertaisesti enemmän juutalaisia ja puolalaiset olivat 60 prosentillaan enemmistönä.

Kuitenkin Vilna oli, paitsi yksi maailman suurimpia juutalaiskeskittymiä (ks. Vihavainen: Haun pohjoinen jerusalem tulokset), myös Puola-Liettuan vanha pääkaupunki, jonne Pilsudskin sydänkin oli haudattu. Siellähän myös Juhana-Herttua ja Katariina Jagellonica oli vihitty.

Uudelleen syntynyt Puola ymmärsi olevansa vanhan puolalais-liettualaisen Rzeczspolitan perillinen ja käyttäytyi sen mukaan, vallaten alueita kaikkialta, mistä pystyi. Kun Tšekkoslovakiaa alettiin hajottaa Münchenin sopimuksella1938, Puola valtasi Teschenin (Cieszcyn).

Kartta: Puola-Liettua, l. Rzeczspolita: Mereltä merelle.

Maaliskuussa 1939 Saksa otti Liettualta kansallislaulussaankin mainitun Memelin (Klaipeda). ja Versailles’n sopimuksen loputkin määräykset olivat nyt hajoamassa. Tuossa sopimuksessa perin pohjin ryöstetty Unkari liitti samaan aikaan itseensä Tšekkoslovakialta Taka-Karpatian eli Karpaatti-Ukrainan.

Maaliskuussa 1939 tapahtuneen Tšekkoslovakian hävittämisen jälkeen Saksan mielenkiinto kääntyi Puolaan, jonka kanssa se oli ollut siihen saakka hyvissä väleissä.

Molotovin-Ribbentropin sopimuksen nimellä tunnettu Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyö aktivoitui nyt reunavaltioiden ja Suomen suunnalla. Puola ja Liettua olivat tapahtumien keskipisteessä.

Sotilaallisena suurvaltana esiintyvä Puola ei antanut saksalaisten itseään säikyttää ja maassa vallitsi varsin optimistinen mieliala. Saksalaiset eivät olleet koskaan kyenneet puolalaisia lyömään, mutta itse olivat saaneet perinpohjaisesti selkäänsä Grünwaldin taistelusssa vuonna 1410, kuten muistettiin ylpeästi todeta.

Kuva: Herbert Smagon.

Saksalaisten propagandatykitys puolalaisten järjestämistä saksalaisvainoista näyttää menneen läpi laajasti ja siinä oli tottakin mukana: natsimyönteisessä Danzigissa ja Puolan käytävän saksalaisalueilla liikehdittiin ja puolalaiset taas pyrkivät kurinpalautukseen.

Tunnettu saksalaisen radioaseman valtaus kuolonuhreineen ei sekään ollut ilman muuta osoitettavissa saksalaisten omaksi tekoseksi. Kuka nyt olisi oikeasti voinut olla niin häikäilemätön?

Sotaan ei kuitenkaan ennen Saksan hyökkäystä yleisesti uskottu ja Puolan liikekannallepano alkoi niin myöhään, että sen oli määrä tulla loppuun suoritetuksi vasta silloin, kun maa oli itse asiassa jo vihollisen miehittämä.

(Jatkuu linkin jälkeen.)

Saksan ilmavoimat, jotka merkittävältä osin koostuivat yhä aivan vanhanaikaisista koneista, kuten kolmimoottorisista Junkers JU-52pommikoneista”, riittivät ilmanherruteen ja estivät kuljetukset päiväsaikaan.

Sotilasasiamies sai kuitenkin huomata, että vielä silloin, kun Puolan tappio oli itse asiassa tapahtunutta todellisuutta, ilmeni alemmissa portaissa uskoa siihen, että nyt se sota vasta alkaisi ja vastahyökkäys olisi pian tulossa. Ylimmässä sotilasjohdossa sen sijaan vallitsi paniikki. Siellä tiedettiin paremmin.

Vilnan kohtalo oli tapaus sinänsä. Sitä eivät valloittaneet saksalaiset, vaan venäläiset ja näiden kahden maan salainen sopimus, josta oli heti tullut huhuja, näytti entistäkin selvemmältä.

Venäläiset luovuttivat Vilnan liettualaisille, jotka puolestaan alkoivat siellä heti noudattaa sellaista liettualaistamispolitiikkaa, joka tuo mieleen eräitä myöhempiäkin vastaavia kampanjoita.

Joka tapauksessa Vilna Neuvostoliiton huomenlahjana liettulaisille ilmeisesti vaikutti valtavasti kansan mielialoihin, myös Liettuan verrattain suuressa armeijassa.

Puna-armeijan joukotkin käyttäytyivät säädyllisesti ja yksityistä omaisuutta ryöstettiin vain siellä, mistä asukkaat olivat paenneet.

On kiinnostavaa, miten totaalisesti liettulaisten ja venäläisten välit sittemmin katkesivat. Venäläisten suhteellisen vähäistä maahanmuuttoa Liettuaan on selitetty sen vaarallisuudella. Liettuan metsäveljet olivat poikkeuksellisen aktiivisia ja tehokkaita, vaikka liike muuallakin oli merkittävä.

Joka tapauksessa Neuvostoliitto saattoi tässä tapauksessa esiintyä oikeudenmukaisuuden ritarina ja asia on tietenkin muistettu vetää esille nykyäänkin aina tarvittaessa.

Samoihin aikoihin Suomelle tarjottu (ja annettu) vastaava huomanlahja, Itä-Karjala, ei saanut maassamme mitään vastakaikua. Tässäkin tapauksessa Neuvostoliitto yritti esiintyä ainutlaatuisen jalon politiikan edustajana, mutta herätti vain sitäkin suurempaa epäluuloa.

Joka tapauksessa myös meidän talvisotamme kuuluu elimellisesti yhteen Neuvostoliiton ja Saksan Puolassa ja Baltiassa sopimien järjestelyjen kanssa ja Viron sotilasasiamiesten todistukset niiden edistymisestä etelän reunavaltioissa ovat osa meidänkin historiaamme.

Maastamme oli eräässä salaisessa lisäpöytäkirjassa tehty yksi reunavaltioista vasten sen tahtoa. Vasta raskas sota, josta pelastuminen kuuluu historian ihmeisiin, irrotti meidät hengenvaarallisesta seurasta.

Timo Vihavainen

Muita uutiasia:

19.11. 2025:

*Sotaa edeltävä tila* sanottu ääneen Puolassa

10.09. 2025:

Puola jälleen Euroopan etulinjassa

09.05. 2025:

Pohjoismaiden, Baltian maiden, Saksan, Puolan ja Hollannin puolustusvaliokuntien kokous pidettiin torstaina Tallinnassa

24.01. 2026:

”Sotaa edeltävä tila”, -mitä ja milloin

30.09. 2025:

Se on sitten sanottu

30.11. 2025:

Puolueettomuus ei auttanut Suomea 86 vuotta sitten

12.10. 2025:

Pitääkö Venäjää pelätä, -kun se pelottelee?

22.11. 2025:

Suomalaisia kommentteja ”rauhansuunnitelmasta”

10.05. 2025:

Miten suursota alkoi viimeksi? -Ja miten seuraava?

01.03. 2025:

Timo Vihavainen: Barbaria irrallaan

10.03. 2025:

Eduskunnan puhemies Liettuassa, itsenäisyyden palauttamisen vuosipäivänä

19.03. 2025:

Walesa to Trump: Your Excellency, Mr. President…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *