Minja Koskelalta kirjallinen kysymys Suomen suhtautumisesta Israeliin

Puolusrusministeri Antti Häkkänen (Kokoomus) tapasi viime viikolla israelissa kollegansa Israel Katzin, -aiheena mm. Suomen ostama puolustusjärjestelmä ’David’s Sling’, johon tutustuttiin.

(Arkistokuva: Minja Koskela, kuvalähde: Eduskunta.)

Ulkoministeri Elina Valtonen (Kokoomus) liitti Suomen kahdentoista valtion lausumaan, liittyen Israelin siirtokuntalaisten riehumiseen Jordanin Länsirannalla. Kansanedustaja Minja Koskela (Vasemmistoliitto) kysyy kirjallisessa kysymyksessään hallitukselta kokoomusministerien toimista.

Puolustusministerin Israel-seikkailu

”– Puolustusministerin Israel-seikkailu vie Suomen turvallisuusneuvostokampanjan perusteilta pohjan. Miten hallitus voi väittää puolustavansa kansainvälistä oikeutta samalla syventäen yhteistyötä sotarikoksiin ja kansanmurhaan syyllistyvän valtion kanssa”, Minja Koskela kirjoittaa..

Koskela näkee Häkkäsen Israelin-vierailussa ristiriitaa Suomen ulkopolitiikan kanssa. Suomi on mm.tukenut johdonmukaisesta ’kahden valtion ratkaisua’ Palestiinan ja Israelin skismaan.

”– Samalla, kun ulkoministeri Valtonen allekirjoitti Suomen nimissä Israelin Palestiinaan rakentamien laittomien siirtokuntien vastaisen julkilausuman, vierailee puolustusministeri Häkkänen Israelissa ihailemassa aseita, joilla palestiinalaisia tapetaan”, toteaa Koskela.

David’s Sling, kuvalähde: Rafael.
Israelin puolustusmiunisteri Jisrael Katz on myötäillyt länsirannan laittomien (Israelin lain mukaan) siirtokuntalaisten provokaatioita Länsirannan palestiinalaisia kohtaan.

Minja Koskela: Muutama huomio Antti Häkkäsen vierailusta Israeliin:

1. Hallituksen Israel-politiikka levällään. Samaan aikaan kun Elina Valtonen allekirjoittaa 12 maan julkilausumaa Länsirannalla sijaitsevien siirtokuntien tuotteiden kaupan rajoittamisesta, vierailee puolustusministeri Israelissa ihailemassa aseita, joilla palestiinalaisia tapetaan.
2. Vasemmisto on vaatinut, että asekauppa Israelin kanssa lopetetaan. Elina Valtonen on todennut, että ”Suomi ei käytännössä käy minkäänlaista kauppaa Israelin kanssa”. Häkkäsen vierailulla kuitenkin legitimoidaan ja syvennetään puolustusyhteistyötä.
3. Suomi hakee paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa ja Valtonen perustelee sitä näin: ”Globaalille yhteistyölle ja kansainvälisen oikeuden puolustamiselle on suuri tarve. Suomi hakee turvallisuusneuvostoon puolustaakseen sääntöpohjaista järjestelmää, vahvistaakseen kansainvälistä asemaansa ja rakentaakseen kumppanuuksia. Meillä on osaamista ja tahtoa rakentaa kestävää rauhaa kaikille.” Häkkäsen Israel-seikkailu vie tältä pohjan.
4. Gazassa tapetaan edelleen lapsia. Israel pitää hallussaan 70% alueesta. Ihmiset asuvat teltoissa ja hökkelissä. Humanitaarista apua tai viemäröintiä ei ole. Ja tämä on se hetki, kun puolustusministeri päättää vierailla Israelissa katsomassa pyssyjä.
5. Kun eduskunta 4.6. 2025 käsitteli puolustusselontekoa, ainoastaan vasemmistoliitto jätti mietintöön vastalauseen. ”Selonteon kirjaus Israelista Suomen olennaisena puolustusmateriaaliyhteistyö kumppanina on kestämätön”, vastalauseessa todetaan.

Jatkan vastalauseen linjalla ja tulen jättämään hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, miten Häkkäsen toimintaa on arvioitu suhteessa siihen, että Suomi hakee YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi hakuprosessin kärkenä kansainvälisen oikeuden ja sääntöpohjaisuuden puolustaminen.

Minja Koskela facebookissa 21.09. 2026.

Luettavaa:

Muita uutisia:

21.09. 2026:

Häkkäsen Israel-vierailu osoittaa, ettei yhden puolueen värisuora ulko- ja turvallisuuspolitiikassa toimi, -sanoo kansanedustaja Mari Holopainen

20.09. 2026:

Netanyahua varoitettiin Hamasin 7.10.-23 hyökkäyksestä: Mitä muuta outoa liittyy Gazan sotaan?

07.08. 2026:

Mitä tapahtuu ’Länsirannalla’, -Paavikin on huolestunut

10.05. 2026:

Netanyahun regiimi pyrkii laajentamaan konfliktia: ’Länsirannalla’ provosoidaan palestiinalaisia puskemalla nurin öljypuut

15.02. 2026:

Ulkoministeri Elina Valtonen tapaa Israelin ja Palestiinalaishallinnon johtajat

01.08. 2025:

Diplomaattisesti tunnustettu Palestiinan valtio tulee olemaan tarpeellinen Gazan rauhoittamisessa: Stubb ja Valtonen oikealla asialla

13.06. 2025:

Onneksi edes Valtonen on kartalla

05.09. 2025:

Niin mitä ’tunnustetaan’, jos palestiinalaishallitus tunnustetaan

26.08. 2025:

Presidentti Stubb tänään: ’Kahden valtion ratkaisu edellyttää Palestiinan valtion lisäksi myös Israelin valtion tunnustamista’

15.08. 2025:

Vasemmistoliiton Mai Kivelä: Suuren valiokunnan on vaadittava hallitukselta todellisia toimia Gazan kansanmurhan lopettamiseksi

10.09. 2024:

Suomi yrittää taas päästä YK:n turvallisuusneuvostoon

29.08. 2026:

Kardinaali: ’Länsiranta laittomuuden tilassa’

24.06. 2026:

Siirtokuntalaiset tunkeutuivat palestiinalais-kylään Länsirannalla, kuolleita ja haavoittuneita

One thought on “Minja Koskelalta kirjallinen kysymys Suomen suhtautumisesta Israeliin”
  1. ”– Samalla, kun ulkoministeri Valtonen allekirjoitti Suomen nimissä Israelin Palestiinaan rakentamien laittomien siirtokuntien vastaisen julkilausuman, vierailee puolustusministeri Häkkänen Israelissa ihailemassa aseita, joilla palestiinalaisia tapetaan”, toteaa Koskela.”
    Palestiinaan rakentamien laittomien siirtokuntien vastaisen julkilausuman,

    Mutta toisaalta

    Päivän Byrokraatti
    @pbyrokraatti
    ”Jos somalista tulee suomalainen tänne muutettuaan, niin eikö israelilaisestakin tule silloin palestiinalainen hänen rakennettuaan talon Länsirannalle?

    Kysymys on logiikastaan tunnetuille vasemmistolaisille.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *