Kansanedustaja Mari Holopainen sanoo: Yhdysvaltain välivaalit olivat voitto demokratialle – EU:n on näytettävä johtajuutta ja vahvistettava digitaalista itsenäisyyttään

Mari Holopaisen (Vihreät) mukaan Yhdysvaltain välivaalien tulos on voitto demokratialle ja tutkitulle tiedolle. Demokraatit voittivat vaaleissa enemmistön sekä edustajainhuoneessa että senaatissa.

(Arkistokuva: Mari Holopainen, kuvalähde: Eduskunta.)

– Ensimmäinen ajatus herätessä oli, että vaalijärjestelmä kesti. Kaikesta uhosta ja tuhosta huolimatta enemmistö vaihtui sekä edustajainhuoneessa että senaatissa. Elon Muskin republikaaneille kanavoimasta valtavasta vaalirahoituksesta huolimatta demokraatit saavuttivat historiallisen voiton, jopa Texasissa, Mari Holopainen sanoo.

’Maailman turvallisuus ja tulevaisuus prelissä’

Holopaisen mukaan vaaleissa ei ollut pelissä ainoastaan Yhdysvaltojen vaan monella tapaa koko maailman turvallisuus ja tulevaisuus.

– Kaikki ei muutu helpommaksi, mutta Trumpin poliittiselle vallalle ja tavoitteille on nyt syntynyt vastavoima kongressissa.

’Mahdollisuus Euroopalle’

Holopainen näkee tilanteessa myös mahdollisuuden Euroopalle ja muistuttaa, että Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän johtajien kolmenvälistä tapaamista valmistellaan parin viikon päähän.

– Kun maailman geopoliittiset mannerlaatat ovat liikkeessä, valtaa jaetaan uudelleen. Euroopan maiden täytyy ryhdistäytyä ja vahvistaa omaa rooliaan sekä taloudellista valtaansa sisämarkkinoiden avulla, Holopainen sanoo.

Holopaisen mukaan EU:n on parannettava neuvotteluasemiaan erityisesti digitaalisen talouden avulla.

– Digitaalisen itsenäisyyden edistämiseksi tarvitsemme vahvemmat sisämarkkinat. EU:n pitää yhteisillä pelisäännöillä suosia eurooppalaisen kriittisen teknologian julkisia hankintoja, jotta Eurooppa ei ole liian riippuvainen muista suurvalloista esimerkiksi turvallisuuden osalta, Holopainen toteaa.

”Euroopan maiden asemaa ja ajatteluamme haastaa nopeasti kasvava somealustojen ja tekoäly-yhtiöiden valta, joka vaikuttaa myös ensi kevään tärkeisiin eurooppalaisiin vaaleihin. EU:n on otettava johtajuus omiin käsiinsä”, kansanedustaja Holopainen päättää. 

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *