Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (Perussuomalaiset) linjasi torstaina valtion avustuksia saaville sote-järjestöille asetettavasta 75 000 euron palkkakatosta.

(Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.)

Perussuomalaisten kansanedustaja ja toinen varapuheenjohtaja Joakim Vigelius katsoo palkkakaton tarpeelliseksi.

’Tuet toimintaan, ei johdon ylimpiin palkkoihin’

– Tuet on ohjattava järjestöjen ydintoimintaan, ei johdon ylimpiin palkkoihin. Moni järjestö tekee arvokasta ja julkista puolta täydentävää työtä. Valtion tukieurojen soisi kohdistuvan juuri siihen, Vigelius toteaa.

– Tämän uskoisi olevan myös järjestöjen omassa intressissä säästöpaineiden keskellä.

Kuitenkin sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kattojärjestö Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas vastasi Helsingin Sanomille, että ”muutoksella ei ole vaikutusta”, koska järjestöillä on muitakin tuloja, kuten jäsenmaksutuloja. Vigelius pitää lausuntoa erikoisena.

Prioriteettina johdon korkeat palkat?

– Onko siis järjestöjen prioriteettina säästöjensäkin keskellä turvata nimenomaan johdon korkeat palkat eikä ydintoimintojaan? Vigelius kysyy.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

Aiempia SOTE-uutisia:

27.02. 2026:

Kielitaidon ongelmat sotealalla ay-liikkeen tiedossa – Ovatko Super ja Tehy valmiita yhteistyöhön Rydmanin kanssa? -kysyy Miko Bergbom

17.11. 2025:

Sote-rahoitus on uudistettava tasapuoliseksi, sanoo Keskustan Anne Kalmari

21.11. 2024:

Selvitys: Ihmisoikeuksien systemaattista huomioimista sote-alan yrityksissä on vahvistettava

07.11. 2024:

Rautavaaran kunta haluaa turvata Sote-asiakkaiden perustuslailliset oikeudet

11.04. 2024:

Sote-järjestöllä 30 ”erikoisasiantuntijaa”, Tuupovaara ja Kiihtelysvaara menettävät koulut ja kirjastot

11.01. 2024:

Maahanmuutosta aiheutuvat Helsingin SOTE-kustannukset ovat tähtitieteelliset

18.01. 2026:

Palvelut heikkenevät, tulonsiirrot pienevät, mutta ”Julkinen sektori paisuu yhä”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *