Helsingin perhe- ja sosiaalipalveluiden johtaja:
”Nykyinen laskennallinen korvaus (n. 30 miljoonaa euroa maahanmuuttajille tuotetuista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista kirj.) hyvinvointialueelle on hyvin pieni eikä se kata lakisääteisten tehtävien hoitamisesta aiheutuvia kustannuksia kuin hyvin pieneltä osin.”
Mikko Paunio:
Pyysin SOTEPE-lautakunnan vastuuvirkamiehiltä selvitystä ns. kotolain perusteella valtion maahanmuuttajille annettujen Helsingin järjestämien sosiaali- ja terveydehuollon palveluiden korvaamisesta. Valtion maksamat kotolain mukaiset korvaukset kunnille ja nyt hyvinvointialueille ovat kymmenessä vuodessa nousseet noin 95 miljoonasta 330 miljoonaan euroon, vaikka niistä ei enää 2017 jälkeen ole maksettu kunnille ja nyt hyvinvointialueille KELA:lle siirtyneitä toimeentulotuen menoja.
Tämän Helsingin ns. MAMUT-laskutuksen suuruus on noin 30 miljoonaa euroa vuodessa ja laskutus per henkilö hyvin suuri (n. 10 000 euroa).
Tein saadun numeerisen tiedon pohjalta sekä Helsingin SOTEPE-virkamiehille että MAMUT-laskutusta valvovalle Uudenmaan ELY KEHA viranomaiselle lisätiedusteluja.
Saadun tiedon perusteella valtio korvaa vain hyvin pienen osan maahanmuuttajien tarvitsemista sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista, koska MAMUT-laskutuksen kotolain mukaiset ehdot ovat hyvin tiukat. Tästä voidaan päätellä, että maahanmuuttajien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäminen maksaa Helsingille valtavia summia.
Näitä ei – saadun tiedon mukaan – oteta huomioon Helsingille osoitetussa valtion yleiskatteellisessa SOTE-palveluille osoitettavassa määrärahassa. Asiasta ei ole voitu käydä avointa keskustelua, eikä esimerkiksi SOTEPE-lautakunnan virkamiehet ole informoineet luottamushenkilöitä MAMUT-laskutuksesta, vaikka Helsingin kaupunkistrategiassa todetaan, että ”yhä moninaisemman Helsingin palvelutarpeet ovat vastuullisen taloudenpidon reunaehto”.
Pyysin Helsingin SOTEPE-lautakunnan toimialajohtajalta ja perhe- ja sosiaalipalveluiden johtajalta selvitystä Helsingin valtiolle osoitetusta työ- ja elinkeinoministeriön lain kotoutumisen edistämisestä (681/2023) eli ns. kotolain mahdollistamasta MAMUT-laskutuksesta viimeisen kymmenen vuoden ajalta (TEM:n momentti 32.50.30 jäljempänä MAMUT-momentti).
Sain selvityksen nopeasti excel-taulukon muodossa, josta kykenin koostamaan alla olevan taulukon. Laskutettavien palveluiden hinnat per henkilö ovat korkeita mm. sen vuoksi, että niistä korvataan erittäin kalliita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kustannuksia (esim. HIV-hoidot ja lastensuojelun kalliit palvelut). Viimeisen taulukoimani vuoden tiedot ovat ilmeisesti vielä puutteelliset ja tulkkauskerran keskimääräinen kustannus on kirjausvirheen vuoksi 10 kertaa liian suuri.
Pyysin myös selvitystä laittomasti Helsingissä oleskelevien sosiaali- ja terveyspalveluiden korvaamisesta. Excelissä oli lisälehti, jonka mukaan Helsinki on voinut viime vuosina laskuttaa valtiota 250 000 – 500 000 euroon asti sosiaalihuoltolain (1301/2014) 12a pykälän perusteella Helsingissä laittomasti oleilevien sosiaali- ja terveyspalveluista.
Työ- ja elinkeinoministeriön MAMUT-momentti on paisunut vuodesta 2013 95 miljoonasta vuoteen 2024 mennessä 330 miljoonaan euroon, vaikka kotolain tärkein korvauserä (toimeentulotuki) siirrettiin KELA:lle vuonna 2017. Vuonna 2015 ja 2016 Helsingin MAMUT-toimeentulotuen laskutus valtiolle oli 7,5 miljoonaa ja 8,9 miljoonaa euroa vastaavasti. Noin kolmasosa momentista on varattu pakolaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen neljän vuoden sopeutumisjakson aikana.
Taulukossa SOSH- ja TE- sekä tulkkauslaskut eivät ynnäänny kokonaislaskutukseen, koska laskutusperusteita on muitakin kuten ihmiskaupan uhrien tarvitsemien palveluiden järjestäminen tai vuoteen 2017 asti toimeentulotuki. Ihmiskaupan uhreille järjestettävien palveluiden laskutus valtiolle on kaksinkertaistunut vuoden 2019 jälkeen.
Tein saamani excel-taulukon pohjalta täydentäviä kysymyksiä perhe- ja sosiaalipalveluiden johtajalle ja sain hyvin informatiivisiä vastauksia. Tein myös kysymyksiä MAMUT-maksatusta valvovalle viranomaiselle eli Uudenmaan ELY-KEHA maahanmuuttopäällikölle, koska kotolain mukaiset laskuttamisen ehdot ovat erittäin tarkkarajaiset. Sain myös häneltä hyvin informatiivisia vastauksia tarkkarajaisista ehdoista poikkeamiseen. Maahanmuuton jälkeen tapahtunut sairastuminen ja siihen liittyvien erittäin merkittävien kustannusten korvaaminen valtion rahoista on mahdollista, vaikka perussääntönä kotolain mukaisille korvauksille on se, että henkilö on täytynyt olla sairastunut tautiin tai olla sellaisessa elämäntilanteessa, joka vaatii sosiaalihuollon palveluita.
Valtio korvaa hyvinvointialueille Suomeen joko pakolaisina (neljän vuoden siirtymäajan) tai muille hyvin tarkoin määritetyille (mm. ihmiskaupan uhrit) ihmisille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista (10 vuoden siirtymäajan) tai ns. ankkurilapsille 25 ikävuoteen asti. Näiden ylimenokausien jälkeen vastuu palveluiden järjestämisestä on ollut kunnilla tai kuten nyt hyvinvointialueilla ja ne maksetaan nyt yleiskatteellisesta VM:n hyvinvointialueille osoitetusta rahasta.
Saadun lisäinformaation pohjalta voidaan päätellä, että alla taulukoitu MAMUT-laskutus kattaa vain hyvin pienen osan maahanmuuttajille Helsingin järjestämistä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kustannuksista. Tästä taas seuraa, että maahanmuuton aiheuttamat sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset ovat valtavat. Näitä ei kuitenkaan saadun tiedon mukaan oteta huomioon Helsingille osoitetussa valtion yleiskatteellisessa SOTE-palveluille osoitettavassa budjetissa. Asiasta ei ole voitu käydä kunnollista ja avointa keskustelua, eikä esimerkiksi SOTEPE-lautakunnan virkamiehet ole informoineet luottamushenkilöitä MAMUT-laskutuksesta, vaikka Helsingin kaupunkistrategiassa todetaan, että ”yhä moninaisemman Helsingin palvelutarpeet on vastuullisen taloudenpidon reunaehto.
Helsingin on nyt vihdoin laskettava realistisesti maahanmuuton aiheuttamat yhä moninaisemman Helsingin palvelutarpeiden järjestämisen kustannukset ja käytettävä tätä tietoa vaikutettaessa valtiovarainministeriöön SOTEPE-yleiskatteellisen budjettiin liittyvässä vaikuttamistyössä.
Kotolain MAMUT-momentti on vain yksi monista valtion budjetin momenteista, joissa on joko avoimesti tai piilotettuna (esim. oppivelvollisuuden pidentäminen) haittamaahanmuuton valtiolle aiheuttamia kustannuksia. On selvää, että pienen Suomen talous ei ole nyt kestävällä pohjalla. Siksi on tärkeää, että nykyhallitus tilaa kattavan selvityksen valtion taloudelliselta tutkimuslaitokselta maahanmuuton aiheuttamista kustannuksista.
Taulukko. Helsingin MAMUT-laskutus valtiolle (työ- ja elinkeinoministeriön momentti 32.50.30; Valtion korvaukset kotoutumisen edistämisestä) vuodesta 2013. SOSH=Helsingin sosiaalihuollon tuottamat palvelut, TE=terveydenhuollon sekä Helsingin että HUS:n tuottamat palvelut | ||||
Laskutus euroissa | Asiakkaat/Potilaat/
Tulkkausten lkm |
Keskimääräisetkustannukset/
henkilö/ potilas/ tulkkaus euroina |
||
2013 | SOSH | 1 461 176 | 117 | 12 489 |
TE(H:KI ja HUS) | 3 411 172 | 479 | 7 121 | |
Tulkkaus | – | |||
Kaikki MAMUT laskut | 16 821 445 | |||
2014 | SOSH | 8 925 754 | 400 | 22 314 |
TE(H:KI ja HUS) | 3 056 126 | 356 | 8 585 | |
Tulkkaus | – | |||
Kaikki MAMUT laskut | 25 760 513 | |||
2015 | SOSH | 3 649 322 | 279 | 13 080 |
TE(H:KI ja HUS) | 3 510 297 | 551 | 6 371 | |
Tulkkaus | 1 846 455 | 7445 | 248 | |
Kaikki MAMUT laskut | 23 333 847 | |||
2016 | SOSH | 2 530 677 | 294 | 8 608 |
TE(H:KI ja HUS) | 6 748 528 | 3 576 | 1 887 | |
Tulkkaus | 1 493 872 | 9267 | 161 | |
Kaikki MAMUT laskut | 31 125 631 | |||
2017 | SOSH | 4 258 588 | 368 | 11 572 |
TE(H:KI ja HUS) | 7 538 646 | 873 | 8 635 | |
Tulkkaus | 3 119 495 | 14 055 | 222 | |
Kaikki MAMUT laskut | 28 644 062 | |||
2018 | SOSH | 4 917 772 | 471 | 10 441 |
TE(H:KI ja HUS) | 7 253 407 | 891 | 8 141 | |
Tulkkaus | 3 039 504 | 15 898 | 191 | |
Kaikki MAMUT laskut | 29 717 865 | |||
2019 | SOSH | 6 462 491 | 593 | 10 898 |
TE(H:KI ja HUS) | 6 367 870 | 822 | 7 747 | |
Tulkkaus | 3 266 365 | 16 982 | 192 | |
Kaikki MAMUT laskut | 29 508 101 | |||
2020 | SOSH | 7 089 162 | 667 | 10 628 |
TE(H:KI ja HUS) | 6 419 697 | 918 | 6 993 | |
Tulkkaus | 2 677 349 | 16 551 | 162 | |
Kaikki MAMUT laskut | 25 893 638 | |||
2021 | SOSH | 9 573 376 | 687 | 13 935 |
TE(H:KI ja HUS) | 8 052 670 | 923 | 8 724 | |
Tulkkaus | 2 475 535 | 2581 | 959 | |
Kaikki MAMUT laskut | 28 685 835 |