Miten eroon sekä AfD-vaivasta, että islamistien massa-maahanmuutosta

Syksyn uutisvirta on tuonut silmiemme eteen kaksi karmaisevaa näkyä: Ceutan erillisalueelle Marokon rannikolla tunkeutuneen ihmisryntäyksen, ja Saksan vaalituloksen.  Makuasia, kummasta ”tykkää” enemmän! -Kuitenkin kysymme, mistä lääke ongelmaan. 

(Kuvan aineisto mm. El Faro de Ceuta, Iltalehti/uutisotsikko.)

Pidemmittä puheitta kerron sen teille, mutta vasta uutisen viimeisessä kappaleessa. (-Ei juonipaljastuksia, -älkää luntatko!)

Mistä kaikki alkoi:

Päästäksemme Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja Australiaan & Uuteen Seelantiin kohdistuvan massamigraation l. ’haitta-maahanmuuton’ juurisyihin (sic!), palaamme ensin vuoteen 2022 ja syyskuun 12. päivään:

Moskovassa, ulkoministeri Sergei Lavrovin vieraana, oli mielenkiintoinen joukko: Terroristijärjestö Hamasin keskeisin johtoryhmä. Vanhaan -suomalaisillekin tuttuun- neuvostotapaan kokouksesta laadittiin yhteinen loppukommunikea, joka luettiin lehdistölle. Viestin oleellisin osa oli lyhyt ja ytimekäs:

’Sovittiin yhteisistä toimista lännen heikentämiseksi’, ”work to weaken the West”

Hamasin osuus toteutui 7. lokakuuta 2023. -Kas: Vladimir Vladimirovitsh Putinin syntymäpäivänä! Hamas hyökkäsi Gazan kaistalta Israeliin, ja tappoivat heti 1200 israelilaista ja heidän vieraitaan, -mm. ulkoilmamusiikkijuhlassa.

Sotilas-asiantuntijoille on yhä arvoitus, miten Hamasin ja Palestiinan islamilaisen jihaadin sandaalijalkaiset rynnäkkökivääreillä (AK-47) aseistautuneet terroristit kuvittelivat pärjäävänsä teknisesti ylivoimaisille Israelin puolustusvoimille (IDF:lle).

Eivät he pärjänneetkään: Lähes kaikki rajan Gazasta Israeliin ylittäneet tapettiin. -Hamasin korkeat johtajat, jotka olivat Moskovassa kilistäneet(?) vodkalaseja venäläisten kanssa -po. hyökkyksestä sovittaessa- olivat ehkä unohtaneet kertoa sotureilleen, että heidän rynnäkkönsä on yksisuuntainen operaatio? Sattuuhan sitä!

Hamasin ja islamilaisen jihaadin johtavat terroristitkin toki tiesivät, että heidän mainio operaationsa tuo IDF:n Gazaan, -ja koko kaista jyrätään muussiksi. -Kaipa he itselleen olivat kertoneet, miten kupletin juoni etenee?

Moskovassa syyskuussa 2022 sovittu operaatio ei ole missään tarkastelussa järkevä, jos sitä tarkastelee ahtaasti, sen maantieteellisissä rajoissa:

Lupaus suuremmasta sodasta

Jihadisteille on täytynyt antaa lupaus suuremmasta sodasta, jossa heidän rääsyläisensä eivät ole yksin IDF:ää vastassa.

Luvattu suurempi kalabaliikki ilmaantuikin, -ja tunnemme mekin sen kukkarossamme, kun autoa tankkaamme. Seuraava otsikko kertoo, mistä on kyse:

Se on taloussotaa!

-Mutta takaisin syyskuuhun 2022:

Wisegrad24 välitti heti Hamasin yllätyshyökkäyksen päivänä (07.10. 2023) tämän tiedon (Kuva: 12.09. 2022):

Korkean tason Hamas-valtuuskunta matkusti Moskovaan kahdesti vuonna 2022 tapaamaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovia. He lupasivat Venäjälle, että he ”työskentelivät lännen heikentämiseksi”.

A high-level Hamas delegation travelled to Moscow twice last year to meet with Russian Foreign Affairs Minister Sergei Lavrov. They promised Russia that they would ”work to weaken the West”. (Visesgrad24 07.10. 2023)

Niin mistä Moskovassa puhuttiin? Kuvitteelliset sanakuplat:

  • Sergei Lavrov: ’Tapattehan myös ja naiset lapset?
  • Ismail Haniyeh (Hamasin poliittinen johtaja): ’Toki, pikkuvauvatkin!’

Kun Hamasin raakalaismaisesta hyökkäyksestä Israeliin voitiin sopia Moskovassa venäläisten ja islamistien kesken, mitä muuta he ovat voineet sopia?

Suomen yhä jatkuvan itärajan sulkeutumisen aiheuttajia, Lähi-idän joutilasta miespuolista nuorempaa väkeä, tilattiin mm. Syyrian silloiselta diktaattorilta Bashar al-Assadilta.

Kuvituskuva.

Toki suurin osa näistä ’Syyrian toivoista’ kului erikoisoperaation lihamyllyssä toisaalla, mutta väkeä riitti Suomen itärajan talvipakkasiinkin.

Venäjälle ylimääräinen bonus: Putinistinen äärioikeisto

Kremlin johtajalla näyttää olleen muitakin tavoitteita diileissään, kuin Lähi-Idän sotkeminen sekaviin sotiin: KGB/FSB-konkarit eivät olisi Neuvostoliiton kasvatteja elleivät osaisi ottaa huomioon operaatioidensa poliittisia ulottuvuuksia:

Totta h:tissä huonotapaisten ja väkivaltaisten kehitysmaa-nuorukaisten ryntäys sivistyneisiin maihin aiheuttaa vastustusta!

Niinpä. Oppikirjassa sanotaan:

”Lännen protestointipotentiaalin maximaalinen hyväksikäyttö …” Lauseen lopussa selitetään, että ’…marxilaisen vallankumouksen lietsomiseen’, mutta tämä kohta doktriinissä ei ehkä enää ole ajankohtainen? -Mutta johonkin ne hyödyllisiä idioottejaan käyttää kuitenkin!!?? (-Älä masennu: olethan edes hyödyllinen jollekin!)

Syntymäpäiväonnittelunsa Hamasilta saanut Vladimir Vlasdimirovitsh Putin on siis ottanut islamistiyhteyksistään tuplabonuksen?

Myöhempää maahanmuutto-ongelman poliittista hyväksikäyttöä varten aloitettiin äärioikeiston kouluttaminen, soluttaminen -ja itseasiassa koko ääri-scenen rakentaminen- jo hyvissä ajoin: V.1995.

Urakkaan ryhdyttiin Suomessakin heti alkuun eversti-tasoisin voimin. -Ja myöhemmin pidettiin Pietarissa koko Eurtoopan ’äärioikeiston’ kokoontuumisajot, joissa Suomesta jonkun pikkupuolueen puoluesihteeri, ja pari salaliittoteireetikkoja, -ja tietty Bäckmannin jengi!

Venäjän entinen suurlähettiläs Slovakiassa Pavel Kuznetsov, -missähän tänään?

Mitäs nyt: Puti-natsit rynnii?!

Venäjä on 2000-luvun kuluessa ottanut haltuunsa eurooppalaisen äärioikeiston, ehkei täydellisesti mutta dominoi sceneä suvereenisti. Samaan aikaan, kun äärioikeiston luotsaamista pohjustettiin, heille rakenneltiin jo poliittista missiota. Mikä se oli, sitä ei silloin kerrottu, mutta tänään tiedämme: Maahanmuuton vastustaminen tietysti!

Näinhän se käy isoossa maailmassa.

Kuinkas otetaan pedolta hampaat??

Siihenkin on valmiit nuotit: Tehdään maahanmuuttopolitiikan menneistä virheistä johtopäätökset, ja korjastaan ne virheet. -Joku joutuu tunnustamaan joskus erehtyneensä, -mutta elämä on.

Maahanmuuttokritiikistä voidaan helposti tehdä poliittista mainstriimiä, -ja siihen suuntaahan kehitys pyrkiikin menemään. -Jos ei joku ole liian kiintynyt vanhoihin sloganeihinsa?

Vjatsheslav Molotovin ja Joakim Ribbentropin aikojahan emme halua takaisi? -Kokemukset edellisestä kierroksesta olivat sen verran tylyjä, -ainakin suomalaisille.

No? Kuka on rohkea, ja aloittaa?

Pekka Kemppainen

Luettavaa:

Muita uutisia:

14.08. 2026:

Maahanmuuttokritiikki on nyt mainstriimiä, -tai sitten ei

15.07. 2026:

Venäjän ja islamistien yhteistyö: Hamas ja talebaanit Moskovassa, ja maahanmuuttajien välineellistäminen

10.08. 2026:

Invaasio Ceutaan, -horjutusta Eurooppaan

14.12. 2024:

”Syyrian-pakolaisten” aalto, jolla pelotellaan Eurooppaa, on jo Venäjällä

09.05. 2025:

Venäjän post-kommunistiset ystävät lännessä eivät ole konservatiiveja

05.03. 2024:

Li huomautti: Äärioikeisto on Venäjän puolella

27.12. 2025:

Kristillis-konservatiivien valjastamisesta Neuvostoliiton/Venäjän massapropagandan rattaiden eteen päätettiin Karlovy Varyn kokouksessa v.1967

10.08. 2024:

Mikä oli Hamasin ja Lavrovin keskustelunaihe Moskovassa 12.9. 2022, -ja kenen varpaille Haniyeh talloi?

04.08. 2026:

Olli Pusa: Ceutan opetukset

2 thoughts on “Miten eroon sekä AfD-vaivasta, että islamistien massa-maahanmuutosta”
  1. Mielipide: Kremlin silmänkääntötemppu – Länsi tanssii edelleen Moskovan pillin mukaan

    Länsimaisessa politiikassa seurataan hämmästyttävää näytelmää: liberaali-vasemmisto ja perinteinen keskusta ihmettelevät kädet pystyssä, mistä äärioikeiston ja laitaosastojen nousu kumpuaa. Vastaus on silti ollut silmiemme edessä vuosikymmeniä, kunhan vain osaa katsoa hurskastelevan julkisivun taakse.

    Saksan AfD ja eurooppalaiset veljespuolueet eivä ole mikään uusi, irrallinen ilmiö. Kyseessä on Stalinisti 2.0 natseilla ja digitaalisilla steroideilla höystettynä.

    Oppikirja ja tavoite ovat täysin samat kuin 1970-luvun taistolaisilla: ”Work to weaken the West” (työskentele Lännen heikentämiseksi). Kremlille ideologia on aina ollut vain pragmaattinen työkalu. Ennen Länsi pyrittiin repimään rikki äärivasemmiston ja ”rauhanliikkeiden” kautta; tänä päivänä sama peli pelataan äärioikeistolla, maahanmuuttovastaisuudella ja sosiaalisen median disinformaatiolla. Hyödyllisen idiootin rooli on säilynyt ennallaan, vain merkit rinnassa ovat vaihtuneet ja natsikoppalakki on muuttunut kuin huomaamatta venäläiseksi karvahatuksi.

    Traagisinta on Lännen oma poliittinen sokeus. Kreml tekee ilmeisen silmänkääntötempun: se syöttää ja kiihdyttää laitonta siirtolaisuutta toisesta päästä sisään, ja korjaa sitten maahanmuuttokriisistä satoa toisesta päästä tukemalla protestipuolueita.

    Samaan aikaan länsimainen liberaali-vasemmisto kieltäytyy omien dogmiensa vuoksi näkemästä maahanmuuttoa hybridisodankäyntinä, ja perinteinen oikeisto pelkää puuttua asiaan omien menneiden virheidensä / stigmojensa takia. Tällä ideologisella halvaannuksella Länsi petaa itse alustan Putinin ja AfD:n kaltaisten voimien liitolle.

    Jos pedolta halutaan kiskoa hampaat irti, resepti on yksinkertainen: lakataan pelkäämästä leimakirveitä ja tehdään tiukkaa, realistista ja hallittua maahanmuuttopolitiikkaa – kuten Tanskassa on jo tehty.

    Kun ongelmat ratkaistaan oikeasti, Kremlin hybridiaseelta ja sen rahoittamilta ”Puti-natseilta” putoaa pohja pois.

    Ps. Helpottaisiko yhtään, jos hybridisodankäyntiä kutsuttaisiin sen oikealla nimellä: terrorismisodankäynniksi?

    1. ”Jos pedolta halutaan kiskoa hampaat irti, resepti on yksinkertainen: lakataan pelkäämästä leimakirveitä ja tehdään tiukkaa, realistista ja hallittua maahanmuuttopolitiikkaa – kuten Tanskassa on jo tehty.”

      — Tanska onkin onnistunut torjumaan paikalliset aaefdeet melko hyvin. Siis: ”Tanskan (demarien) malli”!

      Maahanmuuttopolitiikan korjaaminen realistiselle pohjalle on *poliittinen* tavoite, -ja käytännössä vastakkainen mm. pienpuolue-scenen haaveelle: ”Hei, me löydettiin trendaava juttu! -Kun pidämme sen omissa käpälissämme, -emme päästä sinne ketään muuta- niin meistä tulee (isoina) jotakin SUURTA!”

      Nämä maahanmuuttovastaisuuden hyödyntäjät eivät ilmeisesti todellisuudessa halua pysäyttää perusteettomien turvaspaikkahakemusten jättäjiä, -korjata poliittista ongelmaa- koska he odottavat saavansa siitä #leipäpuun.

      Kuten putinistit haluavat kaasuhanan auki, so. tukea Putinin hyökkäyssotia milloin missäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *