Eduskunta keskusteli tänään Keskustan ja Liike-Nytin välikysymyksestä, ’Euroopan pahimmasta työttömyydestä’.
(Petteri Orpo ja Riikka Purra, kuvalähde: Eduskunta.)
Työministeri Matias Marttinen vastasi välikysymyksen esittäjille, kuvaten talouden tilaa paremmaksi, kuin kysyjät sen esittävät:
”Kun talous kasvaa, myös työpaikkojen määrä kasvaa. Talouden mittarit ovat viime aikoina olleet rohkaisevia. Niihin on hyvä oppositiossakin tutustua.
”Talous on kääntynyt kasvuun viime vuonna. Tämä, jos mikä, luo toivoa”
”Myös viennin kehityksessä on myönteisiä merkkejä. Tavaraviennin arvo nousi viime vuonna noin neljä prosenttia. Palveluiden viennin arvo nousi vuoden viimeisellä neljänneksellä ennätykselliseen lähes 11 miljardiin euroon”, korosti ministeri Marttinen.
”Herra puhemies! Tuntuu siltä, että oppositiossa ei taideta edes haluta nähdä niitä myönteisiä merkkejä, joita Suomessa tapahtuu joka päivä. Ei edes haluta nähdä sitä, että Suomella on lukuisia syitä myös optimismiin, siihen, että tulevaisuuteen voi ja kannattaa luottaa.”
”100 työtöntä lisää joka päivä”
Kysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, Keskustan Tuomas Kettunen, vastasi ministeri Marttiselle kuvailemalla eloisasti työttömän päivää. -Harvoin työttömän arkea havainnollistetaan kansanedustajille ja ministereille, jotka valtakunnan asioita säätävät.
’Hakemusta hakemuksen perään’
’Herätyskello soi, -samaan aikaan kuin ennenkin, mutta enää ei ole paikkaa, minne aamulla mennä. Sähköposti kilahtaa: ”Kiitos mielenkiinnosta! -Valitettavasti valinta ei tällä kertaa osunut Sinuun.” -Hakemusta hakemuksen perään, -aina sama vastaus, jos vastaus tulee.
Pahintahan ei välttämättä ole hylkäys, vaan hiljaisuus. Postiluukku kolahtaa, eteisessä laskukasa: Millä ilveellä nämä maksan? …
Tätä on rakas Suomemme liian monelle nyt’, kuvaili edustaja Tuomas Kettunen.
Edustaja muistutti hallituksen tavoitteesta, -100 000 uutta työpaikkaa: ”Tuli Euroopan pahin työttömyys.”
’Oikeistohallitus on ajanut Suomen työttömyyskriisiin’
Vasemmiston Minja Koskela jatkoi Hallituksen moukarointia -ehkä hieman odotetulla tavalla:
’Työttömyyskriisimme on kotitekoista sorttia’
”Oikeistohallitus on ajanut Suomen työttömyyskriisiin, samalla kun muualla Euroopassa työllisyys kasvaa. Työttömyyskriisimme on kotitekoista sorttia, -ja sitä on ollut orkestroimassa Petteri Orpon hallitus, joka lupasi 100 000 uutta työpaikkaa. -Tuo lupaus on nyt syöty”, avasi Minja Koskela.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan terävä -vähän kulmikas- avaus, ja vasemmiston traditioon tukeutuvat sananvalinnat, palauttavat kommentoijan muistiin ajat ennen ’politiikan päättymistä’ viime vuosituhannella, kun kansanedustajan paikka tuolirivissä kertoi jo kaiken oleellisen. ”Oikeistohallitus…” -sitä nostalgian lämpöä!
”Erityisellä ilolla tervehdin Keskustan esitystä purkaa edellisen hallituksen säätämä epäonnistunut palkkamalli”. Koskela muistuttaa Keskustan ajaneen -edellisessä hallituksessa- tänään jo mainittua kiisteltyä hakemustehtailu-mallia.
”Keskustan esittämissä toimissa ei ole enää jälkiä Sipilän hallituksen politiikasta, joka (hallitus) Orpon hallituksen tavoin keskittyi duunareiden palkkojen polkemiseen, ja työttömien kyykyttämiseen.”
”Suomalainen hyvinvointivaltio on rakennettu keskusta-vasemmistolaisella yhteistyöllä, ja tämä — ansaitsee kunnianpalautuksen tässä ajassa.”
’Virhe kuvitella, että työllisyys kasvaa työttömien asemaa heikentämällä’
”Oikeistohallituksen kaikkein suurin virhe on ollut kuvitella, että työllisyys kasvaa työttömien ja työn tekijöiden asemaa heikentämällä.”
Vasemmistoliitto ei näytä hukanneen perintöään, vaikka sitä jossakin välissä kohti ’politiikan elävän museon’ surullista roolia ajaneet ilmiöt on siivottu pölyisistä vitriineistään asiasta kiinnostuneiden vaalittaviksi, -jossakin toisaalla- sanoo kommentaattori.
Koskela jatkaa Orpon hallituksen politiikan kritiikillä:
”Suomeen ollaan tuomassa perusteettomia määräaikaisia työsopimuksia, vaikka ei edes hallituksen omassa esityksessä sen ei arvioida lisäävän työllisyyttä. — Kun työntekijän asemaa heikennetään, tavoite on paisuttaa omistajien voittoja. -Työpaikkoja sillä ei synny, eikä ole syntynyt.”
Koskela:
”Ansioturvaa leikataan rajusti ja nopeasti, jos työpaikkaa ei löydy. — Kun toimeentulotuen menot ovat kääntyneet kasvusuuntaan, niin tietenkin siitäkin leikataan.”
”Näin vaikeimmassa asemassa olet suomalaiset laitetaan hallituksen epäonnistuneen politiikan maksumiehiksi ja -naisiksi.”
Kommentoija sanoo tähän, että se ei riitä, kun meille on saatu marxilaisesta jargonista vapaa vasemmistopuolue: Tarttis saada myös EK:n kuiskauksia kuuntelematon porvaripuolue.
”Suomessa ei ole pulaa työvoimasta, Suomessa on pulaa työpaikoista”
Otsikko lainaa Harry Harkimoa (välikysymyksen allekirjoittanut Liike Nyt). Hänellä on kiinnostavaa sanottavaa:
”Suomessa ei ole pulaa työvoimasta. Suomessa on pulaa työpaikoista. … Vain yritysten kasvun avulla suomalaiset saavat töitä ja tulevat paremmin toimeen.”
”Eläkeyhtiöiden sijoituksia pitäisi keskittää enemmän kotimaisiin kasvuyrityksiin. — Yrittäjien tyytyväisyys hallituksen toimintaan on laskenut selvästi viimeisen puolen vuoden aikana. — Orpon ja Purran hallitus on täysin epäonnistunut yritysten kasvun tukemisessa. ”
Harkimo otti puheeksi yhteisöveron alennuksen v.2027 alkaen.
’Yhteisöveron alennus valuu osinkoina pois, -pörssiyhtiöiden omistajien taskuihin”
”Ensi vuonna voimaan tuleva yhteisöveron alennus valuu osinkoina pois, -pörssiyhtiöiden omistajien taskuihin. Yhteisöveroa pitäisi laskea viidellä prosentilla, ja antaa (veronalennus) vain niille, jotka investoivat seuraavan vuoden aikana.”
YEL (yrittäjäeläke) pitää saada kuntoon, niin että se vastaa (yrittäjän) todellisia tuloja.
Kommentoija hyppää seinälle kuultuaan kansanedustajalta, että historian yrittäjäystävällisen hallitus ei ole huomannut yrittämisen pullonkaulaa: YEL-maksujen rasitusta aloittavalle (vielä pienen volyymin) yrittäjälle. Harkimo jatkaa maahanmuutosta:
’Maahanmuuton osuus työttömyyden kasvusta on 40 prosenttia’
”Meillä on Suomessa noin 700 000 vieraskielistä, ja viime vuosina heitä on tullut keskimäärin 50 000 lisää joka vuosi. ”
”Maahanmuuton osuus työttömyyden kasvusta on 40 prosenttia. Ulkomaalaisia työnhakijoita oli viime vuoden lopussa 100 000, mikä on noin neljäsosa vieraskielisestä työikäisestä väestöstä. … Vantaalla yli puolet kaikista Kelan tuista maksetaan vieraskielisille. Toimeentulotukea Suomessa maksetaan saman verran kuin Ruotsissa, vaikka siellä asukkaita ja maahanmuuttajia on tuplamäärä.”
”Nämä luvut ovat sellaisia, että tätä menoa ei voi yksinkertaisesti jatkaa. Maahanmuutolle on tehtävä jotain.”
Kuten edellä siteeratut edustajat, Harkimo kohdistaa kritiikin työttömien pakottamiseen hakemus-surkukseen: Kun työtä ei ole tarjolla, turhat hakemukset ”työllistävät vain työnantajia’:
”Neljä pakollista hakemusta kuukaudessa tarkoittaa 17 miljoonaa hakemusta vuodessa. Mitä tässä on järkeä? Ei yhtään mitään”, kysyy edustaja Harkimo.
Luettavaa:
Aiempia uutisia:
19.04. 2024:
12.02. 2026:
18.01. 2026:
Palvelut heikkenevät, tulonsiirrot pienevät, mutta ”Julkinen sektori paisuu yhä”
04.11. 2025:
10.03. 2025:
Löytyykö ’eläkepommi’ suurten ikäluokkien sijasta työeläkeyhtiöiden varainhoito-taidoista?
02.02. 2025:
Suomessa on pitkään eletty tarinaa, jossa kilpailu on julistettu pyhäksi, mutta kilpailijat pidetty visusti portin ulkopuolella. Kun 1990-luvun lama pyyhkäisi yli maan, moni pieni ja keskisuuri toimija kaatui, pankit siivosivat taseitaan ja markkinat keskittyivät. Jäljelle jäi joukko selviytyjiä, joista kasvoi vuosien mittaan eräänlainen hyvä veli -ekosysteemi: toistensa hallituksissa istuvia, samoissa seminaareissa nyökytteleviä, samoja konsultteja käyttäviä, samaa kieltä puhuvia. He oppivat elämään maailmassa, jossa suurin riski ei ollut kilpailija vaan muutos.
Nyt kun työttömyydestä käydään poliittista teatteria, samat piirit tuntuvat olevan hämmentyneitä. Heidän piti olla kukkulan kuninkaita, markkinaosuuksien vartijoita, tehokkuuden ruumiillistumia. Jos kilpailu kerran karsittiin minimiin ja pelikenttä tasoitettiin vuosikymmeniksi, miksi työpaikkoja ei synny? Miksi investoinnit matelevat? Miksi jokainen suhdanne notkahdus tuntuu eksistentiaaliselta kriisiltä?
Ehkä siksi, että markkinaosuuden puolustaminen ei ole sama asia kuin kasvun rakentaminen. On eri asia olla hyvä estämään muiden nousu kuin olla hyvä luomaan uutta. Kun järjestelmä palkitsee varovaisuutta, verkostoitumista ja sääntelyn hallintaa enemmän kuin riskinottoa, syntyy organisaatioita, jotka osaavat täyttää lomakkeet täydellisesti mutta epäröivät tehdä mitään, mikä voisi epäonnistua.
Samaan aikaan byrokratia on kasvanut kuin huomaamatta omaksi ekosysteemikseen. Jokainen uusi ongelma on ratkaistu uudella raportointivelvoitteella, uudella ohjeella, uudella tarkastusprosessilla. Virkatuoli ei ole pahantahtoinen, mutta sillä on oma selviytymisvaistonsa: jos maailma yksinkertaistuu, tarve vähenee. Siksi maailma harvoin yksinkertaistuu. Paperi liikkuu, kokoukset täyttyvät, järjestelmät päivittyvät — ja todellinen taloudellinen dynamiikka jää jonnekin lomakekenttien väliin.
On helppo syyttää työttömiä liian vähäisestä aktiivisuudesta tai yrityksiä liian vähäisestä rohkeudesta, mutta harvemmin katsotaan rakenteeseen, jossa molemmat toimivat. Työtön lähettää hakemuksia työpaikkoihin, joita ei ole, koska järjestelmä vaatii signaalia aktiivisuudesta. Yritys täyttää tukihakemuksia investointeihin, joita se ei ehkä muuten tekisi, koska järjestelmä palkitsee hakemisen. Molemmat oppivat pelaamaan peliä, jossa tärkeintä ei ole lopputulos vaan sääntöjen noudattaminen.
Hyvien veljien näkökulmasta maailma on muuttunut epämukavaksi. Globalisaatio, teknologinen murros ja pääoman liikkuvuus eivät kunnioita kotimaisia verkostoja samalla tavalla kuin ennen. Kun todellinen kilpailu hiipii ovesta sisään — ohjelmistoyritys toiselta mantereelta, automatisoitu tuotantolinja, uusi liiketoimintamalli — vanha suoja ei enää riitä. Silloin huomataan, että markkinaosuus ilman uudistumiskykyä on vain tilapäinen etu.
Ja silti julkisessa keskustelussa kuullaan usein valitus siitä, että sääntely on raskasta, työvoima kallista, kysyntä heikkoa. Kaikki nämä voivat olla totta, mutta ne eivät selitä sitä, miksi niin moni toimija on vuosien ajan tyytynyt optimointiin kasvun sijaan.
On helpompaa parantaa marginaalia prosentin verran kuin rakentaa kokonaan uusi liiketoiminta. On helpompaa lobata pientä sääntelymuutosta kuin avata uusi markkina.
Politiikka puolestaan tarjoaa näyttämön, jossa jokainen voi syyttää toista. Hallitus puhuu rakenteellisista uudistuksista, oppositio sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, yritykset toimintaympäristöstä, virkamiehet resursseista. Kaikki puhuvat, harva kysyy, miksi järjestelmä tuottaa vuodesta toiseen saman lopputuloksen: varovaista kasvua hyvinä aikoina ja nopeaa hermostumista huonoina.
Inhorealistinen tulkintani on, että järjestelmä toimii juuri niin kuin sen kannustimet ohjaavat. Kun riskin välttäminen on rationaalista, sitä vältetään. Kun verkostot palkitsevat lojaalisuutta enemmän kuin haastamista, haastajat jäävät marginaaliin. Kun byrokratia palkitsee prosessin, prosessi kukoistaa.
Ehkä todellinen kysymys ei ole, miksi “hyvät veljet” eivät työllistä enemmän, vaan miksi heidän on koskaan oletettu tekevän niin ilman painetta, joka pakottaa siihen. Monopolimainen asema ei synnytä dynaamisuutta, vaan mukavuutta. Ja mukavuus on huono kasvualusta uudelle työlle.
Kun seuraavan kerran kuullaan puhetta työttömyyskriisistä, voisi olla rehellistä myöntää, että kyse ei ole vain suhdanteesta tai yksittäisistä päätöksistä. Kyse on vuosikymmenten aikana rakennetusta järjestelmästä, jossa kilpailua on pelätty enemmän kuin pysähtyneisyyttä — ja jossa kukkulan kuninkaat ovat tottuneet siihen, ettei kukaan oikeasti yritä vallata kukkulaa.
P.S. Niille, jotka eivät ole ymmärtäneet virastokieleen pakattua markkinapoliittista smalltalkia — “ei ehkä ole tarkoituksenmukaista”, “toimintaympäristö muuttuu”, “rahoituksen saatavuus tarkastelussa” — on yleensä käynyt hiljaisesti mutta johdonmukaisesti näin: rahoitus kuivuu, luvat viipyvät, kumppanit katoavat, maine saa eksistentialistisen särön ja ovet sulkeutuvat ilman että kukaan koskaan sanoo suoraan miksi. Järjestelmä ei rankaise näyttävästi; se vain lakkaa auttamasta, eli työntää alamäkeen joutuneen pulkkaan lisää vauhtia.
”Suomessa on pitkään eletty tarinaa, jossa kilpailu on julistettu pyhäksi, mutta kilpailijat pidetty visusti portin ulkopuolella. ”
Jostain syystä Suomen taloudellisen #kilpailukyvyn ainoana uhkana on ollut tapana nähdä vain palkkataso ja työehdot. -Ja kun puhutaan ”kiky:stä”, viitataan vain niihin. —Olis ehkä aiheellisempaa puhua #kilpailusta esm. kotimarkkinoilla:
#Markkinataloudessa kilpailu pitää hintatason oikealla paikallaan. -siihen se #komentotalouskin kaatui: Kilpailun t. markkinamekanismin puuttumiseen.
Eräs esimerkki -ei edes ääriesimerkki- on kunnallistalouden #INHOUSE-yhtiöt, joista kunta omistaa pienen siivun per yhtiö. Nämä yksityisen sektorin firmat voivat kaapata kuntien ostoja ilman kulpailutusta.
–Entäs jos tämä peli on kaikessa hiljaisuudessa maksanut jotain samaa luokkaa, kuin pahamaineinen SOTE-pelleily?
Siksikö poliitikot (=politrukit) saivat Sote-virkaläänitykset puolueilleen, kun olivat sallineet (=edistäneet) kuntatalouden INHOYSE-kuppaamista?
Parahin Admin
Onhan tässä Suomella pitkä perinne: jos homma menee pieleen, ei hätää — järjestelmä kyllä löytää tunarille pehmeän mahalaskupaikan. Jo Kekkosen aikaan opittiin, että politiikassa ei välttämättä pudota, vaan siirrytään sivummalle arvokkaampaan ”turpa kiinni maaherrantuoliin” — joskus ihan kirjaimellisesti.
Sote ja inhouse-kuviot näyttäytyvät monen silmissä jatkumolta samalle kulttuurille: rakenteita perustellaan tehokkuudella, mutta lopputuloksena syntyy kerros hallintoa, jonka olemassaoloa harva uskaltaa kyseenalaistaa ääneen. Ja kun rahavirrat kulkevat veronmaksajalta organisaatioihin, jotka ovat “julkisia mutta eivät ihan”, syntyy väistämättä kolkko vaikutelma, että järjestelmä siinä ruokkii itseään.
Ei tarvitse uskoa mihinkään salaliittoon todetakseen, että poliittiset nimitykset, verkostot ja eläke yms.-palkkioputket ovat olleet osa suomalaista hallintokulttuuria pitkään — kysymys on lähinnä mittakaavasta ja läpinäkyvyydestä. Jos lähes jokainen uudistus kasvattaa meno/hallintokerrosta, on ihan kohtuullista kysyä, palveleeko järjestelmä ensisijaisesti kansalaista vai elitististä järjestelmää itseään.
Eli ehkä keskustelu ei ole siitä, onko ongelmaa olemassa, vaan siitä, uskalletaanko sitä kutsua oikealla nimellä — ja ennen kaikkea, uskalletaanko sille tehdä jotain muutakin, kuin perustaa uusi työryhmä.
P.S Tässä pari vaihtoehtoista ajattelumallia:
Sokrates-henkinen: “Tietämättömyys, joka luulee tietävänsä, on pahinta typeryyttä.”
Seneca-henkinen: “Typerä ei opi, vaikka kokemus opettaa.”
”Jo Kekkosen aikaan opittiin, että politiikassa ei välttämättä pudota, vaan siirrytään sivummalle arvokkaampaan ”turpa kiinni maaherrantuoliin” — joskus ihan kirjaimellisesti.”
Kärnäkin heivattiin kunnanjohtajaksi jonnekin susirajan taakse. -Mukavampi mies olisi jätetty lähermmäs?
”Ei tarvitse uskoa mihinkään salaliittoon todetakseen, että poliittiset nimitykset, verkostot ja eläke yms.-palkkioputket ovat olleet osa suomalaista hallintokulttuuria pitkään ” –Suomessa tätä ei tarvitse tehdä salaa, joten ei ole siis salaliittoa?
Heh, just niin! “On metodologisesti kätevää, että kyse ei ole salaliitosta, vaan hallintokulttuurin eksplisiittisestä ominaisuudesta.”
Julkisesti harjoitettu pahe ei välttämättä ole hyve?