Näihin mietteisiin antoi aiheen uutinen, jonka mukaan banaanikärpäsen – tuon perusbiologian tutkimuksen siivekkään sankarin – aivot on siirretty tietokoneeseen.
Banaanikärpäsen 139000 aivosolua ja niiden väliset n. 50 miljoonaa yhteyttä on nyt mallinnettu tietokoneen ohjelmistoksi.
Tuolle ohjelmistolle voi antaa tehtäviä ja komentoja. Tietojen mukaan se voi mm. tehdä sijoituksia, ajaa simuloitua autoa ja pelata pelejä. Näihin toimintoihin siis riittäisi kärpäsenkin aivokapasiteetti.
Banaanikärpänen ei tietenkään aja autoa eikä sijoita tai pelaa pelejä. Se keskittyy pysymään hengissä, löytämään ravintoa ja lisääntymään. Luonnossa nuo toiminnat ovat niin vaativia ja vaarallisia, että luultavasti kärpäsrukan kaikkia aivosoluja tarvitaan.
Mutta tuon sanoisinko mekaanisen laskentatehon lisäksi tulee mieleen monenlaisia kysymyksiä. ”Tietääkö” banaanikärpänen olevansa banaanikärpänen, onko sillä tietoisuus?
Ja piileekö tuo tietoisuus joissakin aivosolujen kytköksien labyrinteissä? Ja jos näin olisi, niin onko nyt tuo ”kyberkärpänen” tietoinen? Ihmetteleekö se, miksi se ei haista, näe, lennä, tapaa muita banaanikärpäsiä.
Tunteeko ehkäpä kauhua oudosta olotilastaan? No, todennäköisesti ei. Mitä banaanikärpäsen tietoisuus onkaan, se tuskin on viritetty pohtimaan tällaisia eksistentiaalisia kysymyksiä.
Seuraavaksi tutkijoiden projektiksi on tarkoitus luoda tietokonekopio huomattavasti monimutkaisemman eläimen, seeprakalan, aivoista. Ja koska kehitys kehittyy, niin eräänä päivänä voitaneen mallintaa ihmisaivotkin tietokoneelle.
Ja nyt tullaan todella mielenkiintoisten kysymysten äärelle. Oletetaanpa, että minut valittaisiin ensimmäiseksi ihmiseksi, jonka aivot kaikkine synapseineen ohjelmoitaisiin tietokoneelle (helpoimmasta päästähän pitää aina aloittaa).
Oletetaan lisäksi että tuo malli edustaisi aivojeni todellista tilaa tietyllä ajanhetkellä. Mekanisti-materialistisen näkemyksen mukaan – jonka moni tutkija allekirjoittaa – minuuteni, persoonallisuuteni, muistoni,, toiveeni ja pelkoni ja ennen kaikkea tietoisuuteni olisi nyt tietokoneessa. Eläissäni identtisenä kaksosenani tai kuoltuani ”elävänä” kopionani.
Jätän nyt pohtimatta, syntyisikö upporikkaiden tai vaikutusvaltaisten henkilöiden keskuudessa kuolemattomuusvillitys.
Putininhan kuultiin taannoin spekuloivan elämän pidentämisestä aina 500 vuoteen. Myös Elon Musk voisi katsoa persoonallisuutensa niin korvaamattomaksi, että se on säilöttävä ikuisuuteen – Trumpista puhumattakaan.
Sen sijaan pohdin minuuttani. Onko se ”minä”, joka esimerkiksi päätti kirjoittaa nämä mietteet tänne facebookiin, vain aivojeni luomus. Vai ovatko aivot se elin, jolle niiden ulkopuolinen, tietoinen ”minä” antaa käskyjä ja toimintaohjeita. Edellistä näkemystä kutsutaan materialistiseksi ja jälkimmäistä idealistiseksi ajattelutavaksi.
Näistä kysymyksistä väittelin nuoruudessani paljon erään neurobiologin kanssa. Yllätyksekseni hän oli vahvasti tuon idealistisen näkemyksen kannattaja. Kun huomautin tietoisuuden kokemuksen selkeästi riippuvan toimivista aivoista, niin hän vastasi näköhavainnon riippuvan toimivista silmistä, mutta näkyvän maailman olevan olemassa silmistä riippumatta.
Erilaiset mystiset kokemukset, joita on koettu ja kuvattu kautta historian ja erilaisten kulttuurien piirissä, viittaavat myös ei paikalliseen, universaaliin tietoisuuteen, jonka kokeminen on ollut harvojen etuoikeus ja armo – tai sitten kyseessä on ”vain” ihmisaivojen synapsien vikakytkentä.
Mutta tällä hetkellä voimme vain miettiä näitä kysymyksiä ja miettiessämme ottaa oppia Eino Leinolta:
”Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme,
ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten. ”
Eli tähänpä päädyin lähtiessäni pohtimaan kärpäsen aivoja.
Ja ehkäpä joihinkin noihin suuriin kysymyksiin saadaan osittaisia vastauksia, kun ne ihmisaivot on sitten älypuhelimeen mallinnettu.